Lomakuulumisia

Uuden, kevyemmän elämän ensimmäiset sandaalit

 

No niin. Eilen käväisin peräti pääkaupungissamme, siis sen keskustassa, pitkästä pitkästä aikaa aikaa. Tuntui, että asemanseutu oli aivan uudistunut sitten viimenäkemän. Jotenkin keskustassa oli sellainen keski-euroopplainen meininki, melkein kuin olisi ulkomailla ollut.

 

Menin ostamaan kävelykenkiä, mutta kuinkas sitten kävikään. Kuvan kaunottaret vain tarttuivat mukaani, alennuskorista, mitkä lie vanhat mallikappaleet. Mutta valmistaja oli luotettavaksi kokemani ja hinta siis nyt edullinen, tai niin ainakin haluan uskoa.

 

En ole moneen vuoteen voinut kuvitellakaan ostavani taikka pitäväni moisia (minulle) korkeita "risukenkiä", joten niiden hintatasostakaan minulla ei ole selvää näkemystä. Mutta nyt, uuden, jalkoja turvottamattoman verenpainelääkkeen innoittamana uskaltauduin hankkimaan varusteita tulevan kesän juhliin. Nyt ei sitten enää puutukaan kuin kenkien värimaailmaan sopiva mekko ja laukku, ja kahdenkymmenen kilon painonpudotus... Jippii!!!

 

Viime päivinä on tuullut tosi voimakkaasti. Ilma ei siis ole ollut aivan niin kesäinen, kuin miltä se on näyttänyt ikkunasta katsoen, ja ulkona meinaakin edelleen tulla helposti vilu. Tuomo ja Laura suunnittelivat äsken takapihan pation laajennusta ja minä haravoin lehtiä ja aidan oksia, jotka eivät tunnu loppuvan koskaan. Olin ulkona polvihousuissa, koska jalkoihin pitäisi saada hiukan väriä, jotta niitä mekkoja kehtaisi sitten kesällä pitää. Töitä tehden ulkona kyllä tarkenee polvihousuissakin.

 

Aamulla Senna juoksi etupihan tuijan juureen, työnsi kuononsa pensaaseen ja veti samantien pois. Arvasin, että puskassa piileskelee siili ja niinhän siellä olikin, oikein iso ja komea otus, joka tuhisi aivan kuin meidän Kiti nukkuessaan. Siili häiriintyi meidän kurkisteluistamme sen verran, että vaihtoi paikkaa. Toivottavasti se ei kuitenkaan lopullisesti loukkaantunut. Viime kesän aikana löysin lähipuistosta yhteensä kolme kuollutta siiliä ja toivoisinkin nyt siilien pysyttelevän turvallisissa paikoissa, kuten meidän pihalla. Se lienee turha toivo, mutta pitäisivät pihaamme edes nukkumapaikkanaan. Täytyy jatkossa olla varovaisempi eikä herätellä niitä kesken päikkäreitten.

 

Senna pitää takapihan vuorenkilpiä istuma- ja nukkuma-alustanaan. Se oikein parkkeeraa itsensä lehtien päälle ja istuu tai makailee siinä sitten onnessaan ilmeisen tietämättömänä siitä, että paikka on mamman kukkapenkki. Tai sitten se ajattelee, että paikka on niin huonosti hoidettu, ettei se siitä enää pahene. Nämä kuvan vuorenkilvet muuten joutuvat siirtymään toiseen paikkaan takapihalle uuden pation tieltä.

 

 



Kyllä tuo uuden kesän läheisyys tuntuu hyvältä. Voi kunpa nyt saisimme sitä lämpöä ja aurinkoa sopivassa suhteessa sateen kanssa. Pihakasvien hengissäpysymisen takia en toivo mitään intiaanikesää, mutta kyllä viime kesää lämpimämpää ja aurinkoisempaa soisi nyt sään olevan.

Viime kesässä oli kyllä hyvää se, että marja- ja sienisadot olivat hyvät, eikä pihaa tarvinnut kertaakaan kastella. Muistan vielä sellaisenkin kesän, kun päivällä oli niin kuumaa, ettei voinut tehdä mitään ja sitten illalla yhdeksän jälkeen lorotettiin tuntikaupalla vettä puutarhan kasveille, jotta saimme ne viroteltua edes hetkeksi. Vähempi lämpö riittää, kiitos.

Merta edemmäs matkalle en kuitenkaan aio lähteä, vaikka kesästä tulisi koleakin. Jos matkakuume jostain syystä iskisi, ei kun vaan junaan ja Helsinkiin, kyllä sielläkin turistitunnelmaan pääsee.