 |
| Valon aika alkoi pihallamme tänään |
Marraskuun ensimmäinen päivä on saatu iltaan ja niin ikään ensimmäiset lyhdyt pihalle sytytettyä. Kiitos VR:n päivästä tuli pitkä, kun junan sijasta työmatkaa piti taittaa omalla autolla. Läksimme töihin ennen puolta seitsemää, jotta saisimme meno-pelimme parkkeerattua työpaikan omalle pihalle. Onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan itsemme ehjänä perille ja auton sopivalle paikalle, vaikka kohtalotovereita oli liikkeellä samaan aikaan teiden täydeltä.
Vain seitsemän viikkoa jouluun. Syksy on edennyt aivan käsittämättömän nopeasti. Vaikka vasta oli elokuu ja kesä, nyt on ensilumikin jo nähty.
Ajankulu on kiihtynyt, ja nykyisin tuntuu, etten ehdi tekemään juuri mitään. Ainakaan näkyvää. En ensimmäistä sukkapariakaan ole saanut valmiiksi tänä syksynä, mutta yhden sukan kylläkin. Sydänneuleiden valmistaminenkin tyrehtyi pilottiin ja neuletakki vaikeaan lankaan, jota ei pysty edes purkamaan virheen tultua. Ja verkkoneuleeseen tulee väkisin virheitä, vaikka kuinka yrittää keskittyä niiden välttelyyn. Kerrassaan kiusallinen lanka neuloa, vaikka siitä aikaansaatu lopputulos olisikin upea.
Kuntoilukin on jäänyt epäsäännölliseksi hyvistä aikomuksista huolimatta, enkä Sennan kanssa ole voinut tehdä pitkiä lenkkejä, kun kantapäät ovat niin kipeät. Huomenna tosin olisi tarkoitus mennä salille heti aamusta, joten jos siinä onnistun, voin olla ja varmasti olenkin, tyytyväinen itseeni. Keskiviikkona kävin pilateksessa parin viikon tauon jälkeen. Painonpudotus onnistuu hyvin, mutta vain työpaikalla. Iltaisin aina sorrun, jos en varsinaiseen herkutteluun, niin liialliseen syömiseen kuitenkin. Iltaisin kaikki, ihan kaikki, maistuu niin hyvälle...
Oikeasti pistää miettimään, mihin kaikki aika on mennyt, kun ikkunatkin ovat vielä pesemättä ja blogin päivityskin jäänyt tosi vähälle, enkä ylitöitäkään ole mainittavasti tehnyt. Siilitkin vaipuivat lopulta horrokseen, joten niidenkään ruokkimiseen ei ole aikaa enää kulunut. Eikä ollut runsasta omenasatoakaan vaivoina tänä syksynä, eikä Sennan tokoiluakaan kuin kerran.
Ehkö olen harrastanut enemmän sosiaalista elämää, minkä merkitystä ei kannata yhtään väheksyä. Ei aina tarvitse saada näkyvää aikaan, vaikka se jostain syytä on minullle "must". Pitäisikö ottaa eläimistä mallia?
- Carpe diem - tartu hetkeen, kuten Senna tänä iltana. Toin tyhjän pahvilaatikon kotiin, eikä aikaakaan, kun kaikki kolme lemmikkiämme olivat käyneet sitä kokeilemassa. Tässä Sennan taidonnäyte ensimmäisessä kuvassa. Sitten myös tämäniltaiset kuvat kisuistamme.
 |
| Senna sovitti itsensä ja matonsa uuteen laatikkoon |
 |
| Viiru-söpöliini sotkuisella pöydällä |
 |
| Kiti-killukka sohvalla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti