Sotaa ja myrskyä

Piti oikein käydä tarkistamassa koska ja mitä on tullut viimeksi kirjoitettua. Tuntuu, kuin sitä olisi ikuisuus niin kuin tavallaan onkin: silloin oli syksy ja sieniä, nyt ollaan jo talvessa. Voimat ovat vähentyneet yhtä matkaa päivänvalon kanssa, eikä tavallisena arki-iltana meinaa jaksaa muuta kuin lenkkeillä Sennan kanssa ja katsoa telkkaria.

Olen minä sentään päässyt vauhtiin jokatalvisessa sukankudonnassa niin, että niskat ovat jumittuneet pahemman kerran. Neulominen yhtä aikaa telkkarinkatsomisen kanssa mahdollistui, kun otin käyttöön vanhat silmälasini. Silmälääkärin innostamana vein nimittäin helmikuussa hankkimani silmälasit takaisin liikkeeseen, sillä niillä ei oikein nähnyt lähelle eikä kauan varsinkaan vuorotellen. Koska silmälääkäri totesi näkökykyni olevan saman kuin vuoden alussa, vian täytyi olla laseissa. Nyt lasit ovat olleet kolme viikkoa uudistettavana, mutta ehkä jo lähipäivinä saan ne takaisin, ja mikä parasta, ilmaiseksi. Mutta näiden vanhojen avulla olen pystynyt elämään normaalisti eli katsomaan telkkaria ja neulomaan samaan aikaan.

Viime viikolla oli yksi ihmeellinen ilta: otin pienet tirsat töistä palattuani ja sängyssä pötkötellessäni ulkoa alkoi kuulua papattien räiskettä. Ajattelin, että jopas ovat pojat tänä vuonna ajoissa aloittaneet uuden vuoden vastaanoton. Pauke jatkui ja jatkui, joten ryntäsin jossain vaiheessa kuistille moista ihmettä katsomaan. Mutta mitään ei näkynyt eikä enää kuulunutkaan. Taas kun olin jo luopunut tarkkailusta, alkoi entistä kovempi pauke. Nyt meno kuulosti jo ilotulitukselta, mutta taaskaan en nähnyt mitään. Kaivelin päivän lehdet ja etsin ilmoitusta ilotulituksesta, mutta en löytänyt. Jossain vaiheessa näin pienen oranssin tussahduksen, mutta muuten paukkeen voimakkuus ja taivaalla vallitseva harmaus eivät oikein täsmänneet. Meteli taukosi, mutta kun se taas alkoi entistä voimakkaampana, aloin olla jo huolissani. Eihän mikään ilotulitus kestä tuntikausia. Mielikuvissani näin, kuinka alamaailma otti mittaa toisistaan läheisellä teollisuusalueella, ja samalla ihmettelin, kun ei yhtään hälytysajoneuvon sireenin ääntä kuulunut. Eikö kukaan enää välitä mistään?

Lopulta hermo petti ja soitin hätäkeskukseen. Kerroin mistä soittelen ja, että tuosta aivan läheltä kuuluu jättiläismäisten papattien räiskettä ja ilotulituksen ääniä ilman kauniita taivaallisia näkymiä. Puhelimeen vastannut mies ei tuntunut tietävän mistä on kysymys, ja minä arvelin hänen hiukan epäilevän minun täysjärkisyyttäni. Puhelimessa ollessani meteli alkoi kuulostaa sarjatuliaseelta ja kerroin, että nyt kuulostaa aivan, kuin joku ampuisi konekiväärillä. Olin jo melkein varma, että mies kehottaa minua ottamaan lääkkeet ajallaan ja menemään nukkumaan, mutta sitten hän ilokseni muistikin mistä on kysymys. Vajaan kilometrin päässä kotoamme paikallisella teollisuusalueella oli käynnissä sotaharjoitus. Kylläpä helpotti, kun oudoille äänille löytyi selitys ja minäkin säilytin kasvoni ainakin lähes täysijärkisenä keski-ikäisenä hätähousuna. Jos olisin lukenut edellisen päivän lehden, olisin kai muiden lailla tiennyt mistä on kysymys. Jostain syystä meillä ei kukaan ollut kyseistä lehteä lukenut ainakaan riittävästi niin, että olisimme tienneet mistä on kysymys.

Läksin Sennan kanssa iltalenkille ja näimme sotilaita ja sotakalustoa usealla kujalla ja puistossa. Sennaa pauke aluksi vähän hämmensi, mutta minä haukottelin ja yritin olla, kuin mitään erikoista ei olisi tapahtumassa. Välillä sitten kehuin pauketta ja Sennaa, ja vaikutti siltä, ettei Sennaa pelottanut. Tämä oli hyvää harjoitusta lähestyvää vuodenvaihdetta ajatellen. Jututin tätienergiani rohkaisemana yhtä vartiossa seisovaa miestä ja sain kuulla alueella olevan 500 sotilasta. Aika hurja juttu tavallisen arki-illan kuluksi.

Eilen olikin vaihteeksi oikein myrskyisä sää ja lunta tuprutti useita senttejä. Tänään kaikki lumi on melkein sulanut eli hukkaan menivät hyvät lumisateet. Senna on kuluneen viikon aikana täyttänyt puoli vuotta ja kokenut kaikkien aikojen ensilumen. Lumi on selvästi ollut innostava kokemus, kuten tietty synttäribileetkin Monicalla. Niistä tulee sitten oma juttu kuvien kera. 

Marraskuun alun tunnelmia

Arvoisat lukijani, anteeksi etten ole kirjoitellut pitkään aikaan. Nyt on ollut niin paljon kaikenlaista tekemistä, etten ole ehtinyt tai jaksanut istahtaa kirjoittelemaan. Hurjaa, että on jo marraskuu, kohta elämme vuoden pimeimpiä aikoja.

Olen opetellut elämään nykyhetkessä, mikä on kyllä osoittautunut melkoisen vaikeaksi. Pitäisi kai ottaa oppia Sennasta tai muista eläimistä, jotka aivan ilmeisesti osaavat tempun. Senna mm. pysähtelee ja tuijottaa lenkeillä häpeämättömästi vastaantulijoita ja ohi kiiruhtavia sekä haistelee ja maistelee tienvarsien löydöksiä. Jokainen lenkki tapahtumineen on sille uusi elämys. Aivan samaan kuin Senna, ei kai minun tarvitse pyrkiäkään, mutta olen yrittänyt pitää silmät ja korvat auki ja havainnoida ympäristöä.

Tällä viikolla lööpit kertoivat kuluvan syksyn olevan lämpimin 50 vuoteen. Merkkejä lämpimästä ja pitkälle edenneestä syksystä on varmaan monia, mutta nykyhetken havainnointini lenkeillä on avannut silmilleni homehtuneet koirankakat, joita en muista ennen nähneeni. Tien varsilla, myös oman porttimme pielessä, on paljon ällöttävän komeita harmaakarvaisia kakkakasoja.

Olen sentään huomannut ja hyödyntänyt mukavampiakin pitkän ja lämpimän syksyn merkkejä. Viime sunnuntaina ja tänään kävimme keräämässä suppilovahveroita, ja tämän päivän saaliista onkin kuva tuossa myöhemmin. Onhan sienestäminen marraskuussa ja kymmenen asteen ulkolämmössä melko harvinaista herkkua.

Lenkkihavainnoinnista vielä sen verran, että viime viikolla säät olivat tosi mukavia. Usein aamusumukin nousee kaiketi vasta yhtä aikaa auringon kanssa, koska nyt pimeällä kuuden aikaan ei ole sumua näkynyt, mutta työmatkalla sellaiseen on saattanut jo törmätä. Eilen aamusumusta kehkeytyi todella upea aurinkoinen päivä. Viime aikoina ei aamulenkeillä ole tapahtunut mitään mainittavaa. Joinakin aamuina emme ole tavanneet edes yhtä ainutta koiranulkoiluttajaa, mikä on minusta tosi outoa. Ehkä kaikki ovat syyslomilla poissa kotoa tai muuten vain nukkuvat pidempään.

Vaikka nykyhetkessä eläminen on kaikin puolin tavoiteltavaa, on joskus ihana havaita tylsän ja pitkän suoran kuluneen kävellenkin tosi nopeasti jotain asiaa mietiskellessä. Ei varmaankaan kannata vatvoa menneitä ikävyyksiä eikä kieriskellä tuskissaan tulevia peläten, mutta mukavia voi kai aina muistella. Ja joskus pitää käyttää nykyhetkeä jonkin ongelman ratkaisemiseen tai vaikka uuden asun suunnitteluun.

Ostin jokin aika sitten kangasta, josta pitäisi loihtia tunika. Nykyinen tunikamuoti on kovasti mieleeni, koska ainakin kuvittelen tunikoiden soveltuvan tämän pulleahkon vartaloni ympärille. Sitten on tuo helmeilyharrastus, jonka pitäisi tuottaa tunikaan soveltuva kaulakoru. Nykyisin sitä tulee katseltua kaikkien naisten koruja vähän sillä silmällä, josko niissä olisi ideaa itselle. Olisi niin paljon tekemistä, kun vain olisi aikaa. Nythän on taas se aika vuodesta, kun sukkia pitää neuloa lähes urakalla. Ja muutama mukin neuletyö odottaa tekijäänsä.

Senna sisaruksineen täytti eilen viisi kuukautta ja painaa reilut 14 kiloa. Siitä on tullut jo ison tytön näköinen, mutta mieli on toki vielä pennun. Hommasimme Sennalle heijastavan liivin. Itsellänikin on ihmisille suunniteltu vastaava, joten me muodostamme näkyvän parin ulkona pimeydessä liikkuessamme. Ja pimeyttä riittää nyt normaaliaikaan palattuamme sekä aamulla että illalla.

Tänä aamuna tapasimme seitsenkuisen Iineksen, joka on kaiketi tiibetinspanieli. Senna olisi ollut tosi kiinnostunut leikkimään Iineksen kanssa, mutta tätä iso ja vilkas koira selvästi hirvitti. Juttelimme Iineksen emännän kanssa tovin, jonka aikana Iines uskaltautui Sennaa nenuttelemaan. Iineksen lenkkikaverina oli myös arviolta alle 10-vuotias tyttö, joka halusi rapsuttaa Sennaa. Olipa kiva, kun saatoin antaa luvan, onhan Senna niin ystävällinen hellukka.

Kävimme tänään myös Sennan treeneissä, joiden jälkeen suuntasimme sienimetsään jonnekin Porvoon ja Sipoon rajamaille. Onnistuimme löytämään metsätien, joka varrelle saimme auton parkkeerattua, ja sienetkin löytyvät muutaman kymmenen metrin kävelymatkan jälkeen. Mutta eipä aikaakaan, kun jostain ilmestyi jonkinlainen (en ole varma rodusta) metsästyskoira luoksemme. Otimme Sennan kiinni kaiken varalta, mutta koira olikin tosi ystävällinen meille ja Sennalle. Kuulimme kaukaa, kun koiraa vihellettiin, mutta koira ei kuullut mitään, kun se oli niin innostunut meidän näkemisestä. Koira oli yltä päältä kurassa ja pyyhki itseään Lauran housunlahkeisiin, kuten Senna tässä taannoin treeneissä. Laura lähti saattamaan koiraa vihellyksen suuntaan ja lopulta koira ymmärsi palata isäntänsä luo. Senna on muuten osoittautunut oikeaksi paimenkoiraksi: metsässä se ei karkaa, vaan yrittää pitää lauman hanskassa käyden vuorotellen jokaisen luona ikään kuin tarkistaakseen että kaikki on ok.

Huomenna lähden Hämeeseen pienelle lomalle vanhempiani tapaamaan. Keskiviikon teen etätöitä peruuntuneen lomapäivän verran ja loppuviikko kuluu työmatkalla. Ensi viikonloppuna onkin isäinpäivä ja marraskuu jo lähes puolessa. Onpa muuten lemmikki- ja käden taito -messutkin, joille aion ehdottomasti osallistua.

Senna 5 kk ja 1 päivän vanha

Sisarusten treenit 5.11.2011. Vasemmalta Kati ja Tiuhti, Pinja ja
Aslan, Laura ja Senna sekä Monica ja Elvis

Päivän sienisaalis

Marraskuun orvokit Tuomarinkylän kartanolla

The early bird catches the worm

Tuo vanha sananlasku tulee aina silloin tällöin mieleeni, etenkin näin harmaina päivinä, kun aikaisin aamulla on nähnyt ihanan auringonpaisteen.

Viime yö ei ollut paras mahdollinen ainakaan mitä nukkumiseen tulee. Senna herätti minut klo 03.00, ja arvelin sillä olevan pissahätä. Puin kumisaappaat jalkaani mennäkseni sen kanssa pihalle, mutta Senna ryntäsi minua odottamatta suoraan pihan perälle kykkimään. Sillä oli ripuli ja se ennätti pyllistellä useampaan kertaan ennen kuin suostui tulemaan sisälle. Ehdin siinä seistessäni paitsi olla huolissani, myös katsella taivasta, joka oli täynnä tähtiä. Näytti siltä kuin tähdet ja kuunsirppi olisivat olleet tavallista lähempänä maata. Kerrassaan upea näkymä.

Tunnin kuluttua seurasi uusi herätys, kun Senna alkoi oksentaa. Tällä kertaa Tuomo nousi siivoamaan sotkut ja meni Sennan kanssa vielä uloskin. Seuraava ja viimeinen herätys oli sitten seitsemän maissa, kun Senna vinkui taas ulos päästäkseen. Ja ripuliahan se edelleen pentuparkaa vaivasi. Läksin Sennan kanssa aamulenkille juuri kun päivä oli valkenemassa, ja siihen aikaan näytti siltä, että päivästä tulee kaunis ja aurinkoinen. Yöllä oli ollut pientä pakkasta ja ruoho oli hiukan rapsakkaa, olipa joissakin vesilammikoissa pientä riitettäkin. Kävelimme reilun tunnin, minkä aikana taivaalle kertyi pilviä ja maan pinnan tuntumaan sumua. Kaunista päivää ei sitten tullutkaan, mutta aamunvirkkuna olin onnistunut näkemään ohikiitävän vilauksen siitä. Eli aikainen herääminen kannattaa...

Mietin vielä tuota Sennan pahaa oloa. Se oksensi vielä yhden kerran aamulenkillä, mutta söi aamupalan sen jälkeen ja on sittemmin ollut aivan kunnossa. Viime sunnuntainahan se oksensi viimeksi eli treenejä seuranneena päivänä kuten nytkin. Treenipaikalla on hevosten kakkaa ja vesilammikoita, joten olisikohan Senna juonut likaista vettä ja saanut siitä pahan olon? Ruokinta on kuitenkin ollut tavanomainen eikä kukaan ole ainakaan huomannut sen syöneen mitään sopimatonta ulkona. Katsotaan kuinka käy ensi viikonloppuna.

Eilen illalla en jaksanut enää käsitellä kuvia, joten laitan tähän nyt muutaman tuoreen kuvan. Marraskuun kaktukseni kukkii parhaillaan tosi runsaasti. Se oli ulkona aina kuluvan kuun alkuun asti ja siinä oli nuput, kun toin sen sisälle. Toisessa kuvassa Senna kurmuuttaa leikkikissaa, meidän oikeat kisut eivät aivan moiseen suostu. Viiru tosin antaa Sennan jo taputella itseään tassulla ja kestää myös näykkimistä. En muuten ole tainnut kertoakaan, että Senna ja kisut ovat päivät nyt jo yhdessä eli Kitiä ja Viirua ei enää teljetä yläkertaan. Kiti on ruvennut nukkumaan kanssamme samassa huoneessa, ja Viiru puolestaan on muuttanut jonnekin muualle nukkumaan.

Alimmaisessa kuvassa on ihana kukkakimppu, jonka sain huomionosoituksena työkavereiltani viime viikolla. Kiitos siitä!

Marraskuun kaktus lokakuussa 2011

Senna ja leikkikisu

Ihana kimppu, kiitos Elvi ja Marjukka!

Ukkosta ja telkkarikuumetta

Olipas ihmeellinen keli keskiviikkona: vettä tuli taivaalta kuin esteristä konsaan ja kastuimme Sennan kanssa iltalenkillä kertakaikkiaan läpimäriksi. Solidaarisuussyistä Sennaa kohtaa en viitsinyt ottaa itselleni mitään sateensuojaa, kun ei sillekään ollut tarjota vastaavaa. Mutta niin kuin kaikki ehkä jo tiedämme, keskiviikkona oli Etelä-Suomessa myös ukkosta ilmassa. Olimme Sennan kanssa noin kahden kilometrin päässä kotoa, kun taivas yhtäkkiä valkeni. Koska on lokakuu, en osannut epäillä ukkosta, vaan luulin suurin piirtein jonkin sähkölinjan katkenneen. Pelottava ja maatakin järistyttävä jyrinä seurasi salamaa kuitenkin lähes välittömästi, joten pakkohan se oli uskoa, että ukkonen voi lokakuussakin yllättää.

Vähän säikähdin, vaikka vakuuttelin Sennalle, että ukkonen on hieno juttu. Soitin hätäpäissäni Tuomolle, jotta tämä olisi tullut meidät pelastamaan. Mutta hän oli kotona sisällä lämpimässä eikä ollut kuullut eikä nähnyt mitään ukkoseen viittaavaa, ja vaikutti siltä, ettei hän oikein uskonutkaan minun ukkosjuttuani. No mikäs siinä sitten auttoi, kuin vain jatkaa matkaa. Taivaalla välähteli ja välillä jyrisi kovastikin, mutta onneksi ukkonen ei sattunut aivan kohdalle. Senna ei kyllä enää loppumatkasta jaksanut kiinnittää huomiota koko jyrinään, joten ehkä tämä oli sille hyvä kokemus vuodenvaihdetta ja ensi kesääkin ajatellen.

Tänään Sennalla olikin tapahtumarikas päivä. Aamulenkillä tapasimme naapurin Johannan ja Nallen, joka on 8-vuotias saksanpaimenkoira, maailman lempein rotunsa edustaja. Toscan kuoleman jälkeen, kolme vuotta sitten, lainasin joskus Nallea lenkkikaveriksi, ja Nalle on aina sen jälkeen kohdatessa tervehtinyt minua erittäin lämpimästi. Sennaa vähän hirvitti iso uros, vaikka Nalle suorastaan ryömi Sennan luo. Muutenkin Nalle pääasiassa makaili maassa, jotta Sennan oli helpompi tehdä tuttavuutta. Senna uskaltautui jo nenuttelemaan Nallea, mutta vähän jännittävää tapaaminen sille selvästi oli. Heti lenkin jälkeen läksimme treeneihin, joissa Sennan lisäksi tällä kertaa olivat vain veljet Elvis ja Aslan.

Jätimme Lauran ja Sennan tokoilemaan ja läksimme Tuomon kanssa  paikalliseen hyperkodinkoneliikkeeseen telkkareita katsomaan. Nykyinen töllöttimemme, merkillisen merkkinen putkimalli, on vuodelta 2005. Se ostettiin aikana, jolloin muut jo ostelivat litteitä vastaavia, mutta me päätimme odotella niiden halpenemista. Oletus oli, ettei moinen edullinen malli montaa vuotta kestäisikään, eikä se kestänytkään edes yhtä kokonaista. Mutta kun se hajosi juuri ennen takuuajan loppumista, saimme sen maksutta korjuutettua, ja sen jälkeen se onkin toiminut moitteettomasti. Ja toimii edelleen. Nyt vain on iskenyt jonkinlainen sisustamisen uusimisen vimma.

Minä löysin heti sopivan telkkarin, sellaisen, jossa oli hopeanväriset ohuet reunat. Minusta se oli ehdottomasti paras, koska se sopii täydellisesti meidän sisustukseen, mutta siinä oli yksi vika... huima hinta. Siinä oli kyllä Tuomonkin edellyttämät ominaisuudet ja ilmeisesti vähän liikaakin. Toiseksi paras telkkari  mielestäni oli se, jossa oli grafiitinharmaat kehykset... ja se oli tuhat euroa halvempi. Tuomo ei kuitenkaan suostunut ostamaan mitään, vaan hän haluaa vielä tutkiskella asioita. Minusta enempi tutkiskelu on turhuutta, harmaasävyisiä telkkareita kun ei ole kovin montaa mallia. Saattahan niitä tosin tulla, jos muutama vuosi vielä odotellaan. Ja tämänpäiväiset mallit saattavat muuttua edullisemmiksi. Mutta sitten on telkkareihin taas kehitelty lisää haluttavia ominaisuuksia, jotka nostavat uusien mallien hintaa. Tällä logiikalla meille ei tule koskaan uutta telkkaria. Eikö olisi vain parasta tehdä valinta ulkonäön perusteella? Se olisi ainakin minulle suhteellisen helppoa.

Tunnin kuuntelimme komean nuoren miehen esitelmöintiä televisioista ynnä muista niihin liitettävistä vermeistä. En muuten olekaan enää varma, voiko telkkaria käyttää kunnnolla ilman tietokonetta tai pitäisikö tietokoneen ja telkkarin olla yhtä... Sitten palasimme noutamaan Lauraa ja Sennaa. Aslan oli juuri lähdössä, kun saavuime kentän laidalle, mutta Elvis ja Senna jäivät vielä painimaan keskenään kentän vieressä sijaitsevalle kuraiselle pelolle. Koirat juoksivat välillä mieidän katselijoiden jalkojen välistä ja saivat osan kurasta pyyhittyä lahkeisiimme. Joukkoon liittyi vielä kouluttaja-Hannan pari kuukautta pentuja vanhempi Demi, jota Senna aluksi vähän arasteli kuten kaikkia isompiaan. Kotiin palattua meillä oli väsynyt, kurainen mutta onnellinen koira, joka pantiin heti suihkuun.

Hälsningar från Sverige!

Niin sitä tuli käytyä taas ulkomailla. Koska eilen oli mokailun päivä, voin sen kunniaksi kertoa omista matkakokemuksistamme rakkaassa naapurimaassamme:

Päätimme olla kunnolla lomalla ja ilmoittauduimme mukaan turistibussikierrokselle. Hieno ja uusi bussi odotti meitä satamassa, ja olikin oikein kiva astella laivasta heti takaisin lämpimään, koska ilma oli hiukan sateinen ja kolea. Opas oli entinen suomalainen, joten kieliongelmiakaan ei ollut odotettavissa. Kierros osoittautui jälkeenpäin ajateltuna todella lyhyeksi, mutta siitä huolimatta Tukholma-kuvamme laajentui merkittäväksi, olimmehan aina ennen kävelleet suurinpiirtein satamasta vanhan kaupungin läpi keskustaan kahden suuren tavaratalon antia katselemaan, ja takaisin. Nyt käväisimme vähän kauempana lännessä ja idässä sekä rahamuseossa, mutta jo tunnin kuluttua huomasimme seisovamme Sergelin torilla.

Sade oli onneksi lakannut, ja päätimme ensimmäiseksi pistäytyä Åhlensilla. Siellä oli myynnissä kaiken muun lisäksi Dermatologican ihonhoitotuotteita, jotka kiinnostivat minua kovasti, koska oma päivin ja öin käytettävä kosteusvoiteeni on lopussa. Koska opas oli vielä kehunut kaiken olevan Ruotsissa halvempaa kuin Suomessa, olisin mielelläni hankkinut uuden voidetuubin vaikka Åhlensilta. Mutta enhän minä tietenkään tarkalleen muistanut mitä laatua minun hieno naamarasvani on, ja tuubin olin jättänyt laivaan. Kaikki näytillä olevat testerit näyttivät vierailta, joten päätin turvautua varmaakin varmempiin aistihavaintoihin ja haistelin jokaista ainetta ja purnukkaa. Mutta mikään ei tuoksunut "omalta", joten päätin luovuttaa. Missään tapauksessa en aikonut turvautua ainakaan myyjän apuun, sillä pikainen ruotsin kielen muistelu ei tuottanut yhtään naamarasvan ostoon liittyvää ruotsinkieleistä sanaa mieleeni. Eikä myyjäkään  jostain syystä halunnut lähestyä meitä. Niinpä poistuimme lopulta tyhjin käsin hienosta tavaratalosta ja suuntasimme toiselle löytämällemme raha-automaatille, koska ensimmäinen ei suostunut antamaan rahaa Visa-korttiani vastaan. Rahaa tarvitsimme metrolippuun, koska aikomus oli matkustaa myös sillä. Toinen automaatti suhtautui myötämielisemmin korttiini ja niinpä meillä oli vähän paikallista rahaa. Pistäydyimme vielä NK:ssa ja sieltä matkaan tarttui pullo kivennäisvettä, jonka maksoin kruunuilla.

Sitten alkoi matkan varsinainen mokailuosuus, kun rahat kourassa änkesimme metron sisäänkäynnin tuntumassa olevan lasikopin luukulle ostamaan lippuja. Nuori mies kopissa kertoi, että halvemmalla liput saisimme, jos menisimme jonnekin meidän selkämme takana olevaan paikkaan niitä ostamaan. Hän ei maininnut sanaa automaatti, mutta kun sellaisen takanamme näimme, arvelimme sen olevan hänen tarkoittamansa paikka. No, se oli "stängdt", mutta hallin toiselta reunalta löytyi toiminnassa oleva automaatti. Sinne sitten vaan Visa-korttia työntämään ja 36 kruunun lippua ostamaan.

Automaatti ohjeisti hienosti sekä ruotsiksi että englanniksi ja teimme työtä käskettyä. Sen jälkeen kun automaatti sai kysyttyä tunnusluvun, se ikään kuin lamaantui. Mitään ei tapahtunut, mutta aikamme keskeytys- ja muita nappuloita paineltuamme huomaisimme iloksemme automaatin sylkäisseen jonkinlaisen lipun. Siitä sitten ilahtuneena teimme samat temput Tuomon kortilla ja lopulta meillä oli kaksi kuittia, joiden kanssa iloisena ryntäsimme lippuluukulle. Ensin yritimme tunkea lippujamme johonkin aukkoon tai lukijaan, mutta kun se ei onnistunut, käännyimme meitä aikaisemmin neuvoneen miehen puoleen. Paljastui, että me emme olleetkaan saaneet lippuja vaan ilmoituksen, jossa kerrottiin, ettei lipunostomme ollut onnistunut. Jopas hävetti, olisimmehan tuon itsekin ymmärtäneet, jos olisimme ymmärtäneet lukea lapun loppuun asti. Olimme lopettanuut lukemisen siihen kohtaan, missä näimme numeron 36.

Nyt sitten lopulta meillekin selvisi, että liput piti ostaa pienestä kaupasta, jonne Tuomo sitten suuntaisikin minun mennessä viereisestä ovesta maksulliseen vessaan. Siellä turkkilaisennäköinen mies seisoi lasiluuukun takana ja seinälle katsoessani ymmärsin, että käynti paikallisessa mukavuuslaitoksessa maksaa 10 kruunua. Ajattelin ensin, että onpas kallista, mutta siten tajusin, että sehän on vain noin yhden euron verran. Minulla oli kahdenkympin seteli kädessäni ja ojensin sen miehelle. Tämä työnsi välittömästi minulle kaksi pientä kolikkoa takaisin ja ajattelin nyt, että jopas tuli vähän rahaa takaisin. Tarkempi kolikoitten silmäily paljasti niiden olevankin 10 kruunun kolikoita, ja siitä päättelin, että toinen kolikko pitää nyt sitten varmankin laittaa jonnekin muualle, kuin kyseisen miehen kouraan. Löysinkin sitten kolikonmentävän reiän seinästä ja rahan hävittyä jonnekin, aukesi minulle portti, josta pääsin sisään. Kävelin eteenpäin ja tuijottelin samalla pienen pientä kolikkoa kädessäni. Avasin eteeni tulleen oven, jolloin mies takanani huusi jotain. Tajusin silloin olevani menossa miesten vessaan ja päästäkseni naisten vastaavaan, minun pitikin kääntyä vasemmalle. En enää kehdannut katsoa taakseni vaan luikin vähin äänin naistenvessan puolelle ja mietin, kuinka tämä Ruotsissa selviytyminen voikin olla näin vaikeaa.

Tuomo sai kuin saikin ostettua liput, jotka piti vielä leimauttaa lasikopin virkailijalla, mutta lopulta olimme metroalueella. Lipun ostoon kului meitä noin puoli tuntia ja varmaan meitä jo vähän tarkkailtiin valvontakameroilla. En ole vielä muistanut katsoa, onko Visa-kortin käyttöyrityksistämme kertynyt jotain maksettavaa. Mutta huh sentään, kun oli vaikeaa. Asiaa pahentaa vielä se, että minulla ainakin on sellainen olo, että asiat olisi pitänyt pystyä hoitamaan maan kielellä. Jotenkin englanniksi asioiden hoitaminen Ruotsissa tuntuu absurdilta, kun on suomalainen. Jossain etelänmaassa voisin hyvinkin kuvitella esiintyväni ymmärtämättömänä turistina, mutta en oikein Tukholmassa.

Loppumatka sujui kommelluksitta ja kävimme mm. Globenissa, jossa pelihallin päälle oli rakennettu kaksi pienempää lasipalloa, jotka olivat näköalahissejä. Niiden avulla pääsi Globenin päälle katsomaan Tukholmaa lintuperspektiivistä. Satuimme Tuomon kanssa hetkeen, jolloin muita katselijoita ei ollut, ja pääsimme pallohissiin kahdestaan. Minua kyllä vähän hirvitti, kun kuvittelin, kuinka meille kävisi pallon pudotessa maahan. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt ja niinpä olen taas yhtä vähän hurjaa kokemusta rikkaampi.

Laivamatkat menivät hyvin mennen tullen, vaikka laiva keikkui melkoisesti Ahvenanmaan kaakkoispuolella, jonne tuulet pääsivät puhaltamaan avomereltä. Taivaalla paistoi täysikuu, joka valaisi vaahtopäiset aallot. Oli aika jännittävää katsoa laivan ikkunasta avomerta, jossa ei näkynyt muuta kuin kelmeänä loistavaa aallokkoa, joka tuntui jatkuvan loputtomiin. Mutta ruoka oli hyvää, etenkin buffetissa, jossa nautimme illallista paluumatkalla. Siellä oli kaikissa noutopöydissä erilaista ruokaa joten kaikkea hyvää ei jaksanut edes maistaa.

Palasimme riessusta tiistaina aamulla, ja minä menin suoraan töihin Tuomon lomaillessa vielä kyseisen päivän. Loppuviikko olikin aivan älyttömän työntäyteinen, joten emme saaneet täällä kotona paljoa aikaiseksi. Pikkuhiljaa olemme kuitenkin järjestelleet ompeluhuonetta parempaan kuntoon, ja eilen kävimme Ikeassa ostamassa hyllyjä ja muuta säilytyskalustetta kaikelle käsityötilpehöörille, jota meiltä kyllä löytyy.

Eilen kävimme myös Sennan kanssa treeneissä, jotka ovat nyt siirtyneet lauantaille. Samalla Senna sai vähän kirmailla etenkin veljensä Aslanin kanssa Tuomarinkylän pelloilla. Senna nukkuikin sitten autossa sen aikaa, kun me seikkailimme Ikean uusitussa tavaratalossa.

Emme ole muistaneet vieläkään hankkia pattereita vaakaan, joten Sennan punnitus on jäänyt tekemättä. Arvelen sen kuitenkin olevan ainakin 12-kiloinen. Senna oksensi viime yönä neljän maissa, lähinnä tyhjää, ja sitten taas heti aamuruoan syötyään. Aamiainen oli Sennan mielestä kuitenkin liian hyvää tuhlattavaksi ja niinpä se söikin sen sitten heti toiseen kertaan. Sen jälkeen ruoka on ilmeisesti pysynyt sisällä. Senna on kyllä muuten vaikuttanut aivan hyvävointiselta, joten en  tiedä mistä oksentaminen johtui. Nyt se on Tuomon kanssa puita pilkkomassa pihalla, vaikka teki kanssani aamulla jo tunnin lenkin. Jostain syystä se ei ole tänään vielä osannut rahoittua lepäämään. Viirukin on oleskellut ulkona häkissä melkein koko aamupäivän, kun ulkona on niin lämmin (nyt 9,5 astetta).

Vielä yksi muistikuva menneeltä viikolta: Yhtenä aamuna kuuden jälkeen näimme Sennan kanssa, kuinka poliisi otti rosvon kiinni tuossa meidän lähipuistossa. Luulin ensin, että joku roisto juoksee karkuun, mutta se olikin poliisi joka otti roistoa kiinni. Roisto oli kiivennyt rivitalon katolle ja kuulin kuinka poliisi käski miehen tulla alas katolta. Mies tulikin ja asteli tikapuut alas aivan kuin portaita olisi kävellyt, naama edellä, tosin käsillä hän piteli tikkaista kiinni selkänsä takaa. Siitä päättelin, että mies oli nauttinut jotain itseään väkevämpää. Sittemmin saimme lehdestä lukea, että mies oli kolhinut toista autoa ja lähtenyt juosten pakoon. Mieheltä oli löytynyt verestä promilleja ja autosta huumeita. Että sellaista meillä täällä tapahtuu aamulla varhain, jännittävää.

Globen ja näköalahissien raiteet

Näkymä näköalahissistä

Toinen näkymä

Sergelin torilla

Senna tänä aamuna, 4,5 kk

Pirkko-myrskyä ja perjantaita

Onnea mummu, sait oman myrskysi!

Haa, käväisimme juuri pikapissalla Sennan kanssa pihan perällä. Pukeuduin punahilkkasadeviittaan ja kumppareihin ja tarkenin juuri ja juuri seistä ulkona sen pari minuuttia, mikä kului Sennalta sopivan kukkapenkin etsintään. Senna on ruvennut jostain syystä pissailemaan mamman kukkien päälle. Kuihtuneet päiväliljapuskat tuntuvat olevan erityisessä suosiossa, mutta laakakatajatkin tuntuvat kelpaavan. Tällä kertaa pissat irtosivat kuitenkin punatähkien päälle. Ulkona on tosi kova tuuli, oikea myrsky, mutta lämmintä on vielä kymmenisen astetta.

Edessä on kolme vapaapäivää: viikonloppu ja maanantainen lomapäivä, jonka vietämme Tuomon kanssa läntisessä naapurimaassa. Onneksi myrsky tuli nyt, joten ehkä sunnuntaina, kun me astumme laivaan, se on jo ohi. Sain perheen manipuloitua muuttamaan huonekalujen paikkaa... siellä he nyt yläkerrassa touhuavat, kun minä istun laiskana ja kirjoitan. Ei vaan, kyllä minäkin kohta jatkan hommia. Pyykkikone ja tiskikone ovat päällä eli taas kerran on oikea tekemisen meininki. Olemmekin olleet tässä viime viikot niin väsyneitä työnteosta ja kaikesta muusta menosta, ettemme ole paljoa kotona jaksaneet.

Täytyy tässä kertoa maanantaiaamun tapahtumista. Luin lehteä ja söin aamupalaa ja ihmettelin, kun Senna oli niin hiljainen. Ehdin jo ajatella, että onkohan se sairas. Normaalistihan sillä on siihen aikaan kova touhu päällä koko ajan. Syötyäni menin leikkimään Sennan kanssa ja istuuduttuani lattialle näin pitkän langan, jonka toisessa päässä Viiru raapi lattiaa ikään kuin peittääkseen jotain. Langat lattialla on tavallinen näkymä meillä, onhan täällä kaksi ahkeraa neulojaa ja kaksi kissaa, joten en suuresti ihmetellyt näkemääni, vaikka en muistanutkaan äskettäin neuloneeni lilanvärisellä langalla. No joo, tarkempi tutkimus paljasti, ettei tämä ollutkaan lankaa, vaan hopeahapsille tarkoitettua shampoota, joka oli valunut avoimesta pullosta Sennan kannettua sen suihkuhuoneesta olohuoneeseen. Kaveruksilla oli kerrankin yhteinen mielenkiinnon kohde niin, että ne unohtivat keskinäisen nahistelun ja tutkistelivat aikaansaannoksiaan syvän harmonian vallassa. Minulle tuli kiire putsata värjäävä shampoo pois lattiasta. Pieni vana siihen jäi, mutta Tuomo sai sen jotenkin jynssättyä lopulta näkymättömiin.

Huomenna menemme käväisemään Lahdessa sovittelemassa metallista häkkiä auton takakonttiin. Senna alkaa olla niin iso tyttö, ettei se kohta mahdu kankaiseen häkkiinsä. Ja onhan se häkki vähän köykäinen turvallisuutta ajatellen. Mutta se on ollut tähän saakka tosi hyvä, koska sen avulla Sennan automatkat alkoivat sujua hyvin. Senna täytti tiistaina jo neljä kuukautta!

Ohessa pari kuvaa menneeltä viikolta: Viiru ja Senna lähentelevät toisiaan kangashäkin tuntumassa ja Kiti katselee menoa korkealta.

Lokakuu!

Voi sentään, täytyy myöntää, että nyt tuntuu syksyltä: on oikein kuulas ja kirkas päivä, ja kaikien puiden lehdet ovat saaneet vihreän värin tilalle jonkun muun, enimmäkseen kellansävyisen. Perjantaina tosin oli vielä meilläkin + 22 astetta lämmintä, mutta tänä aamuna oltiin lähellä nollaa. Tunnin aamulenkillä kyllä vähän kaipailin jo hanskoja.

Senna täytti eilen 17 viikkoa ja ylihuomenna tulee jo 4 kuukautta täyteen, joten täytyy kai pikkuhiljaa luopua noiden viikkojen laskemisesta. Mutta kuuteentoista oli hyvä laskea, koska siinä iässä oli Sennan toinen rokotus, jonka haimmekin paikallisesta eläinlääkärikeskuksesta tiistaina. Se rokotusreissu sujui hienosti, kun Senna sai herkkunappulan kuononsa eteen eikä huomannut mitään, kun neula niskalihaan sujautettiin. Eikä rokotuksesta tullut onneksi minkäänlaista reaktiota. Lääkäri ja hoitaja kumpainenkin kehottivat välttämään suurempia ponnistuksia ja pitkiä lenkkejä ko. iltana, mutta kun pääsimme kotipihalle, Sennaa alkoi riivata ja se juoksi ympäri pihaa tuhatta ja sataa, ja jatkoi sitten touhukkaana Kiinan projektiaan. Meidän piha alkaa olla täynnä peitettyjä kuoppia, joissa kivituhka ja tavallinen hiekka ovat iloisesti sikinsokin. Toivottavasti ensi kesänä Sennan suurimmat kaivuhalut ovat ehtyneet niin, että saamme kivituhkakerroksen pysymään päällimmäisenä.

Oli aikamoisen vilkas viikko taas, en näköjään ehdi blogiakaan päivittämään kuin näin sunnuntaisin. Aivan joka ilta oli jotain menoa, mikä meinaa olla minulle liikaa. Eilen sitten vielä käväistiin Hämeessä keräämässä mummun ja vaarin pihalta tyrnejä. Se olikin Sennan ensimmäinen visiitti sinnepäin. Mutta hyvin meni, kun Senna on niin ihana ja ihmisystävällinen. Ja matkat taittuvat Sennalta mukavasti omassa kangashäkissä, joka alkaa kuitenkin olemaan kohta liian pieni. Meidän vaaka ei näytä lukemia, kun patterista loppui virta, mutta Senna painaa jo toistakymmentä kiloa ja korkeuttakin on 43 cm eli selvästi enemmän kuin kissoillamme.

Perjantaina kävimme Tiuhti-siskoa, Sonjaa ja Kiiwi-mammaa katsomassa. Ja tänä iltana on taas treenit, joissa mahdollisesti tapaamme taas kaikki Sennan sisarukset.

Kuvathan ne ovat kaikkein kiinnostavimpia, joten ohessa niitä tuoreimpia. Siskosten kuvat ovat vähän epätarkkoja, kun ilta alkoi jo hämärtää eivätkä tytöt pysyneet hetkeäkään liikkumatta.

Tiuhti ja Senna päivää vaille 17-viikkoisina

Tiuhti ja Senna

Senna Hämeesä mummun ja vaarin pihalla

Mummun ja vaarin tyrnipuu

Tyrnisato on jälleen aivan uskomattoman runsas

Senna mummun ja vaarin laiturilla

Hieno neiti

Lauran kanssa lenkillä

Senna ja takatuulenpuuska

Syyskuun kuulumiset

Aika kuluu kuin siivillä, aina vaan nopeammin. On pitänyt kirjoitella eläinten kuulumisia, etenkin Sennan tietysti, mutta meinaa olla joka päivä niin paljon tekemistä, ettei aikaa kirjoittamiseen ja kuvienkäsittelyyn löydy. Laura kyseli tässä taannoin, miksi en kirjoita mitään Kitistä, hänen prinsessakissastaan. Niin, miksen? Pitäisihän Kitiäkin kehua, kun se on niin helppo tyttö, ei tee mitään pahojaan ja elää mielestäni aika vaatimatonta yläkerrankissan elämää. Taitaahan se onneksi yönsä viettää Lauran kainalossa, ja onpa tuo käväissyt meidänkin sängyssä kehräämässä, mutta ei ollenkaan siihen malliin, kuin ennen Sennan tuloa. Kitillä on hyvä itsesuojeluvaisto, ehkä liiankin hyvä. Vieraiden saapuessakin, se yleensä vetäytyy yläkertaan turvaan. Toscan aikaan se oppi ovikellon soidessa pakenemaan, olihan Toscan haukkuminen jo sinänsäkin pelottavaa ja ainakin selvä ilmoitus siitä, että jotain jännittävää ja ehkä arvaamatontakin on tapahtumassa. Kiti on tavallinen maatiainen, mutta sillä on suuret ja lautasenkokoiset silmät, joilla se katsoo.

Mutta nyt sitten taas Sennaan, joka täytti eilen 16 viikkoa ja painaakin jo 10 kiloa. Olemme nyt käyneet neljä kertaa harrastamassa tokoa, ja koulu jatkuu edelleen. Harjoitukset ovat aina sunnuntai-iltaisin ja niiden jälkeen on menty Monican pihalle "kaahottamaan." Niinä iltoina ei ole Sennaa tarvinnut enää ulkoiluttaa, eikä se ole jaksanut oikein syödäkään. Mutta ilmeisen hauskaa on telmiä siskojen ja veljien kanssa. Tänään käväisimme katsomassa myös Kiiwi-mammaa ja Sonjaa. Niistä kumpikaan ei kovasti innostunut silmissä vilisevistä "kolmosista" (Tiuhti, Evi ja Senna), mutta sietivät niitä kuitenkin.

Senna on edelleen hyvin sosiaalinen tapaus. Olemme ajelleet bussilla jo kolmesti ja käyneet kaupungilla kävelemässä. Senna on kerännyt ihailevia katseita, kehuja ja rapsutuksia aivan ventovierailta ihmisiltä. Yksi bussikuski avasi eilen aamulla päättärillä lähtöaikaa odotellessaan bussin ovet ja tuli ulos rapsuttelemaan Sennaa, kun satuimme tulemaan metsästä juuri pysäkin kohdalla. Tänä viikonloppuna Senna on ruvennut myös haukkumaan aidan ohi puistossa kulkevia. Yritämme saada sen unohtamaan moiset tavat ennen kuin se aikaa enemmälti haukuskella ihmisiä. Ovikellon sointi ei sitä kuitenkaan ole ainakaan vielä innostanut haukkumaan.

Viirulla on Sennalla menee jo pidempiä aikoja yhdessä hyvin ennen kuin meno yltyy liian rajuksi. Senna on jo selvästi Viirua isompi ja Viirusta Senna alkaa ilmeisesti muistuttaa jo oikeaa koiraa. Usein ne kulkevat kylki kyljessä, ja Senna ymmärtää välillä jo vähän lipoakin Viirua. Mutta, kun Senna alkaa huitoa tassulla tai näykkiä Viirua leikkiin kutsun merkiksi, Viiru ottaa ja hyppää johonkin ylös tai menee sohvan tai jonkin muun alle ja varustautuu huitomaan takaisin.

Sennasta tuli tässä välillä jo puolipystykorva, kun sen oikea korva nousi pystyyn. Laura tilasi Collien korva-ainetta ja nyt Sennan korvan sisäpintaa koristaa kunnon mällli, joka saa korvanlehden pysymään alhaalla eikä onneksi tunnu haittaavan Sennaa toisin kuin sinitarra, jota sitäkin kokeiltiin.

Kaikenlaista muutakin on tapahtunut sitten edellisen kirjoituksen, mutta nytkään en jaksa enempiä kirjoitella. Laitan kuitenkin muutaman kuvan todisteeksi siitä, että meillä on jo aika iso tyttökoira.





Vasemmalta Elvis, Mila, Tiuhti, Evi, Aslan, Edi ja Senna

Puolipystykorva

Senna tänään

Uusia kokemuksia

On ollut taas oikein aktiivinen viikko. Sennan jalkavammasta taisimme sentään selvitä säikähdyksellä ja jonkinasteisella huolella. Viime tiistaina aamulla Senna ryntäsi Viirun perään ja ontui taas jonkin aikaa jalkaansa, mutta sen jälkeen olemme silmä tarkkana vahtineet noita kahta, etteivät ole enempiä spurtteja päässeet ottamaan. Nyt niillä muuten menee pidempiä aikoja yhdessä, ennen kuin homma menee liian villiksi. Viiru kulkee ja kiehnaa kylki Sennan kyljessä ja vaikuttaa siltä, että siitä on mukavaa, kun Senna on jo sitä isompi. Senna painoikin tämän aamun punnituksessa 7,7 kiloa, kun ikää oli kertynyt 13 viikkoa. Ja huomenna onkin synttärit, Senna on peräti kolme kuukautta nuori.

Torstaina kävin Sennan kanssa eläinlääkärissä hakemassa ensimmäiset rokotukset. Puhuin lääkärille myös Sennan jalasta, ja lääkäri ottikin sen tarkempaan syyniin. Hän väänteli ja käänteli jalkaa, eikä löytänyt siitä mitään vikaa, mutta arveli sen venähtäneen. Sellaisen vamman pitäisi parantua täysin viikossa. Senna ei aristellut tutkimuksen aikana eikä ollut milläsikään jalan vääntelystä, mutta tutkimuksen jälkeen astui hiukan kevyemmin oikealla takatassulla. Nyt en kyllä enää huomaa mitään eroa takajalkojen käytössä, ja niitä on kyllä käytetty. Eläinlääkärissa sattui mukava juttu, kun yhden oven takaa ilmestyi eläinlääkärin 5-kuukautinen shetlanninlammaskoiran pentu, jota Senna pääsi vähän "nenuttelemaan". Eläinlääkärissä oli myös hyviä nameja, joita Senna massutti tutkimuspöydällä maaten samalla, kun minä jututin lääkäriä.

Parhaillaan hellalla porisevat rouskut ja työpöydällä kuivattelen kanttarelleja. Kävimme eilen illalla Tuomon kanssa kahdestaan keräämässä sieniä ja äsken kävin lähimetsässä Sennan kanssa täydentämässä saalista. Nyt Senna nukkuu tuulikaapissa portaiden alla sikeässä unessa eikä edes huomaa kissojen liikkeitä. Tänään on Sennalla ollut todella jännittävä päivä: aamulla menimme päätepysäkiltä bussin kyytiin. Bussikuski rapsutti Sennaa, ja muilta matkustajilta tuli hyväksyviä katseita ja mukavia kommentteja, vaikka vähän pelkäsin jonkun koirille allergisen astuvan kyytiin. Emme tosin matkustaneet pitkälle, koska bussi kiertää kotikylämme ympäri ja saimme jo sen aikana kyytiä muutaman kilometrin. Jäimme bussista lähimetsän toisella reunalla, joten Sennalla oli bussimatkan jälkeen mukava, palauttava lenkki tutussa maastossa. Bussikyyti oli kyllä vähän jännittävä kaikkine eriskummallisine äänineen ja heilumisineen. Senna astui pienen houkuttelun jälkeen omin jaloin sisälle bussiin, niin kuin se joutuu isona tyttönäkin tekemään. Jäin istumaan keskelle bussia paikkaan, jossa Senna saattoi istua jaloissani. Minulla oli sopivasti taskussa nameja, joilla sain palkittua Sennan joka kerta, kun se istahti. Kyllä se lopulta ymmärsikin, että vähemmän bussi heiluttaa pientä pentua, kun istuu. Onneksi bussin lattia oli karheaa mallia, eikä yhtään liukas. Ja onneksi kyseisessä kulkupelissä ei ollut sen kummempia portaita vaan matalalta lattialta noin 30-40 cm pudotus maahan, joten Senna tuli omin avuin myös ulos bussista.

Metsän jälkeen saavuimme Jaanan, Maken ja Nellin talolle. Make näytti olevan pihalle, joten menimme Sennan kanssa portille vilkuttelemaan. Kun Make pyysi meidät luokseen, päästin Sennan irti. Pihalta löytyikin sopivasti lelu edellisen koiravieraan jäljiltä, ja pian pihalle saapuivat myös Jaana ja Nelli, ja taas tuli rapsutuksia. Kävimme vielä ihaillemassa Jaanan ja Maken kasvihuonetta ja saimme mukaamme kotiinviemisiksi ihanan ja takuulla tuoreen kurkun.

Eilenkin oli aika jännittävä päivä, kun Senna pääsi tutustumaan Tuomon työpaikkaan. Sisälle meneminen tuntui jostain syystä vähän pelottavalta, vaikka portaita oli vähän ja ne olivat matalat ja leveät. Mutta sisällä ei enää yhtään pelottanut, vaikka eri puolelta saapui Sennalle ennestään tuntemattomia naisia sitä rapsuttelemaan. Senna vaikuttaa edelleen olevan hyvin sosiaalinen tapaus, mikä on tietysti mitä mainioin asia. Se on ikään kuin positiivinen kierre: kun uskaltaa ottaa vastaan rapsutuksia, niitä saa aina vaan enemmän ja enemmän.

Tänään tapahtui jotain ennenkuulumatonta ja -näkemätöntä: Senna hyppäsi sohvalle kerran ja vielä toisenkin, kun kannoin hänet eka kerran jälkeen pois. Kolmannelle kerralla Sennan puhti ei enää riittänyt sohvan päälle asti. Meidän koiran ei pitänyt oppia hyppäämään sohville ja tuoleille... Huomenna alkaa Sennan tottelevaisuuskoulu...

Senna 12 viikkoa nuori, poskessa punkki

Senna 12,5 viikkoa nuori

Senna 12,5 viikkoa edelleen

Senna sai uuden älypelin

Senna tänään 13-viikkoisena

Sennan ja Viirun kohtaaminen tänään

Kanttarellisaalis

Viikonlopun dramatiikkaa

Enpä ehtinyt aikaisemmin kirjoittamaan viime viikon ja sen lopun kuulumisia, kun saimme luoksemme harvinaisia vieraita, mummun ja vaarin Hämeestä. Ville haki isovanhempansa lauantaina meille ja me Tuomon kanssa veimme heidät tänään takaisin kotiinsa. Tänään siis oli meillä lomapäivä, ja minulla onnekkaalla on vielä huominenkin vapaata.

Viime viikosta en kyllä paljoa muistakaan, mutta merkittävin tapahtuma taisi olla maanantaina, kun Villen kummit Paula ja Markku pistäytyivät kylässä. Sitten seuraavina kolmena peräkkäisenä iltana mieliinpainuvinta oli, kun annoimme Sennalle matolääkettä. Aamuisin tein lenkin kaksin Sennan kanssa ja iltaisin yleensä kolmistaan Lauran ja Sennan kanssa. Joinakin öinä kävin Sennan kanssa pissalla kolmelta ja nukahdimme heti uudestaan. Mutta, jos pissaaminen jäi aamuviiteen, en sen jälkeen enää ennättänyt käväistä nukkumatin mailla, mikä kyllä vähän harmitti ja väsytti iltaisin. Viirun kanssa yöt ovat alkaneet sujua eli se ei enää herätttele. Ketään muita ei kylässä viikolla käynyt, vaikka vähän odottelimme. Lauantain  punnituksessa Senna painoi jo 6,9 kiloa eli taas oli oikein hyvän kasvun viikko.

Mutta sitten siihen dramatiikkaan: lauantaina käyskentelimme mummun ja vaarin kanssa illansuussa pihamaalla ja tarkastelimme puutarhan kasveja. Senna pyöri tapansa mukaan iloisena mukana. Tuomo otti Sennan pallon käteensä tarkoituksena heittää se, kun Senna kunnon vauhtimimminä ehätti ensin ja juoksi suoraan takaapäin ja hyppäsi kohti Tuomon palloa pitävää kättä. Siitä se sitten putosi jotenkin hallitsemattomasti maahan ja uikahti, minkä jälkeen meillä pihalla juoksi kolmijalkainen ja kauhuissaan oleva koiranpentu. Tuomo kaappasi Sennan syliin ja alkoi tarkastella Sennan oikeaa takatassua, joka pysyi tiukasti koukussa. Tassussa ei näkynyt mitään outoa, mutta Senna oli tosi surkeanoloinen. Arvelimme ensin sen vain säikähtäneen kunnolla ja kivun olevan enemmänkin henkistä laatua. Mutta minuutit kuluivat ja vielä tunnin jälkeenkin Senna oli edelleen surkea eikä laittanut kipeytynyttä jalkaansa maahan. Soitin kunnalliselle eläinlääkärille, joka oli oletettavasti ainoa meilläpäin siihen aikaan tavattavissa oleva. Hän ei pitänyt vammaa kuulemansa mukaan mitenkään vaarallisena, vaan arveli sen olevan enemmänkin juuri henkistä. Sanoi olevansa puoli tuntia paikalla, jos haluaisimme tulla näyttämään tassua. Hän lisäsi, ettei käytettävissä olisi röntgeniä, joten ainoa apu olisi särkylääke ja tietysti omaa tietämystämme varmempi näkemys vamman vakavuudesta. Valitettavasti olemme joutuneet näkemään Toscan poikki olleen tassun, joten osasimme arvella, ettei Sennan tassu ainakaan poikki ole. Kun lääkäri vielä sanoi, että vallan hyvin voisimme odottaa seuraavaan päivään, päätimme tehdä niin. Mutta ilta oli pilalla ja koko viikonloppu näytti mielessäni lähinnä painajaismaiselta, olihan meillä suunnitelmia mummun ja vaarin kanssa vietettävän ajan suhteen, mutta nyt näytti siltä ettei niitä voisi toteuttaa. Minä surin vielä sitäkin, että oli viikonloppu ja eläinlääkärille ajan saaminen vaikeaa.  Pieni toivo kuitenkin eli sen suhteen, että Senna sunnuntaiaamuna heräisi terveenä. Yö oli huono ja kului murehtiessa ja kuunnellessa Sennan liikehdintää. Jo yöpissan aikaan minulle selvisi, ettei kyse ole pelkästään henkisestä ongelmasta, sillä Senna ontui edelleen ja vältteli oikean takatassun päälle varaamista. Aamu oli kuitenkin onneksi hiukan toiveikkaampi. Soitin Monicalle kuullakseni hänen mielipiteensä ja mahdolliset kokemukset vastaavista onnettomuuksista. Sain kuulla, että Monican ensimmäinen Collie oli satuttanut jalkansa metsässä niin, että se oli pitänyt kantaa sieltä pois. Se oli kuitenkin parantunut Monican hierottua sitä. Niinpä minäkin aloin hieroa Sennan jalkaa. Yritin kyllä soittaa yhdelle vanhalle eläinlääkäritutulle, mutta kun tämä ei vastannut, ajattelin sen olevan niin tarkoitettu. Ja päivän edetessä Senna alkoi varata tassun päälle enemmän ja enemmän. Tosin se oli edelleen melko hiljainen ja nukkui paljon. Mutta ruokahalu parani! Neitihän on lähes aina jättänyt vähän ruokaa syömättä, mutta nyt meni kuppi tyhjäksi joka kerralla... Eilen illalla Senna jo vähän kokeili palloaan ulkona, vaikka se vielä vähän ontuikin. Mutta tänä aamuna Senna oli taas jo oma viirupäinen ja iloinen itsensä, vaikka se vielä heti heräämisen jälkeen hetken aristeli jalkaansa. Voi miten iloinen ja helpottunut olenkaan nyt, kun Senna vaikuttaa olevan  täysin kunnossa. Tuossa se nukkuu lattialla vieressäni kuin allakantekijä, selällään.

Sennan tilapäinen rauhoittumisen kausi näytti lähentävän sen ja Viirun välejä. Viiru luottaa selvästi enemmän Sennaan, kun tämä ei viikonlopun aikana jahdannut sitä ollenkaan. Viiru tosin näyttää yhä odottavan, että Senna alkaisi nuolla sitä.

Dagen efter -tunnelmia kuluneelta viikolta

Kiitos Monica pentubileistä, jotka olivat parhaat ikinä! Kerrataanpas tässä hiukan:

Menimme Lauran, Tuomon ja Sennan kanssa Monicalle viime sunnuntain puolilta päivin. Siellä meitä ja etenkin Sennaa odottivat Monican lisäksi Monican oma hurmuri Elvis ja hoidossa ollut velikulta Edi. Molemmat ottivat Sennan niin kiihkeästi vastaan, että hetken Senna taisi tuntea halua paeta. Mutta eipä aikaakaan, kun se jo paini veljiensä kanssa täyttä häkää. Kohta paikalle tulivat siskot Tiuhti ja Evi, joten veljesten mielenkiinto ei enää kohdistunut pelkästään Sennaan. Vaikutti siltä, että kaikki pennut painivat ja juoksivat toistensa perässä melkoisen tasaväkisesti. Vaikka hampaat kalisivat ja leuat loksuivat, ei koko iltapäivän aikana montaa uikahdusta kuulunut. Sisko Mila saapui myöhemmin ja veli Aslan viimeisenä, väärinkäsityksen takia vasta kahden maissa, jolloin jengi alkoi olla jo hiukan väsähtänyttä jatkuvasta kumuamisesta. Välillä joku pentu vetäytyi hetkeksi henkeä vetämään, mutta kauaa eivät sisarukset antaneet toistensa levähtää, kun jo joku hyppäsi pian lepääjän kimppuun.

Pennuilla näytti olevan tosi kivaa ja mukavaahan sitä menoa oli katsellakin. Monican pihalla on tilaa juoksennella ja siellä voi vähän mennä piiloonkin ihanien istutusten sekaan. Pihalla oleva pieni agilityputki ei pelottanut ketään pennuista, vaan sen läpi juostiin edestakaisin. Edistä ja Milasta löytyi kummastakin punkki, jonka taitava punkinpoistaja Kati irroitti paljain käsin vai pitäisikö sanoa kynsin.

Lopulta koitti Monican soopeli-Royn aika tulla mukaan pentubileisiin. Roy on vielä itsekin melko nuori, noin puolitoistavuotias, mutta isokokoinen ja komea uros. Roy on tosi kiltti ja tykästynyt pentuihin. Sennaa Royn suuri olemus aluksi pelotti, mutta melko pian Senna kuitenkin tajusi, että Roy ei olekaan yhtään pelottava vaan oikein ihku. Lopulta Senna uskaltautui Royn kainaloon ja Monican vanhan patjan päälle lepäilemään.

Kotimatkalla ei auton takaosasta kuulunut inahdustakaan, tosin menomatkallakin vain ensimmäisissä liikennevaloissa Senna vähän ja hienon hienosti valitti, mutta vaikeni sitten niin, että lopulta rupesi arveluttamaan, onko koko koira mukana ollenkaan. Lienee turha mainitakaan, että lopun sunnuntaista Senna käytti nukkumiseen mitä nyt vähän jaksoi syödä ja käydä pissalla. Oikeastaan Senna palautui tavalliseksi vilkkaaksi itsekseen vasta keskiviikkona... että sellaiset bileet.

