Enpä ehtinyt aikaisemmin kirjoittamaan viime viikon ja sen lopun kuulumisia, kun saimme luoksemme harvinaisia vieraita, mummun ja vaarin Hämeestä. Ville haki isovanhempansa lauantaina meille ja me Tuomon kanssa veimme heidät tänään takaisin kotiinsa. Tänään siis oli meillä lomapäivä, ja minulla onnekkaalla on vielä huominenkin vapaata.
Viime viikosta en kyllä paljoa muistakaan, mutta merkittävin tapahtuma taisi olla maanantaina, kun Villen kummit Paula ja Markku pistäytyivät kylässä. Sitten seuraavina kolmena peräkkäisenä iltana mieliinpainuvinta oli, kun annoimme Sennalle matolääkettä. Aamuisin tein lenkin kaksin Sennan kanssa ja iltaisin yleensä kolmistaan Lauran ja Sennan kanssa. Joinakin öinä kävin Sennan kanssa pissalla kolmelta ja nukahdimme heti uudestaan. Mutta, jos pissaaminen jäi aamuviiteen, en sen jälkeen enää ennättänyt käväistä nukkumatin mailla, mikä kyllä vähän harmitti ja väsytti iltaisin. Viirun kanssa yöt ovat alkaneet sujua eli se ei enää herätttele. Ketään muita ei kylässä viikolla käynyt, vaikka vähän odottelimme. Lauantain punnituksessa Senna painoi jo 6,9 kiloa eli taas oli oikein hyvän kasvun viikko.
Mutta sitten siihen dramatiikkaan: lauantaina käyskentelimme mummun ja vaarin kanssa illansuussa pihamaalla ja tarkastelimme puutarhan kasveja. Senna pyöri tapansa mukaan iloisena mukana. Tuomo otti Sennan pallon käteensä tarkoituksena heittää se, kun Senna kunnon vauhtimimminä ehätti ensin ja juoksi suoraan takaapäin ja hyppäsi kohti Tuomon palloa pitävää kättä. Siitä se sitten putosi jotenkin hallitsemattomasti maahan ja uikahti, minkä jälkeen meillä pihalla juoksi kolmijalkainen ja kauhuissaan oleva koiranpentu. Tuomo kaappasi Sennan syliin ja alkoi tarkastella Sennan oikeaa takatassua, joka pysyi tiukasti koukussa. Tassussa ei näkynyt mitään outoa, mutta Senna oli tosi surkeanoloinen. Arvelimme ensin sen vain säikähtäneen kunnolla ja kivun olevan enemmänkin henkistä laatua. Mutta minuutit kuluivat ja vielä tunnin jälkeenkin Senna oli edelleen surkea eikä laittanut kipeytynyttä jalkaansa maahan. Soitin kunnalliselle eläinlääkärille, joka oli oletettavasti ainoa meilläpäin siihen aikaan tavattavissa oleva. Hän ei pitänyt vammaa kuulemansa mukaan mitenkään vaarallisena, vaan arveli sen olevan enemmänkin juuri henkistä. Sanoi olevansa puoli tuntia paikalla, jos haluaisimme tulla näyttämään tassua. Hän lisäsi, ettei käytettävissä olisi röntgeniä, joten ainoa apu olisi särkylääke ja tietysti omaa tietämystämme varmempi näkemys vamman vakavuudesta. Valitettavasti olemme joutuneet näkemään Toscan poikki olleen tassun, joten osasimme arvella, ettei Sennan tassu ainakaan poikki ole. Kun lääkäri vielä sanoi, että vallan hyvin voisimme odottaa seuraavaan päivään, päätimme tehdä niin. Mutta ilta oli pilalla ja koko viikonloppu näytti mielessäni lähinnä painajaismaiselta, olihan meillä suunnitelmia mummun ja vaarin kanssa vietettävän ajan suhteen, mutta nyt näytti siltä ettei niitä voisi toteuttaa. Minä surin vielä sitäkin, että oli viikonloppu ja eläinlääkärille ajan saaminen vaikeaa. Pieni toivo kuitenkin eli sen suhteen, että Senna sunnuntaiaamuna heräisi terveenä. Yö oli huono ja kului murehtiessa ja kuunnellessa Sennan liikehdintää. Jo yöpissan aikaan minulle selvisi, ettei kyse ole pelkästään henkisestä ongelmasta, sillä Senna ontui edelleen ja vältteli oikean takatassun päälle varaamista. Aamu oli kuitenkin onneksi hiukan toiveikkaampi. Soitin Monicalle kuullakseni hänen mielipiteensä ja mahdolliset kokemukset vastaavista onnettomuuksista. Sain kuulla, että Monican ensimmäinen Collie oli satuttanut jalkansa metsässä niin, että se oli pitänyt kantaa sieltä pois. Se oli kuitenkin parantunut Monican hierottua sitä. Niinpä minäkin aloin hieroa Sennan jalkaa. Yritin kyllä soittaa yhdelle vanhalle eläinlääkäritutulle, mutta kun tämä ei vastannut, ajattelin sen olevan niin tarkoitettu. Ja päivän edetessä Senna alkoi varata tassun päälle enemmän ja enemmän. Tosin se oli edelleen melko hiljainen ja nukkui paljon. Mutta ruokahalu parani! Neitihän on lähes aina jättänyt vähän ruokaa syömättä, mutta nyt meni kuppi tyhjäksi joka kerralla... Eilen illalla Senna jo vähän kokeili palloaan ulkona, vaikka se vielä vähän ontuikin. Mutta tänä aamuna Senna oli taas jo oma viirupäinen ja iloinen itsensä, vaikka se vielä heti heräämisen jälkeen hetken aristeli jalkaansa. Voi miten iloinen ja helpottunut olenkaan nyt, kun Senna vaikuttaa olevan täysin kunnossa. Tuossa se nukkuu lattialla vieressäni kuin allakantekijä, selällään.
Sennan tilapäinen rauhoittumisen kausi näytti lähentävän sen ja Viirun välejä. Viiru luottaa selvästi enemmän Sennaan, kun tämä ei viikonlopun aikana jahdannut sitä ollenkaan. Viiru tosin näyttää yhä odottavan, että Senna alkaisi nuolla sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti