Käväisimme mekin Tuomon kanssa omalta osaltamme juhlistamassa Turkua, kun se eilen avasi oman kulttuuripääkaupunkivuotensa. Tosin, jos aivan tarkkkoja ollaan, Tuomo kävi muutaman sadan metrin päässä vuoden kulttuuripääkaupungin rajasta ja minä ajaa huristelin kaupungin keskustan läpi Paulan ja Sannan kanssa matkalla Ruskoon ja Loviisan Aittaan. Rusko on kunta aivan Turun pohjoispuolella ja Loviisan Aitta sisustus- ja lahjamyymälä siellä. Oikea sisustajan paratiisi, jossa näytti jostain kumman syystä olevan pääasiassa naispuolisia asiakkaita. Mutta kyllä, näin siellä kaksi miestäkin.
Oli meillä toinenkin juhlistamisen aihe, se varsinainen eli kummipoikamme Aleksin 15-vuotissynttärit, joita vietimme Kaarinassa, Turun itäpuolisessa kaupungissa. Ei voi kuin ihmetellä ajankulua: eihän siitä kauaakaan tunnu olevan, kun työntelin Aleksia vaunuissa nukkumatin maille Halikon Hajalan kylässä. Mutta siis ainakin 14,5 vuotta siitä täytyy olla, koska silloin oli kesä, ja olimme Paulan ja Markun mökillä. Nyt Aleksi säästää rahaa mopon ostoon. Voi sentään, kun nuo lapset vanhenevat nopeasti...
Perjantaina, kun läksimme kohti Kaarinaa, oli lämpötila koko eteläisen Suomen alueella ilmeisesti noin -5 astetta. Eilen aamulla aurinkoisen päivän valjetessa kaarinalainen mittari näytti -16 astetta ja illalla täällä pääkaupunkiseudulla oli ehkä hieman kylmempää. Tänään aamulla ensimmäisen kerran mittaria katsoessani, se näytti -15,8 astetta, mutta tänään iltapäivän alkutunteina pakkasta oli enää vajaat 10 astetta. Huomiseksihan onkin luvassa nollaa tai peräti plussakeliä. Normaalia vaihtelevaa talvisäätä, sanoi päivystävä meteorologi Iltalehden nettisivuilla.
Elämässä tapahtuu kaikenlaista, eikä aina niin mukavaa. Ja vaikka kaikki ei tapahdukaan minulle, tunnen tapahtumien vaikutukset itsessäni. Ja osaan vielä paisutella asioita mielessäni, varsinkin niitä ikäviä, vaikka tiedän sen olevan täysin turhaa. Yritän päästä eroon moisesta tavasta, joka tuottaa vain pahaa oloa itselle ja sitä kautta muuallekin ympäristöön. Olkoon se siis elämäntapahaasteeni tälle vuodelle. En varmaankaan ole yksin ongelmani kanssa, koska vanhassa rukouksessakin pyydetään:
"Herra, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa ne mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan".
Kuinka joku on osannutkin asetella nuo muutamat sanat noin upeasti...
Haasteita tälle vuodelle on muitakin. Koska mitään peruuttavaa viestiä ei ole tullut, otaksun espanjan kurssin jatkuvan huomenna. Kuukauteen en ole espanjan kirjoja avannut, joten tänään pitää tehdä pikakelaus syksyllä opittuun, tarkoitushan on maaliskuun lopussa mennä testaamaan tätä uutta kielitaitoa käytännössä.
Olen päättänyt, että en uutta osta, ainakaan ennen kuin saan jotain vanhaa poistettua tästä huushollista. Tätä taustaa vasten oli tietenkin aivan edesvastuutonta mennä hyväksi tiedettyyn sisustusmyymälään. Niinhän siinä kävi, että Loviisan Aitassa oli kaiken muun iki-ihanan krääsän lisäksi vastustamattomia verhoja, joista yksi rullakappa tai hissiverho, kuten kassakuitissa lukee, tarttui matkaani. Olin ajatellut laittaa sen keittiön ikkunaan, mutta sepä olikin liian kapea siihen. Hetken aikaa ehdin jo katua ostostani, kunnes keksin sille uuden paikan Villen huoneesta. Verho sopii uuteen paikkaansa erinomaisesti, mutta nyt tarvittaisiin sille kaveri, koska huoneessa on kaksi samankokoista ikkunaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti