Naisinsinöörin logiikkaa: Marraskuun alun tunnelmia

Arvoisat lukijani, anteeksi etten ole kirjoitellut pitkään aikaan. Nyt on ollut niin paljon kaikenlaista tekemistä, etten ole ehtinyt tai jaksanut istahtaa kirjoittelemaan. Hurjaa, että on jo marraskuu, kohta elämme vuoden pimeimpiä aikoja.

Olen opetellut elämään nykyhetkessä, mikä on kyllä osoittautunut melkoisen vaikeaksi. Pitäisi kai ottaa oppia Sennasta tai muista eläimistä, jotka aivan ilmeisesti osaavat tempun. Senna mm. pysähtelee ja tuijottaa lenkeillä häpeämättömästi vastaantulijoita ja ohi kiiruhtavia sekä haistelee ja maistelee tienvarsien löydöksiä. Jokainen lenkki tapahtumineen on sille uusi elämys. Aivan samaan kuin Senna, ei kai minun tarvitse pyrkiäkään, mutta olen yrittänyt pitää silmät ja korvat auki ja havainnoida ympäristöä.

Tällä viikolla lööpit kertoivat kuluvan syksyn olevan lämpimin 50 vuoteen. Merkkejä lämpimästä ja pitkälle edenneestä syksystä on varmaan monia, mutta nykyhetken havainnointini lenkeillä on avannut silmilleni homehtuneet koirankakat, joita en muista ennen nähneeni. Tien varsilla, myös oman porttimme pielessä, on paljon ällöttävän komeita harmaakarvaisia kakkakasoja.

Olen sentään huomannut ja hyödyntänyt mukavampiakin pitkän ja lämpimän syksyn merkkejä. Viime sunnuntaina ja tänään kävimme keräämässä suppilovahveroita, ja tämän päivän saaliista onkin kuva tuossa myöhemmin. Onhan sienestäminen marraskuussa ja kymmenen asteen ulkolämmössä melko harvinaista herkkua.

Lenkkihavainnoinnista vielä sen verran, että viime viikolla säät olivat tosi mukavia. Usein aamusumukin nousee kaiketi vasta yhtä aikaa auringon kanssa, koska nyt pimeällä kuuden aikaan ei ole sumua näkynyt, mutta työmatkalla sellaiseen on saattanut jo törmätä. Eilen aamusumusta kehkeytyi todella upea aurinkoinen päivä. Viime aikoina ei aamulenkeillä ole tapahtunut mitään mainittavaa. Joinakin aamuina emme ole tavanneet edes yhtä ainutta koiranulkoiluttajaa, mikä on minusta tosi outoa. Ehkä kaikki ovat syyslomilla poissa kotoa tai muuten vain nukkuvat pidempään.

Vaikka nykyhetkessä eläminen on kaikin puolin tavoiteltavaa, on joskus ihana havaita tylsän ja pitkän suoran kuluneen kävellenkin tosi nopeasti jotain asiaa mietiskellessä. Ei varmaankaan kannata vatvoa menneitä ikävyyksiä eikä kieriskellä tuskissaan tulevia peläten, mutta mukavia voi kai aina muistella. Ja joskus pitää käyttää nykyhetkeä jonkin ongelman ratkaisemiseen tai vaikka uuden asun suunnitteluun.

Ostin jokin aika sitten kangasta, josta pitäisi loihtia tunika. Nykyinen tunikamuoti on kovasti mieleeni, koska ainakin kuvittelen tunikoiden soveltuvan tämän pulleahkon vartaloni ympärille. Sitten on tuo helmeilyharrastus, jonka pitäisi tuottaa tunikaan soveltuva kaulakoru. Nykyisin sitä tulee katseltua kaikkien naisten koruja vähän sillä silmällä, josko niissä olisi ideaa itselle. Olisi niin paljon tekemistä, kun vain olisi aikaa. Nythän on taas se aika vuodesta, kun sukkia pitää neuloa lähes urakalla. Ja muutama mukin neuletyö odottaa tekijäänsä.

Senna sisaruksineen täytti eilen viisi kuukautta ja painaa reilut 14 kiloa. Siitä on tullut jo ison tytön näköinen, mutta mieli on toki vielä pennun. Hommasimme Sennalle heijastavan liivin. Itsellänikin on ihmisille suunniteltu vastaava, joten me muodostamme näkyvän parin ulkona pimeydessä liikkuessamme. Ja pimeyttä riittää nyt normaaliaikaan palattuamme sekä aamulla että illalla.

Tänä aamuna tapasimme seitsenkuisen Iineksen, joka on kaiketi tiibetinspanieli. Senna olisi ollut tosi kiinnostunut leikkimään Iineksen kanssa, mutta tätä iso ja vilkas koira selvästi hirvitti. Juttelimme Iineksen emännän kanssa tovin, jonka aikana Iines uskaltautui Sennaa nenuttelemaan. Iineksen lenkkikaverina oli myös arviolta alle 10-vuotias tyttö, joka halusi rapsuttaa Sennaa. Olipa kiva, kun saatoin antaa luvan, onhan Senna niin ystävällinen hellukka.

Kävimme tänään myös Sennan treeneissä, joiden jälkeen suuntasimme sienimetsään jonnekin Porvoon ja Sipoon rajamaille. Onnistuimme löytämään metsätien, joka varrelle saimme auton parkkeerattua, ja sienetkin löytyvät muutaman kymmenen metrin kävelymatkan jälkeen. Mutta eipä aikaakaan, kun jostain ilmestyi jonkinlainen (en ole varma rodusta) metsästyskoira luoksemme. Otimme Sennan kiinni kaiken varalta, mutta koira olikin tosi ystävällinen meille ja Sennalle. Kuulimme kaukaa, kun koiraa vihellettiin, mutta koira ei kuullut mitään, kun se oli niin innostunut meidän näkemisestä. Koira oli yltä päältä kurassa ja pyyhki itseään Lauran housunlahkeisiin, kuten Senna tässä taannoin treeneissä. Laura lähti saattamaan koiraa vihellyksen suuntaan ja lopulta koira ymmärsi palata isäntänsä luo. Senna on muuten osoittautunut oikeaksi paimenkoiraksi: metsässä se ei karkaa, vaan yrittää pitää lauman hanskassa käyden vuorotellen jokaisen luona ikään kuin tarkistaakseen että kaikki on ok.

Huomenna lähden Hämeeseen pienelle lomalle vanhempiani tapaamaan. Keskiviikon teen etätöitä peruuntuneen lomapäivän verran ja loppuviikko kuluu työmatkalla. Ensi viikonloppuna onkin isäinpäivä ja marraskuu jo lähes puolessa. Onpa muuten lemmikki- ja käden taito -messutkin, joille aion ehdottomasti osallistua.