Adventin kynnyksellä

Tuusulanjärvi tänään 30.11.2013

Täytyy vain todeta, että OHHOH, kylläpä on syksy hurahtanut... väittäisin, että nopeammin kuin koskaan. Näin kai olen tuntenut joka vuosi tähän aikaan. Tunnen myös suurta iloa, koska noin kolmen viikon päästä päivät alkavat pidentyä. Ja vuoden vaihteen jälkeen ollaan ikään kuin kevätpuolella, mikä pelkkänä ajatuksen poikasenakin jaksaa ilahduttaa yhä uudestaan.

 

Mutta eipä tämä syksykään mikään huono ole ollut. Kaikenlaista uuttakin kivaa olen tehnyt ja vielä oppinutkin. Tuija houkutteli minut valoryijykurssille, jonka jälkeen innostuin vielä toisestakin narutyöstä eli kranssista, jonka kuva on tuossa alempana. Ryijyn teko paperinaruista ottaa koville, kädet meinaavat mennä "ruvelle", ja siksi työ onkin vielä kesken. Kranssin sentään sain valmiiksi, vaikka senkin teko oli aluksi vähän hankalaa. Mutta kuten Tuija totesi, homma alkaa jossain vaiheessa sujumaan ja niin kävi minullekin. Nyt kranssi koristaa meidän makuuhuoneen pikkuikkunaa. Ehkä kranssi on tuohon kohtaan liian iso, mutta olkoon, meidän talossa ei ole isoja ikkunoita kun isommatkin ovat vain kaksi tuommoista kapeaa vierekkäin.

 

Tuo uusia taitoja opettava paikka on entinen käsityökeskus, nykyiseltä nimeltään Taito Uusimaa, jonka toimitilat rahapulassa oleva kaupunkimme meinaa ottaa oman käyttöönsä. Todella sääli ja surku, jos moinen toiminta kaupungistamme loppuu. Kävin laittamassa nimeni kuntalaisaloitteeseen, joka tähtää ko. toiminnan jatkumiseen, pieni mutta toivottavasti osaltaan merkittävä teko. Paitsi narutöitä, opin siellä myös koukkuamisen jalon taidon ja kohta on Tuomolla koukuttu pipo. Ehkä myös Villellä, kunhan saan entisen ja liian pieneksi osoittautuneen tekeleen purettua ja uuden aloitettua. Purkaminen ja uudelleen aloittaminen ovat kaksi maailman tylsintä hommaa... no ainakin jotain sinnepäin.

 

Purkamisesta puheen ollen, ostin eilen uutta Novitan Hile-lankaa, kun näin uudessa ohjelehdessä siitä tehdyn virkatun pipon. Virkkasin koko eilisen illan pipoa Lauralle, mutta jouduin purkamaan, kun tein niin tiukkaa, että siitäkin piposta meinasi tulla liian pieni... ei ole hyvä, jos pipo oikeasti kiristää. Malli on sellainen, että kertaalleen virkatun pipon päälle ikään kuin ketjusilmukoista tulee toinen kerros päälle ja sen riittävän löysäksi virkkaaminen meinaa olla tosi vaikeaa. Mutta tänään saan pipon valmiiksi. Virkkaaminen on muuten hyvä keino pysyä hereillä. Eilen töistä kotiuduttuani olin aivan puhkipoikki ja syötyäni valmis yöunille. Uusi lanka oli kuitenkin niin innostava, että vääntäydyin sängyn sijasta sohvalle ja siinä virkistyin lopulta niin, että läksin vielä vähän ennen puolta yötä Sennan kanssa lenkille.

 

Kamalasti olen siis aloitellut kaikenlaisia käsitöitä, mutta valmista ei ole tullut ollenkaan samaan tahtiin. Sukkia sen sijaan en ole tainnut tehdä kuin yhden, siis en pariakaan. Sukat eivät jostain syystä innosta ihan niin paljoa, kuin pipot ja narutyöt. Siis kyllä nekin innostavat, mutta aika mokoma ei kerta kaikkiaan riitä kuin niihin ihan kaikkein innostavimpiin juttuihin. Onneksi minulla on viime keväänä tehtyjä sukkia, jotta on jotain joulupataan laitettavaa. 

 

Kuinka mahdoin saada ajan riittämään, kun lapset olivat pieniä. Silloin ompelin lapsille sekä  itselleni vaatteita ja neuloin isoja vaatekappaleita. Ja leivoin ja tein ruokaa paljon enemmän kuin nykyään. Onkohan minusta tullut jotenkin hidas?

 

 

Kranssi by Tuula
 

Koriste by Laura

Sain houkuteltua Lauran mukaan yhdelle narukurssille. Hän teki seinälle tai pöydälle laitettavan koristeen neulomalla. Todella kaunis, mutta melkoisen suuritöinen sekin.

Ylimmässä kuvassa ei ole vielä lunta maassa, mutta nyt tätä kirjoittaessa taitaa jo vähän olla. Tuomo on parhaillaan vaihtamassa talvirenkaita Lauran autoon, jottei jäisi aivan "viime tippaan"... onhan huomenna jo joulukuu, oli lunta tai ei. Huomiseksi on ennustettu peräti myrskyä, jonka toivon jäävän ennakoitua vaisummaksi. Olisi se kurjaa, jos taas ihmisten sähköt katkeaisivat. Ja kaksi kaveria on juuri matkalla eteläisessä naapurimaassamme ja kotiutumassa juuri huomenna. Toivottavasti laiva pääsee turvallisesti liikkumaan laineilla.

Nyt taidan palata virkkuun äärelle. Ihanaa adventtiaikaa kaikille!

Pyhäpäivä lauantaina

Kerrassaan upea päivä, jolloin on tapana muistella kaikkia sukulaisia ja ystäviä, siellä jossain ja miksei muitakin. En ole vielä ehtinyt paljoa muistella, sen aika tulee illan hämärtyessä. Olen nauttinut tästä päivästä, joka ei edellytä kaupassa käymistä eikä oikeastaan mitään muutakaan, vaan kaikki on ikään kuin vapaaehtoista. Jokin ihmeellinen rauha vallitsee, vaikka olen koko ajan touhunnut jotain. Siis vapaaehtoisesti.

Aamulenkin teimme Sennan kanssa vasta päivän jo valjettua, mikä on ylellistä, koska arkiaamuisin kuuden aikaan on pilkkopimeää. Muistin myös syödä ennen salille menoa ja ottaa vesipullonkin perille saakka. En ehtinyt salille ensimmäisenä enkä toisenakaan, mutta treenasin tunnin hiki päässä, joten olen, kuten eilen ennakoin, todella tyytyväinen itseeni.

Aurinkokin on näyttäytynyt eli sää on oikein mukava, lämpöä ulkona noin 8 astetta. Ei tuule eikä sada, joten eipä voi enempää toivoa säänhaltijalta tähän aikaan vuodesta. Kävin ottamassa pihalta syyskuvia, joista yksi on tuolla ylempänä. Sennakin innostui, kun sai kavereita ulos: pallo sai tänään kunnolla kyytiä.

Kaivoin pakastekaapista (jo toissapäivänä) Ilkan tuoman hirvipaistin  ja tänään laitoin pataruoan muhimaan. Kiitos Ilkka! Oikeaa pyhäruokaa ja harvinaista herkkua nykyään, kun sukumme hirvimiehet ovat huvenneet. Miehiä kyllä vielä on jäljelläkin, mutta kukaan ei taida enää osallistua varsinaiseen hirvijahtiin. Itse olen aina suhtautunut vähän kaksijakoisesti tuohon touhuun; säälin hirviä, mutta ruokana hirvenliha sitten kuitenkin maistuu. Ja ymmärrän senkin, että hirvikanta pitää pitää kurissa. Minä olen oikeasti kasvanut hirvenlihalla ja pitkään luulin sen olevan suurin piirtein ainoa liha, jota syödään. Näinhän se lapsuudenkodissani taisi ollakin, ja lehmien luulin olevan vain maidontuotantoa varten. Kaikenlaista sitä näin tulee paljastettuakin...

Ville on usein esittänyt toiveen, että tekisin täytettyä pannukakkua. Tänään sitten vihdoin tein ja nyt vain odottelemme nuorta paria syömään. Olen saanut ohjeen vuosia vai joko pitäisi sanoa vuosikymmeniä sitten Marjukalta ja julkaisen sen tänään tuolla toisella välilehdellä, jonne lupasin laittaa hyviksi todettuja ohjeita. Harmi, kun en ole laittanut ohjepaperiin mitään päivämäärää, todella anteeksiantamatonta minulta. Mutta onneksi sentään ohje on vielä tallessa... paperi on tosi suttuinen eikä käsialastanikaan meinaa saada selvää, ei ainakaan kukaan muu kuin minä.

Ilta alkaa kohta hämärtyä. Aurinko ainakin jo meni pilveen ja kohta kai jo laskeekin. Ajateltiin lähteä kävelylle paikalliselle hautausmaalle, jossa tosin ei ole sukulaisia lepäämässä, mutta muutama ystävä kuitenkin. Ja siellä on paikka, jonne voi viedä kynttilöitä muualle siunattujen ja haudattujen muistoksi. Sitten viimeistään on aika paneutua päivän teemaan.

On Halloween night / Hyvää pyhäinpäivää

Valon aika alkoi pihallamme tänään

Marraskuun ensimmäinen päivä on saatu iltaan ja niin ikään ensimmäiset lyhdyt pihalle sytytettyä. Kiitos VR:n päivästä tuli pitkä, kun junan sijasta työmatkaa piti taittaa omalla autolla. Läksimme töihin ennen puolta seitsemää, jotta saisimme meno-pelimme parkkeerattua työpaikan omalle pihalle. Onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan itsemme ehjänä perille ja auton sopivalle paikalle, vaikka kohtalotovereita oli liikkeellä samaan aikaan teiden täydeltä.

Vain seitsemän viikkoa jouluun. Syksy on edennyt aivan käsittämättömän nopeasti. Vaikka vasta oli elokuu ja kesä, nyt on ensilumikin jo nähty.

Ajankulu on kiihtynyt, ja nykyisin tuntuu, etten ehdi tekemään juuri mitään. Ainakaan näkyvää. En ensimmäistä sukkapariakaan ole saanut valmiiksi tänä syksynä, mutta yhden sukan kylläkin. Sydänneuleiden valmistaminenkin tyrehtyi pilottiin ja neuletakki vaikeaan lankaan, jota ei pysty edes purkamaan virheen tultua. Ja verkkoneuleeseen tulee väkisin virheitä, vaikka kuinka yrittää keskittyä niiden välttelyyn. Kerrassaan kiusallinen lanka neuloa, vaikka siitä aikaansaatu lopputulos olisikin upea. 

Kuntoilukin on jäänyt epäsäännölliseksi hyvistä aikomuksista huolimatta, enkä Sennan kanssa ole voinut tehdä pitkiä lenkkejä, kun kantapäät ovat niin kipeät. Huomenna tosin olisi tarkoitus mennä salille heti aamusta, joten jos siinä onnistun, voin olla ja varmasti olenkin, tyytyväinen itseeni. Keskiviikkona kävin pilateksessa parin viikon tauon jälkeen. Painonpudotus onnistuu hyvin, mutta vain työpaikalla. Iltaisin aina sorrun, jos en varsinaiseen herkutteluun, niin liialliseen syömiseen kuitenkin. Iltaisin kaikki, ihan kaikki, maistuu niin hyvälle...

Oikeasti pistää miettimään, mihin kaikki aika on mennyt, kun ikkunatkin ovat vielä pesemättä ja blogin päivityskin jäänyt tosi vähälle, enkä ylitöitäkään ole mainittavasti tehnyt. Siilitkin vaipuivat lopulta horrokseen, joten niidenkään ruokkimiseen ei ole aikaa enää kulunut. Eikä ollut runsasta omenasatoakaan vaivoina tänä syksynä, eikä Sennan tokoiluakaan kuin kerran.

Ehkö olen harrastanut enemmän sosiaalista elämää, minkä merkitystä ei kannata yhtään väheksyä. Ei aina tarvitse saada näkyvää aikaan, vaikka se jostain syytä on minullle "must". Pitäisikö ottaa eläimistä mallia?

- Carpe diem - tartu hetkeen, kuten Senna tänä iltana. Toin tyhjän pahvilaatikon kotiin, eikä aikaakaan, kun kaikki kolme lemmikkiämme olivat käyneet sitä kokeilemassa. Tässä Sennan taidonnäyte ensimmäisessä kuvassa. Sitten myös tämäniltaiset kuvat kisuistamme.

Senna sovitti itsensä ja matonsa uuteen laatikkoon

 

 

Viiru-söpöliini sotkuisella pöydällä

 

 

Kiti-killukka sohvalla

 

Nyt sitten nukkumaan, jotta jaksan aamulla olla salin ensimmöinen kuntoilija. Kerran menin salille kohta viiden jälkeen aamulla. Matkalla muistin, että olin unohtanut syödä ja salilla huomasin vesipullon jääneen autoon... Ei siis kuitenan kannata lähteä liikkeelle liian aikaisin...