Kesäntuntua

Aikamoisen voimaannuttava näky tuossa kuvassa. Ja harvinainen, kun vedenpinta on noin tyyni, taivas ja vesi melkein samanväriset. Harvinainen myös siksi, ettei tuota maisemaa pääse kovin usein katselemaan.

Tänä pidennettynä toukokuun viikonloppuna alkoi vihdoin tuntua kesäiseltä. Hämeessäkin alkoi jo vihertää, mutta parin päivän poissaolon aikana kotipihassa oli tapahtunut oikein silminnähtävä muutos kesäisempään: norjanangervo ja isotuomipihlaja olivat alkaneet kukkia, ja kaikki vihreys on lisääntynyt huomattavasti.

Tuntuu ja näyttää hyvältä, ja ulkona liikkuessa melkein normaalilta, kun korona luonnon ihmeitä katsellessa hetkeksi unohtuu. Eikä niin huonoa, ettei jotain hyvääkin, sillä joka tapauksessa tunnen olevani 
etätyöskentelijänä etuoikeutettu.

Käsittelin aamulla huomisaamun kokousta varten työpaikallamme tehtyä etätyökyselyä. Vastausten mukaan melkein kaikki pitävät etätyömahdollisuutta hyvänä, ja lähes 80 % haluaisi jatkossakin tehdä etänä vähintään kaksi päivää viikossa. Uskon, että tästä pandemia-ajasta poikii jonkinlainen uusi normaali, tai useita.

Valkovuokot kukkivat vielä, samoin mustikat. Aamulenkillä näin mustikankukinnoissa pörräävän mehiläisenkin, joten toivoa mustikkasadosta on. Kunpa nyt vaan päivät pysyisivät lämpiminä, eikä tulisi yöpakkasia. Ja sitten vielä sopivasti aurinkoa ja vettä taivaalta. Paljon on minulla toivomuksia pelkästään jo säänkin suhteen... Mutta tunnen myös suurta kiitollisuutta, kun monet asiat tuntuvat olevan nyt hyvin.

Kaikin puolin outo alkuvuosi

Helmililjat tänään 

Turha minun on päivitellä taas tätä piiit-käää kirjoittamisen taukoa, niin se vaan on aika kulunut muissa hommissa. Sitten viime kirjoittamisen olen paitsi vanhentunut, myös lihonut ja tullut mummuksi. Pientä kremppaa on siellä ja täällä, ja ihmeellisiä sekä ikäviäkin asioita on tapahtunut. Päätin kuitenkin, että tästä lähtien kirjoitan pääasiassa mukavista tapahtumista ja asioista, joita voi sitten vielä vanhempana mummuna lukea ihaniin muistoihin vaipuen.

Tämänpäiväinen otsikko ei varsinaisesti viittaa mukaviin asioihin. Eikä tämä parhaillaan vallitseva Korona-pandemia mikään positiivinen asia tietenkään olekaan, mutta siihen liittyy itseni kannalta erittäin mukava etätyömahdollisuus. Tätä kirjoittaessani en ole yli kahteen kuukauteen käynyt työpaikallani. Toisaalta tunnen olevani aina töissä, koska pöydällä tai sohvalla auki oleva läppäri ja aina mukana kulkeva kännykkä mahdollistavat työntekemisen ympäri vuorokauden. Mutta en ole rasittunut enkä ikävystynyt. En todellakaan vielä ainakaan tunne etätyöapatiaa. Parasta tässä on itseni kannalta se, kun ei tarvitse laittautua... tosin muut ehkä ovat eri mieltä ;) Ja aikataulut ovat väljempiä, kun ei tarvitse ehättää juniin. Ruoanlaitto vähän kyllästyttää ja terveelliset työpaikkaruokalan tarjoamat lounassalaatit ovat jääneet pois ruokavaliosta. Ja tätä jatkuu vielä koko kesän!

Korona pelotti ensin, nyt ei enää niin paljoa. Noudatamme nykyisiä etätyösuosituksia ja välttelemme muita paitsi läheisiä ihmisiä. Kaupassa käymme ja kävinpä viime viikolla hammaslääkärissäkin... onhan niitä muitakin sairauksia ja vaivoja kuin koronan aiheuttamat. Mediassa on tästä muistuteltu ja terveysviranomaiset ovat huolissaan, kun ihmiset eivät enää koronan pelossa uskalla hakeutua lääkäriin perussairauksiensa kanssa. Mutta ymmärrän koronapelonkin, pöpö kun tuntuu olevan vaikutuksiltaan niin arvaamaton ja helposti tarttuva. 

Mennyt talvi oli lumen suhteen lähes olematon eli outo sekin. Kaksi kertaa taisimme ehättää poikasten kanssa pulkkamäkeen, kun menimme aamulla varhain ennen kuin lumet ehtivät sulaa. Ja tämä toukokuu on ollut niin kylmä ja kolea, mutta toivo lämpimämmästä säästä elää päivä päivältä suurempana. Tänään näytti lupaavalta, tosin lämpöä oli parhaimmillaankin vain 11 astetta. Mutta lakanat kuivuivat nopeasti puolipilvisessä ja tuulisessa säässä. Sekin tässä ajassa on mukavaa, kun voi pitää työpäivän aikana pieniä taukoja ja esim. levittää pyykit kuivumaan. Näin kaikki kotityöt eivät jää iltaan.

Tilinpäätös

Vuosi 2015 on lopuillaan, joten jospa vaikka sen kunniaksi saisin vihdoinkin avattua kirjallisen arkkuni pitkän hiljaiselon jälkeen. Vuosi on ollut monella tapaa merkittävä eli siihen on sisältynyt niin suruja kuin ilojakin, onneksi enimmäkseen jälkimmäisiä, vaikka kaikki tietenkin riippuu siitä kuinka asiat haluaa nähdä. Mutta rehellisesti voin minäkin taas tunnustaa vanhan tosiasian, ettei niin huonoa, ettei siinäkin olisi jotain positiivista. Suurinta surua tietenkin ovat aiheuttaneet läheisten sairastumiset ja loukkaantumiset, miltä ei tietenkään elämässä voi välttyä, mutta onneksi apuakin on saatavilla ja saatukin.

Merkittävintä lienee ollut aika elokuu alusta tänne vuoden loppuun, vuorotteluvapaani. Vaikka se ei ihan sujunutkaan, kuten olin kuvitellut, oli se oikein mukava ja ehkä jopa voimaannuttava kokemus, ainakin työelämää ajatellen. Lähes täydellinen irtiotto työasioista on merkittävä mahdollisuus ja viisi kuukautta riitti minulle mainiosti, sillä nyt olen oikein valmis palaamaan takaisin.

Mikä oli vapaassa parasta? Se, että aamulla ei tarvinnut herätä kellon soittoon ja singahtaa heti liikkeelle ja itseään laittamaan työkuntoon. Käytännössä nousin kuitenkin joka aamu ennen kuin Tuomo lähti töihin, useinhan Sennan kanssa änkesimme hänen kyytiinsä ja kävelimme tai juoksimme keskustasta tänne kotikylään, reitistä riippuen 4-7 km. Laittautuminen merkitsi vain pukeutumista lenkkeilyyn sopiviin asusteisiin, mikä ei ole kummoinen tehtävä, jos kaikki varusteet löytyvät. Ennen kuin vuoden lyhimmät päivät koittivat, olimme aamuiset kuntoilumme tehneet yhdeksään tai kymmeneen mennessä. Näinä viimeisinä viikkoina olen lähtenyt lenkille vasta päivän valjettua eli lähempänä kymmentä.

Aika on kulunut vähintään yhtä nopeasti kuin muulloinkin, ellei jopa nopeammin. Koti ei tullut kuntoon eli ei minusta taitaisi olla kotirouvaksi, ainakaan hyväksi sellaiseksi. Leiponut kyllä olen runsaasti ja vähän komeroitakin siivonnut sitä mukaa, kun vaatteeni ovat käyneet liian isoiksi pitää. Mutta mitään perusteellista järjestyksenpalautusta en onnistunut tekemään. Käsitöitä olen tehnyt kohtuullisesti, en mitenkään erityisen paljon, siis enempää kuin muulloin. Äitiäni kävin auttelemassa Hämeessä tavanomaista enemmän nyt kun oli mahdollisuus. Kirjoja luin vain muutaman eikä oma orastava kirjailijan urani juurikaan edennyt muutamaa sivua elämänkertatekstiä pidemmälle.

Tapailin muutamia ystäviäni lounasaikaan tai kahviloissa herkutellen. Myös shoppailua tuli harrastettua, vaikka paljoa ei mukaan tarttunutkaan. Sisarusporukalla käytiin hurvittelemassa Tallinnassa ja kolmen työkaverin kanssa kävin Pärnun kylpylässä itseäni hoidattamassa. Samaan hemmottelusarjaan kuulunevat käynnit hierojalla, joka onkin saanut kipeät ja jäykät nilkkani taas kuntoon. Suuri määrä liikuntaa on vaatinut suuren määrän hierontaa, mutta painonpudotuskin osaltaan on varmasti helpottanut jalkojeni taakkaa merkittävästi. Myös niskanjumitusta on samainen hierojani onnistunut vähentämään, sillä meikäläiselle tavanomainenkin määrä neulomista on kuitenkin niskoja kunnolla koettelevaa.

Ruokavalioni on muuttunut enemmän kasviksia sisältäväksi, karkit ja muut herkut edustavat nykyään vähemmistöä, vaikka en niistä kokonaan ole luopunut. En enää napsi ruokaa mennen tullen, enkä syö suuria määriä kerrallaan. Jonkinlainen elämäntaparemontti on hyvässä vauhdissa siis, vaikka moni muu asia täällä kotosalla onkin vielä rempallaan.

Ensimmäisiä uuden vuoden remppajuttuja lienee kirjahyllyjen siivous ja uudistus. Ikean hienot lasiovelliset Billy-hyllyt odottavat vielä paketeissaan kokoamista ja suuri määrä pölyisiä kirjoja odottaa puhdistamista ja lajittelua. Kaikkia kirjoja ei ole enää tarkoitus säilyttää, joten osa lähtee kierrätykseen. Myös keittiö ja itse asiassa koko huusholli kaipaisivat pientä päivitystä, ollaanhan tässä asuttu jo melkein 20 vuotta. Ihmettelen suuresti missä ajassa moisiin asioihin ennättää paneutua nyt kun työelämä taas alkaa. Ei varmaankaan ennätetä.

Uuteen työelämääni kuuluu nyt myös runsaasta liikunnasta huolehtiminen, mikä merkitsee suurta muutosta aikaisempaan aikaan. Olenkin jo suunnitellut aloittavani työaamut tai ainakin osan niistä klo 05.30 lenkkeillen. Jos käytän tunnin lenkkeilyyn, ehdin vielä käydä suihkussa ja laittautua kahdeksaksi töihin. Helpommin sanottu kuin tehty, saapa nähdä kuinka akan käy! Aamuihmisenä kuitenkin harrastan kuntoilua mieluummin aamulla kuin illalla.

Ennen vuorotteluaikaa nousin aamuisin klo 06.00, joten eihän tuo suunnitelma merkitse kuin puoli tuntia aikaisempaa herätystä. Pitää vaan mennä illalla aikaisemmin nukkumaan, joten eiköhän sitä sitten jaksa ainakin muutaman kerran viikossa. Pitää myös ruveta laittamaan vaatteet ja muut tarvittavat vermeet illalla valmiiksi johonkin mistä ne aamulla löytää. Nykyisin kuluu aivan liian paljon aikaa kaiken etsimiseen. En halua tehdä varsinaisia lupauksia uudelle vuodelle, mutta ensi vuonna ehdottoman tavoiteltavaa olisi opetella laittamaan kaikki vaatteet, tavarat ja muut tilpehöörit omille paikoilleen. Ja keskittyä nykyhetkeen, siihen ainoaan mikä meillä oikeasti on.

