Senna, kahdeksanviikkoinen

Voi mikä moka meille tapahtui torstaina, kun menimme tapaamaan Sennan emoa Kiiwiä, siskoa "Piupiuta", sekä Danaa että Sonjaa, ja tietty Kati-mammaa... unohdimme kameran kotiin. Niinpä minulla ei ole laittaa tähän yhteyteen yhtään kuvaa muistoksi ja todisteeksi illan tapahtumista. Tosin vauhtia oli niin paljon, että olisiko yhtään kuvaa saatu edes onnistumaan.

Kiiwi tunnisti vielä Sennan ja päinvastoin. Samoin siskolikka oli ilmeisen tuttu, mutta myös Sonjan ja Danan kanssa alkoi synkata heti. Piupiu ja Senna olivat kyllä eniten samalla pentumaisella aallonpituudella ja niillä riittikin virtaa ja halua peuhata keskenään melkein tauotta. Välillä ne hörppäsivät vettä ja vetäytyivät hetkeksi hengähtämään, mutta jomman kumman aloitteesta ne olivat kohta taas toistensa kimpussa. Ne purivat toisiaan korvista ja hännästä aivan estoitta, joten ei ole ihme, että Senna kokeilee samaa täällä kotona Viirun kanssa. Paini oli melko tasaväkistä, vaikka Piupiu olikin selvästi Sennaa hiukan kookkaampi. Välillä kyllä melkein hirvitti katsoa niiden touhua, kun näytti siltä, että ne syövät toisensa. Kunnon murinaakin kuultiin ajoittain. Mitähän mahtaa myöhemmissä tapaamisissa tapahtua, vauhti ja voimat tuskin ovat ihan kohta hyytymäänpäin? Seuraava pentutapaaminen on ensi viikolla meidän pihalla.

Tänään (viime yönä) siis Senna täytti kahdeksan viikkoa. Muutaman tarkankin kuvan onnistuimme siitä synttärin kunniaksi saamaan, mutta vaikeaa se oli, kun neiti ei pysy paikallaan juuri hetkeäkään hereillä ollessaan. Päivä alkoi taas kohta kuuden jälkeen ja muun kotikylän vielä nukkuessa teimme pienen lenkin kotipihan ulkopuolella. Sennalla oli kaulapanta, ja talutin sitä remmissä, mikä tuntuu olevan Sennasta vähän jännittävää, mutta ei kuitenkaan hännän asennosta päätellen varsinaisesti pelottavaa.

Nyt illansuussa poimimme viinimarjoja, jotka ovat nyt parhaimillaan. Senna pyöri hommassa mukana ja viihdytti itseään kastelukannun suuttimen kanssa. Ajattelin säästää voimia ja tehdä mehut vasta huomenna. Marjojen kerääminen, pullojen pesu ja itse mehun keitto samana päivänä on vähän liikaa, kun kuitenkin on muutakin hommaa.

Sennalla on kuvaajan hupun nauha suussaan

Aamulla kohta kuuden jälkeen unenpöpperössä

8 viikkoa ja tasan 4 kiloa

Hauvavauvaloma jatkuu

Niinhän sitä sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa. Tässä siis oikea megajuttu tältä aamulta, kun Senna on 7 viikkoa ja 5 päivää nuori. Mainittakoon vielä, että viime yö oli paras kaikista; ei yhtään herätystä ennen aamukuutta. Tämä onnistui, kun Tuomo rakensi kissojen, mutta ei koiranpennun mentävän esteen makkarin ovensuuhun. Kissat saivat näin ollen mennä ja tulla vapaasti, ja me Sennan kanssa nukkua rauhassa.

Toisen päivän lomakuulumiset

Viime yö ja aamu olivat erikoiset: illalla vetäydyin nukkumaan kesken elokuvan katselun, koska niska alkoi jo kipeytyä jatkuvista ja tahattomista pään nyökähtelyistä. Senna jäi siinä vaiheesa vielä olohuoneeseen nukkumaan, mutta Viiru tuli mamman viereen kehräämään.