Tällä viikolla olemme nyt sitten nauttineet matolääkityksestä ja ensi viikolla Senna menee lääkäriin rokotettavaksi. Viirulla ja Sennalla meinaa edelleen karata mopo käsistä, mutta yritämme toden teolla saada Sennan ymmärtämään, ettei kissan kanssa voi leikkiä samalla tavalla kuin omien sisarusten kanssa. Äsken, kun Senna oli jo melko väsynyt, se haisteli kauniisti lattialla makaavaa Viirua. Senna kiersi Viirua ympäri, mutta lopulta kissalta petti hermo ja se puri Sennaa jalasta ja loikkasi samantien karkuun. Mutta Senna oli kerrankin, liekö väsymyksestä johtuen, aivan rauhallinen eikä innostunut lähtemään Viirun perään. Prinsessaamme Kitiä sen sijaan Senna vähän arastelee, Kiti kun ei oikeastaan juokse karkuun, vaan tuijottelee kauniilla, suurilla pöllösilmillään.

Ohessa muutama kuva pentubileistä. Kuvaus oli niin kuin nykyisin pitää sanoa, haasteellista, koska sisarukset eivät montaa sekuntia pysyneet paikallaan. Tai sitten he olivat toistensa kimpussa niin, ettei kuvista saa selvää, kuka kukin on. Pystyykö kukaan laskemaan, kuinka monta pentua kussakin kuvassa on? Klikkaamalla saat kuvat isommiksi.

11 viikkoa ja 6 kiloa

Olin väärässä arvioidessani Sennan painon kehitystä, vain 400-500 g tuli lisää tällä viikolla, mutta hyvä sekin. Eilisen Sennaa kiinnostaneen laulajankin henkilöllisyys selvisi, sehän oli brittitähti Adele. Kiitos Sennan, minunkin musiikkitietämykseni lisääntyi piirun verran.

Tämä aamu kulutettiin tavanomaisin rituaalein, eli minä ruokin Sennan ja "viihdytin" sitä kaksi tuntia. Kävimme mm. lähimetsässä lenkillä, ja löytyipä matkan varrelta kaksi kanttarelliakin. Sitten tavanomaiseen töihinlähtöaikaan läksin kauppaan, minä aikana tässä talossa jotkut olivat heränneet ja jotkut nukahtaneet.

Senna on tänään puhastellut Tuomon seurana pihahommissa ja mm. tutustunut meidän hienoon ihmisvoimalla käyvään ruohonleikkuriin. Vähän moinen vehje ensin hämmensi, mutta eipä aikaakaan, kun siitäkin tuli Sennalle tuttu vehje. Sennan unet ovat tänään jääneet melko vähäisiksi, nytkin se on ulkohommissa Tuomon kanssa.

Muistuipa tässä mieleeni vielä yksi tapahtuma viime viikolta: yhtenä iltana hämärissä olimme pihalla Sennan kanssa, kun se huomasi jotain takapihan portin tuntumassa. Se meni hiukan lähemmäksi ja sitten ampaisi hurjaa vauhtia pää kolmantena jalkana kuistille. Siellä vähän rauhoittuttuaan, se palasi pihalle ja portin tuntumaan, missä pieni siili tuhisi ja taittoi taivalta. Siili oli Sennasta melkoisen pelottava, mutta samalla kovin kiinnostava. Kun siili oli mennyt menojaan, Senna meni haistelemaan sen jälkiä. Kaikenlaista vahdittavaa omalta pihalta löytyykin.

Eilen vasta oivalsin Viirun käytöksen. Se kiehnaa Sennan lähellä, koska toivoo tämän nuolevan ja tönivän hellästi itseään, kuten Toscalla oli tapana tehdä. Senna pystyy samaan, kun se on puoliunessa, mutta virkeänä se huitoo tassuilla ja näykkii, mikä ei tietenkään vastaa Viirun toiveita. Eli, kun Senna toivottavasti jossain vaiheessa ymmärtää, ettei kissa ole samanlainen leikkikaveri kuin omat siskot ja veljet, koittaa niillä Viirun kanssa aivan uudelle tasolle yltävän harmonian aika.

Siskoista ja veljistä puheen ollen: huomenna on Monicalla pentubileet, jossa sisarukset pääsevät ottamaan mittaa toisistaan, eli huomisen liikuntamäärä on varmasti Sennan osalta taattu. Tuskin maltamme odottaa... mutta siitä sitten huomenna lisää.

Tässä kuva tältä aamulta, kun Senna on notkea 11-viikkoinen.

Viikon kuulumiset

Viikko on taas mennä hurahtanut kuin siivillä. Sennasta on alkanut tulla iso tyttö, osaahan se olla jo yksin kotonakin. Senna ilmeisesti nukkuu suurimman osan yksin ollessaan, ainakin huonekalut ovat toistaiseksi säilyneet ehjinä, ja parit pissat ovat löytyneet ovien tuntumaan laitettujen sanomalehtien päältä. Aamuyöstä olemme edelleen käyneet pihalla pissalla neljän viiden maissa, kun Viiru on meidät ensin herättänyt. Sen jälkeen on uni kuitenkin vielä Sennallekin maistunut, kun Viiru on kuskattu yläkertaan. Harmillista, kun meillä on Viirun kanssa niin erilaiset vuorokausirytmit.

Senna tuntuu kasvavan melkein silmissä, tällä viikolla jouduimme jo löysentämään valjaita. Paino punnitaan vasta huomenna, mutta veikkaan painon lisääntyneen taas noin kilolla.

Kävimme pari kertaa eri asemilla junia katsomassa. Vähän ne hirvittivät, mutta mitä nopeampi juna, sen pienempi hirvitys Sennan mielestä. Selvääkin selvempää on, että Senna on vauhtisukua. Uudehkolla asemalla ajelimme hissillä ja kävelimme portaita ylös ja alas, ja molemmat sujuivat Sennalta hyvin. Autossakin meno sujuu entistä paremmin nyt, kun meillä on nyt se kankainen häkki, joka antaa ilmeisesti jonkinlaisen turvallisuuden tunteen.

Tällä viikolla sattui hassu juttu: Laura oli Sennan kanssa harjoittelemassa temppuja, kun Senna yhtäkkiä lipaisi Lauraa silmästä niin, että piilolinssi irtosi ja hävisi saman tien. Silmään ei tullut mitään vauriota, vaikka Senna täytyi siihen osua. Oli kuin olisi neulaa heinäsuovasta etsinyt, kun piilolinssiä nurmikolta turhaan bongailtiin. Saatoihan linssi luiskahtaa Sennan mahaankin, kukapa tuon tietää. Yhden kakan tutkin päällisin puolin, mutta siinä ei linssiä näkynyt.

Sennalla ja Viirulla tuntuu menevän päivä päivältä lujempaa keskenään. Senna saattaa hypätä suoraan Viirun niskaan esim. ulkoa tullessaan ja sen kohdatessaan. Yhtenä iltana Viiru loikoili kangashäkin päällä ja Senna pomppi kahdella jalalla häkin ympärillä ja kietoi etutassunsa kissan pään ympärille. Viiru laittoi silmät kiinni eikä hievahtanutkaan. Tosin hetken päästä Viiru puri Sennaa korvasta. Senna näykkii kissaa ja molempien tassut viuhuvat välillä hurjastikin. Niitä kahta ei uskalla jättää keskenään vahtimatta, koska mitä tahansa saattaa tapahtua menon kiihtyessä. Kiti viihtyy edelleen enimmäkseen yläkerrassa, mutta uskaltautuu kyllä alakertaankin, kun täällä on hiljaista.

Tänään Senna kiinnostui kuuntelemaan musiikkia lattialla olevasta kaiuttimesta. Se tutki kaiutinta joka puolelta ja yritti etsiä sen sisään piiloutunutta minulle tuntematonta kiljuvaa naista. Kun kappale loppui, Senna menetti kiinnostuksensa koko kajariin.

Olemme joka aamu kävelleet lenkin kotikorttelin ympäri ja ihmetelleet ohi kulkevia autoja, polkupyöräilijöitä ja toinen toistaan kamalaäänisempiä mopoja. Muutama jalankulkijakin on tavattu, ja tänä aamuna kohdattiin Deni, joka on vanhempi länsiylämaanterrieriuros parin kujan päästä. Koirat eivät vielä päässeet tervehtimään toisiaan, mutta tulevaisuudessa se lienee mahdollista, koska Deni vaikutti mukavalta ja kiltiltä koiralta. Eräänä aamuna meitä vastaan tullut nainen ryhtyi Sennaa rapsuttelemaan niin, että Senna lopulta ikään kuin valui jalkakäytävälle selälleen. Eli vieraidenkin rapsutukset tuntuvat kelpaavan.

Ohessa muutama kuva tältä päivältä:

Senna vauhdissa

Harvinainen hiljainen hetki

Käpykin on mukava lelu

... mutta mammalta varastettu kastelukannu vielä parempi