Kolmen maissa sitten yöllä heräsin siihen, kun joku väänsi itkua sängyn vieressä lattialla. Pomppasin sängystä tikkana, koska arvelin, että nyt on "hätätapaus". Sytytin valon ja näin yllätyksekseni ensimmäisenä Viirun, jota olin jo pimeässä ja puoliunessa juuri silittänytkin luullen sen olevan Senna. Tarkempi silmäys paljasti, että Senna makaili vielä lattialla pitkin pituuttaan ja hieroi silmiään, eli se olikin Viiru, joka minut oli herättänyt. Ja, että Tuomo oli "teljennyt" meidät kaikki neljä makuuhuoneeseen. Päästin Viirun ulos, koska sillä oli nälkä ja hätä. Kävimme myös Sennan kanssa pihalla, kun nyt kerran olimme heränneet. Jännitin, piristyykö se vai päästäänkö jatkamaan makeaa unta... jälkimmäinen vaihtoehto onneksi toteutui ja heräsimme vasta aamulla kuuden jälkeen, kun Laura kömpi alakertaan. Loppuyöksi olin teljennyt Viirun ulos makkarista, mutta eipä aikaakaan, kun se avasi oven ja rämpi yli Tuomon asettamien esteiden. Ja niin me nukuimme neljästään sulassa sovussa.

Viiru on kyllä niin tykästynyt Sennaan, ja päinvastoin. Juuri äsken löysin ne kodinhoitohuoneen lattialta nukkumasta selät vastakkain. Viiru pyörii koko ajan Sennan lähettyvillä, paitsi silloin kun katsoo parhaimmaksi paeta esim. tuolille tai pöydälle. Kun Senna on väsynyt, eläimet ovat ikään kuin tasaväkisiä, mutta kun Sennalla on vauhti päällä Viirunkin pitkä pinna on koitoksella. Tänään näin, kun Viiru antoi Sennalle "tukkapöllyä". Sennakin huitoo tassuillaan Viirua, mutta luultavasti eri tarkoituksessa kuin Viiru sitä: Senna haastaa leikkiin, mutta Viiru puolustautuu.

Tänään huomasin, että Senna on selvästi varttunut. Se alkaa päivä päivältä muistuttaa enemmän pitkäkarvaista Collieta. Eilen ostin punkin torjunta-ainetta, mutta laitamme sitä turkkiin vasta ensi lauantauna, kun ikää on 8 viikkoa. Myös uudet kynsisakset tuli hankittua.

Päivä on ollut tukahduttavan kuuma, vaikka taivaalla on ollut pilviä enemmän ja vähemmän koko ajan. Sennakin oikein halusi melko pian sisälle, kun se ruokailun jälkeen oli käynyt omenapuun juurella. Ilkka ja Tuomo saivat Sennan portin valmiiksi, vaikka hikistä hommaa se oli. Senna kävi työmaalla tarkistamassa homman etenemisen ja näytti meille, että portin alta pieni koiraneiti vielä mahtuu, kun oikein pinnistää.

Vinkki kaiken varalta: kuvat saa suurennettua, kun klikkaa kuvan päällä.

Portintekijät Ilkka ja Tuomo

Senna-neiti näytti, että sieväliini mahtuu portin alta

Lähes valmis portti, vain puunsuoja vielä puuttuu

Kaverukset vilvoittelemassa

Päivän lomakuulumiset

Tämän kesän toinen lomaviikkoni käynnistyi aamukuudelta, kun Senna heräsi ja herätti minut. Kiiruusti kipaisimme takapihalle, ennen kuin vahinko pääsi tapahtumaan. Iso pissa tuli nurmikolle, jonka Tuomo arvelee kohta muuttuvan keltalänttiseksi... Sen jälkeen palasimme sisälle ja Senna sai aamupalan. Ja taas palasimme pihalle odottelemaan eikä aikaakaan, kun Senna sai pyöräytettyä kunnon pökäleen omenapuun juurelle. Sitä odotellessa sain laskettua kaikki kaksi omenaa, jotka tänä kesänä puissamme kasvaa. Yhtenä päivänä Lauran kanssa laskimme meillä kasvavan neljä omenaa, mutta tänä aamuna sain silmiini vain puolet niistä. Onneksi on vielä viimevuotista hilloa jäljellä, tänä vuonna ei omenahillon tekoon ole mitään syytä.

Senna on kyllä selvästi Ayrtonin sukua. Kun se saa itsensä hereille, alkaa ennennäkemätön meno. Tänä aamuna sen vieteri kesti melkein neljä tuntia. Kun se lopulta kymmenen maissa hyytyi, Senna virkosi vasta iltapäivällä kolmen maissa, kun miehet palasivat viiden tunnin rautakauppaostoksilta. Minäkin ehdin ottaa pienet tirsat, kun miehiä ei kuulunut syömään. Miesten saavuttua Senna oli jotakuinkin hereillä noin tunnin, mutta simahti ennen kuin läksin kauppaan neljän jälkeen. Kun sitten palasin reissultani Lauran kanssa puoli seitsemän maissa, oli takapihalla melkoinen työmaa: Ilkka ja Tuomo rakensivat Sennalle porttia ja Senna pyöri aivan miesten jaloissa. Tuomo sanoikin Sennan olevan kunnon raksakoira, se ei pelännyt sen paremmin sirkkeliä kuin poraakaan, vaan katsoi oikein läheltä miesten työskentelyä.

Tänään Senna kokeili myös kaulapantaa. Se ei tuntunut haittaavan menoa mitenkään, mutta remmissä kulkeminen sen sijaan ei vielä oikein onnistunut. Aamulla se oli niin virkeä, että yritti syödän vaaleanpunaisen unelmaremmin siltä seisomalta. Illansuussa se taas oli jo niin väsynyt, että jäi muutaman askelkuvion jälkeen nurmikolle makaamaan. Otin hihnan pois ja menin keräämään päivän vadelmasadon, Kun palasin, oli Senna siirtynyt sirkkelipöydän juureen nukkumaan ja miesten sirkkelöidessä purut lensivät suoraan sen päälle.

Viiru ja Senna riehuivat aamupäivällä yhdessä ja Viirukin otti kunnon päiväunet. Kiti on edelleen pysytellyt yläkerrassa turvassa ja pistäytynyt alakerrassa vain tärkeillä asioilla. Laura toi Kitin alkuillasta alas ja piti sitä sylissään Sennan pyöriessä uteliaana ympärillä. Kiti tuntuu edelleen pelkäävän Sennaa, jonka otteet saattavat kissasta kyllä ollakin välillä vähän rajut. Parhaiten Viirulla ja Sennallakin synkkaa, kun Senna on vähän unenpöpperössä. Mutta kissan tavatessaan Senna yleensä piristyy kuin ihmeen kaupalla ja pian meno yltyy kissalle liian kovaksi. Kyllä Sennassa kieltämättä asuu pieni riiviö, mutta enimmäkseen se on kyllä niin ihana.

Puutarhassa on alkanut toisten liljojen kukinta ja syyshortensiakin kasvattaa kukkanuppujaan. Aamuvarhaisella kaste peittää maan ja meidän aamunvirkkujen varpaat kastuvat mukavasti. Viime yönä tosin oli myös satanut, minkä ilolla panin heti merkille.

Senna raksa-apulaisena

Väsynyt ja suloinen, 7 viikkoa ja 2 päivää vanha

Kiti ja Senna tekevät tuttavuutta

Sirkkelinpölyssä

Senna tuli uuteen kotiin

No niin, seitsemän viikkoa on nyt sitten koiravauvojen syntymästä kulunut. Kiiwi-mamma palasi omaan kotiinsa viime tiistaina, joten pennut ovat tottuneet jo elämään ilman emoaan, ja nyt sitten vielä pitää opetella elämään ilman Monicaa ja sisaruksia, joiden kanssa on saanut könytä yhdessä monta viikkoa.

Black Chips Elviraa alias Sennaa mentiin hakemaan puolilta päivin liki 30 asteen helteessä. Monica oli käyttänyt pennut luonnetestissä, ja kuinkas ollakaan, meidän neiti on aikamoinen riiviö, joka tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Ja sillä on hyvät edellytykset tulla hyväksi harrastus- ja kisakoiraksi. Taisi olla Tuomon keksimä nimi jonkinlainen enne. Kotimatkalla Senna protestoi äänekkäästi, kun se joutui tyytymään Lauran sylissä istumiseen eikä päässyt kiipeilemään ympäri autoa. Lopulta se rauhoittui, kun ei muukaan auttanut. Se ei voinut ollenkaan pahoin eli matka meni oikein mukavasti.

Uuteen kotiin saavuttuamme vietimme jonkin aikaa takapihalla, jotta Senna väsyisi kunnolla ja olisi siten helppo tapaus kissojen tutustua. Viiru oli heti kovasti kiinnostunut ja antoi Sennan tutkia itseään. Kiti sen sijaan hävisi yläkertaan ja näyttäytyi vasta tuntien päästä. Kumpikaan kissa ei kuitenkaan pörhistellyt karvojaan tai sähissyt. Onhan niillä monen vuoden koirakokemus, Tosca vaan oli aikanaan perheen eläinten esikoinen, kun Sennan on nyt tyytyminen kuopuksen osaan.



Senna tekee tuttavuutta Viirun kanssa



Uudet kaverukset nukkumassa



Senna ja uusi ulkopallo

Ensimmäinen päivä on tähän saakka sujunut leppoisasti. Senna on ottanut monet päikkärit ja kaikki pissat ja yhdet kakat on onnistuneesti tehty takapihalle, yhtään vahinkoa ei ole vielä sattunut.



On tosi mielenkiintoista seurata etenkin Viirun ja Sennan ystävyyden kehittymistä. Ne ovat nyt suurin piirtein samankokoisia, mutta niin erilaisia. Viiru yrittää ystävyyden merkiksi puskea Sennaa, joka ei oikein ymmärrä puskemisen ideaa, mutta yrittää sitten vastapuolisesti nuolla ja vähän hellästi purrakin viirun korvia. Kun Laura samalla silittää Viirua, kokee se olevansa turvassa eikä pahastu Sennan erilaisista hellyydenosoituksista.

Kiitos Monicalle ihanasta ja hyvinhoidetusta pennusta! Ja upeasta pentupaketista!

Hauvavauva, 6-viikkoinen

Kävimme taas perjantaina katsomassa Kiiwin vauvoja. Kovasti olivat kasvaneet ja muuttuneet yhä enemmän Collien näköisiksi. Yhä selvemmin ne alkavat myös muistuttaa oman sukupuolensa edustajia, meidänkin neiti on niin sievän näköinen: naamataulu on selvästi sirompi kuin veljillään, samoin koko vartalo on pienempi. Ulkonäkö kyllä on tavallaan hämäävä, koska kunnon riiviömäisyyttä oli selvästi havaittavissa, kun neiti kokeili hampaitaan milloin mihinkin kiinteään pintaan ja välillä nahisteli veljiensä kanssa.

Pennut saivat papanoiden lisäksi raakaa jauhelihaa ja kermaviiliä, mutta kun Kiiwi saapui paikalle, ryntäsivät lapsukaiset kiireellä sen luokse, ja kun oma paikka oli löytynyt, alkoi äänekäs imeminen ja mussutus.

Perjantaina oli sellainen suhmurasateinen päivä, joten emme päässeet pentujen kanssa Monican ihanalle pihalle. Siellä kuulemma pentuja pitää vahtia silmä tarkkana, koska piha on täynnä mitä mainioimpia piilopaikkoja uteliaille pienokaisille. Täytyy omallakin pihalla tehdä pieniä aitaushommia ennen kuin vauva saapuu kotiin ensi lauantaina. 

Pihakasvipäivitys

Vatut alkoivat lomamatkamme jälkeen kypysyä vauhdilla, ja olenkin tällä viikolla joka päivä kerännyt pienen pakasturasiallisen verran niitä. Puskien päällimmäiset punaiset ja mustat viinimarjat ovat kypsiä, myös karviaiset alkavat punehtua. Raparperi tekee uutta kasvustoa, kun revin vanhat pois ja Tuomo lannoitti maata. Mansikkaa ei meille oikeastaan tule, kuin muutama pieni yksilö, koska uudistin koko mansikkamaan. Lehvästö on kyllä lähtenyt hyvin käyntiin, mutta marjat ovat harvat ja pienet uudesta lannoiteusta mullasta huolimatta. Ehkä sitten ensi kesänä...

Tuomo aloitti eilen aroniapensasaidan leikkaamisen. Nauhukset ovat alkaneet kukkia ja syyshortensia kasvattaa kukka-aiheitaan samoin kuin myöhemmät oranssit liljat. Muutama peuran- ja kissankello kasvaa puolivillinä vähän samaan tapaan kuin päivänkakkarat. Myös päivänliljat kasvattavat nuppujaan. 

Loma- ja kesäterveisiä

Yksi viikko lomaa on nyt sitten pidetty, sellaista harjoituslomaa, koska tällä viikolla olemme olleet taas töissä. Viime viikko oli kyllä sellaista lomalomaa, olimmehan, vastoin tavanomaista käytäntöä, poissa kotoa, niin ettei mitään kotihommia kerta kaikkiaan voinut tehdä. No, sellainenhan aina kostautuu kotiin palatessa, mutta siitä sitten ehkä myöhemmin.

Askolan hiidenkirnu

Mutta niin, Tuomo suunnitteli meille oikein lomamatkan lukemalla Matkaopas Suomeen -opusta sekä tiekarttoja. Aluksi suuntasimme itäiselle Uudellemaalle ja Askolaan hiidenkirnua ihmettelemään. Paikalla selvisi, että hiidenkirnuja olikin useampia, sekä pienen pieniä että muutama oikein isokin. Kirnuille piti parkkipaikalta kävellä noin puoli kilometriä, minkä aikana minulle selvisi, että mustikat alkavat olla kypsiä. Ja että itikat ovat oikein verenhimoisia.

Askolasta etenimme Pukkilan ja Myrskylän kautta Lapinjärvelle. Matkan varrelta Pyhäjärven rannan tuntumasta löytyi Tuomolle mieluinen paikka, Struven ketju, joka on osa 1800-luvulla toteutettua kolmiomittausketjua Mustanmeren ja Pohjoisen jäämeren välillä. Sillä aikaa, kun Tuomo kävi kuvaamassa tuon historiallisen paikan, kävin minä Pyhäjärven rannassa poimimassa meille maistiaismustikat.

"Lenkki" Struven ketjussa

Pyörähdimme pikaisesti myös kovin pieneltä tuntuvassa Loviisassa, josta jatkoimme matkaa Pyhtään kautta Kotkaan Jaanan, Maken ja Nellin luo meranrantamökille, mikä olikin meidän päivän pääkohde. Vaikka sää ei suosinutkaan rantaelämää, aika mökillä hyvässä seurassa ja ihania herkkuja nautiskellen vierähti kuin varkain. Ehdimme sentään Nellin kanssa ennen nukkumaanmenoa pelata jännittävää korppi-peliä.

Seuraava aamu valkeni, vastoin odotuksia, edelleen harmaana. Emme antaneet sään vaikuttaa sen paremmin tunnelmaan kuin suunnitelmiinkaan, vaan lähdimme Kotkaan. Siellä hajaannuimme naisten ja miesten ryhmiin. Me naiset menimme Maretariumiin ja miehet Wellamoon. Oikeat kalat ja ihana Hanna-hauki oli suhteellisen äkkiä nähty, joten meidän naispuolisten ryhmä ehti käydä syömässä jäätelöt ja shoppailla vähän lahjatavaroitakin ennen kuin miehet palasivat meitä noutamaan. Sitten olikin jo lounasaika, ja paikaksi valikoitui hyvistä kokemuksista tuttu Höyrypanimo, josta saa tavallista paremmanoloista kotiruokaa. Voin lämpimästi suositella paikkaa muillekin.

Kotkan höyrypanimo

Panimon ranta

Lounaan ja muutaman valokuvan jälkeen päästimme Jaanan, Maken ja Nellin päikkäreille ja läksimme jatkamaan matkaa kohti pohjoista. Ohitimme Anjalan ja Kouvolan pohjoisosassa piipahdimme Verlan pahvitehdasmiljöötä katsomassa. Upea vanha tehdasalue, joka on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloonkin. Samaan luetteloon on muuten päätynyt myös em. Struven ketju, joten aivan turhia eivät matkamme turistikohteetkaan olleet.

Verlan tehdasmiljöö

http://www.verla.fi/

Sitten oli tarkoitus kavuta Elvingin torniin ihastelemaan Kaakkois-Suomen suurinta järvi- ja erämaa-aluetta,  Repoveden kansallispuistoa, mutta vasta perillä meille selvisi, että torni on auki vain viikonloppuisin. Kyllä harmitti, mutta onneksi taas maastosta löytyi mustikoita.

http://www.visitkouvola.fi/media/luontokohteet/repovesi.html

Kello oli tässä vaiheessa yllättävän paljon, emmekä ehtineet kuin ohi ajaa kauniin Mäntyharjun ja sen taidekeskus Salmelan, koska hotellissa piti ilmoittautua kuuteen mennessä. Ehdimme Mikkeliin ja hotellin vastaanottotiskin ääreen klo 17.50, joten eihän ehtiminen tehnyt lopulta tiukkaakaan. Äkkiä saimme tavarat leviteltyä ympäri hotellihuonetta, minkä jälkeen läksimme kävelemään kaupungille, jossa olimme noin 30 vuotta sitten tutustuneet ja kihlautuneetkin. Etsimme sopivaa ruokailupaikkaa, mutta en taida kehdata tässä edes kertoa, minkä lopulta kelpuutimme. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että sellainen löytyy joka kaupungista, joten mitään Mikkeli-extraa emme nauttineet.

Aamu valkeni pilvettömältä taivaalta ja aamupala oli hotellimaisen runsas, minkä jälkeen jaksoimme uusin voimin lähteä kaupunkia katselemaan. Mikkelin tori oli remontissa ja torikojut levitelty ympäriinsä torin laitakadulle ja läheiseen puistoon, joten toritunnelma ei ollut entisellään. Minä halusin tarkistaa Mikkelin alennusmyyntivalikoimia, mutta Tuomo ilmoitti, että hän on lomalla eikä millään shoppailureissulla. Niinpä teimme kompromissin ja kumpikin tutkaili mieleisiään nähtävyyksiä viimeiset pari tuntia ennen huoneen luovuttamista.

Hotellista läksimme niin kiireellä, että unohdimme sinne kaikki shampoot ja suihkugeelit. Tämän tosin huomasimme vasta illalla, kun olisimme niitä seuraavan kerran kaivanneet. Tustuimme vielä lähtiessä Mikkelipuistoon, jota voin myös suositella tutustumiskohteeksi niille, joita puutarhan kasvit ja ideat kiinnostavat.

Terhin kivitaidetta

http://www.mikkelipuisto.fi/fi/sisalto/

Puistossa tapasin kuvataitelija Terhi Kastehelmin, jolta ostin hänen maalaamiaan kiviä tuliaisiksi. Terhiltä sain myös ohjeita ja vinkkejä kivimaalaukseen. Jotenkin minusta tuntui, että Terhin tapaamisella oli jokin tarkoitus, vaikka en vielä tiedäkään mikä.

http://www.terhikastehelmi.fi/

Mikkelistä suuntasimme Anttolan kautta Puumalaan, missä päivä oli jo paahteisen kuuma. Puumalassa hämmästytti sillan pieleen rakennettu hissi, joka kuljetti ihmisiä ilmaiseksi alhaalta rannasta ylös sillalle. Silta toimi ikään kuin näköalatasanteena, jonne pääsi oman aikataulun mukaan. Ihmeellistä oli, että hissi oli ehjä eikä sitä ilmeisestikään ollut käytetty käymälänä niin kuin näitä eteläisen Suomen asemien hissejä.

Silta ja hissi Puumalassa

Seuraavan kohteen piti olla Savonlinna, mutta kello oli niin paljon, että jouduimme jättämään sen väliin ja siirtymään suoraan pojoisemmaksi Savoon Tuomon vanhempien luo. Valitsimme reiteiksi pikkutiet, joista osa oli vielä sorapäällysteisiä. Vastaantulijat hämmästyttivät meitä ajamalla yhtään hiljentämättä niin, että kivet vain sinkoilivat meidän automme ikkunoihin, mutta onneksi selvisimme matkasta vain pienillä harmistumisilla. Näimme matkalla kuitenkin kurkia, joutsenia ja kauniita maisemia, jotka onneksi lepyttivät mieltä.

Saavuimme Tuomon lapuudenmaisemiin illansuussa. Anoppini oli paistanut meitä varten ison kasan herkullisia lettuja, joten yöpuulle siirryimme täysin vatsoin. Seuraavana aamuna Tuomo lähti isänsä kanssa katsomaan paikallisia nähtävyyksiä mm. Orinnoroa, mutta minä olin saanut nauttia niistä tällä matkalla jo niin paljon, että halusin mieluummin mennä metsään etsimään mustikoita. Pari tuntia ja pari litraa, siinä päivän saldo. Ja kymmeniä itikan- ja paarmanpuremia, vaikka olin sonnustautunut Tuomon minulle liian pitkiin verkkareihin ja pitkähihaiseen collegepaitaan. Vaatetus taisi parhaiten taata vain sen, että hiki virtasi, olihan lämpöä lähes 30 astetta. Myös kärpäset pörräsivät ympärilläni sankkana parvena, mikä oli melkoisen epämiellyttävää.
Uiminen mökkilammessa huuhtoi onneksi hiet, virvoitti kutisevaa ihoa ja antoi voimaa seuraavan päivän samanlaiseen mustikkaretkeen.

Savossa vietimme lomamme viimeiset päivät ja seuraamme liittyi myös Ilkka. Laurakin saapui viikonloppuvierailulle mummolaan ja luoksemme junalla. Helteinen sää ja Kortteisen lämminnyt vesi oli sopivaa myös hänen lämpimään tottuneelle hipiälle.

Lauran varpaat Kortteisessa




Kortteinen



Kotiin saavuimme lauantaina illansuussa ja totesimme, että säänhaltija ei ollut pudottanut pisaraakaan meidän pihalle, vaikka Lahdessa kuulimme kaupan jonossa seisseeltä rouvashenkilöltä, että meilläpäin olisi ollut kova ukkonen aikaisemmin päivällä. Olin jättänyt lähtiessä lapsukaisille kirjalliset ohjeet kukkien kastelusta, mutta en muistanut luetella pihakasveja, joten pihamaalla meitä odotti joukko nääntymäisillään olevia rehuja. Reippahasti palasimme taas arkeen ja annoimme janoisille ensiapuna runsaasti vettä. Jouduimme odottamaan tiistaihin saakka ennen kuin saimme sadevettä, silloin meillä olikin kesän ensimmäinen aamu-ukkonen.

Asiasta aivan toiseen: tänään löysimme Lauran kanssa kaupasta sitä talvella kaipaamaani Crystal-lankaa... syksy taitaa olla lähempänä kuin arvaisikaan... 

Huomenna menemme katsomaan meidän viirupää-vauvaa, ja viikon päästä lauantaina se muuttaa kotiimme.

Huh, heinäkuu

Niinhän sinä kävi, että heti juhannnuksen jälkeen alkoi helle, aivan kuten viime vuonnakin. Eipä silti, juhannuksenkin sää oli suomalaiseksi aivan kohtuullinen: aattona istuimme paikallisessa kesäteatterissa auringonpaisteessa emmekä palelleet yhtään. Juhannuspäivän päätteeksi lämpötila taisi kyllä olla vaivaiset 11 astetta, kun ajelimme valoisassa kesäyössä Hämeestä kotiinpäin. Sillä matkalla näimme ketun, joka ylitti tien edestämme sekä hirven, joka rouskutti tyytyväisen näköisenä jonkun hämäläisen rypsipellossa.

Pihakasvipäivitys: pionit olivat juhannusaattona nupussa, mutta juhannuksena ne jo avautuivat ja tämän helteisen viikon lopussa kukinnot ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Tosi lyhyt on tuo pionin kukoistuksen aika. Tällä viikolla kukkaan ovat puhjenneet myös jasmikkeet, joiden vieno tuoksu leijuu ihanasti pihallamme. Tällä hetkellä pihallamme kukkivat myös keltaiset maksaruohot, ruusuangervot, jalopähkämöt, päivänkakkarat, erilaiset kurjenpolvet sekä ruusut ja peurankellot. Ensimmäiset liljat ja jättipoimulehdet ovat jo hiipumassa, mutta toisen lajin liljat ovat vielä tulollaan. Etupihan kukkapenkissä on vielä jotain kukkivaa, mutta en muista nimiä.



Ruusun kukkia

 

Jalopähkämöt ja päivänkakkarat



Pionit


Sitten koirakuulumisia

Kävimme eilen katsomassa toisen kerran Kiiwin pentuja, jotka täyttävät huomenna jo neljä viikkoa. Olipa kehitystä tapahtunut sitten viime näkemän, joka tosin olikin pentujen puoli elämää sitten. Pennut olivat kuumissaan, kuten niiden emokin meistä ihmisistä puhumattakaan. Pennut jaksoivat kuitenkin kukin vuorollaan könytä hiukan aikaa ja sitten taas oli pienten tirsojen aika.

Meidän tytön tunnistaa parhaiten siitä, että sillä on kaikista levein valkoinen kaulus. Lisäksi sillä on otsassa valkoinen juova eli viiru, ja nenässä on vaaleanpunaista. Monica oli antanut pennuille E-alkuiset nimet ja meidän neidistä on virallisesti tulossa Elvira. Kutsumanimeksi tulee todennäköisesti jokin muu, koska Elvira on kolmitavuisena mielestämme liian pitkä. Mutta onpa nimen keksiminen tai valitseminen osoittautunut vaikeaksi, koska jokaisella tuntuu olevan asiasta erilainen näkemys.

Pennut olivat jo oppineet syömään kiinteää ruokaakin, ja Kiiwi on vähentänyt imettämistä. Pennut olivat sitä mieltä, että kupissa parhaat palat löytyvät aina kauimmaiselta reunalta, minkä vuoksi niihin yltääkseen kuppiin piti ängetä seisomaan. Aikamoisia sottapyttyjä pennut vielä ovat, vaikka Monican mukaan selvää edistymistä siisteydessä on jo tapahtunut.

Niin, lämpötila kohosi tänään yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Huomenna on kuulemma luvassa jo vähän viileämpää, mitä en pistä kyllä yhtään pahakseni.


Sitten vielä muutama kuva sisaruksista