Olen todella kiitollinen kuluneesta vuodesta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun sain vielä tämmöisenkin mahdollisuuden. Opin taas jotain elämästä, muista ihmisistä ja itsestänikin. Uskon ja toivon, että saan jakaa tätä hyvää oloani muillekin, tavalla tai toisella. Kiitos teille kaikille kanssamatkaajilleni!

Syksyä pukkaa

Puolukat ovat kohta kypsiä

Olenpas ollut saamaton kirjoittaja kuluneena kesänä. Eipä sitä kaikkea nainenkaan ehdi...

Kesä- ja heinäkuu menivät kesää tai oikeastaan kesäkeliä odotellessa. Lomaa oli heinäkuussa vain kaksi viikkoa, koska elokuun alussa aloitin viisi kuukautta kestävän vuorotteluvapaan. Alkukesän viikonloput kuluivat reissatessa sukulaisissa ympäri Suomea sekä kuopuksen asunnon remontoinnissa ja sittemmin vielä muuttopuuhissa avustaen.

Hyvissä ajoin heinäkuussa pääsin mustikankeruuseen ja teinkin oman elämäni ennätyksen, yhteensä lähes 20 litraa mustikkaa on nyt pakastettuna sekä Hämeessä että omassa pakastimessamme. Myös kanttarelleja ehdin kerätä mukavasti ennen kuin elokuun helteet ja kuivuus lopettivat niiden kasvun.

Laura tuli kesäksi kotiin ja töihin ja on nyt sitten jo muuttanut vaihteeksi Hollantiin opiskelemaan. Tilburgissa olisi meidänkin Tuomon kanssa tarkoitus syksyllä piipahtaa, jos se vain suinkin onnistuu. Sitä ennen käyn muutaman työkaverin kanssa Pärnun kylpylässä itseäni hoidattamassa. Olen huhtikuusta saakka laihduttanut ja harrastanut liikuntaa enemmän kuin koskaan aikuisiässä, joten kylpyläreissu kuuluu ikään kuin osana tähän uuteen elämään; vähän palkintoa ja lisää kuntoilua.

Ennusteet ovat luvanneet kesäkeliä vielä muutamaksi päiväksi, mutta ilmeisesti ensi keskiviikosta lähtien sää alkaa olla selvästi syksyisempi. Tänään aion kerätä puutarhasta viimeisen kerran marjoja ja mehustaa niitä. Sitten sadonkorjuussa ovat vuorosssa enää puolukat ja sienet. Patio ei tainnut tänäkään vuonna edetä ja kohta voisikin alkaa keskittyä sisätilojen siivoamiseen ja kunnostamiseen. Myös käsityöharrastus saanee uutta potkua, kun ulkoilma kylmenee ja päivät lyhenevät.

On ihanaa, kun vuodenaika vaihtuu ja saan olla vapaalla sitä seuraamassa. Painonpudotus on kuitenkin ehkä merkittävin syksyn harrastukseni, mutta siitä enemmän toisessa blogissani.

Kevättä ja kevättä

Kirjoitanpa vaihteeksi tähänkin blogiin jotain Lauran Bulgarian matkan innoittamana. Aamulla kun heräsimme ja läksimme (mielestäni) jo ennen kukonlaulua saattoreissulle kohti lentokenttää, oli mittarissa lämpöä vaivaiset 0,4 astetta ja taivasalla olevien autojen ikkunat olivat jäässä. Karmaisevaa!

Mutta kaunista oli, jopa niin, että innostuin kotiin palattuani lakanoiden pyykkäämiseen, lomalla kun kerran tänään olen ja vapaa rauhassa siivoamaan. Kävi sitten niin, että kun Flight Radarin vahtaamiselta ennätin, oli ulos jo kertynyt erinäinen määrä pilviä. Ja juuri kun sain lakanat levitettyä pihan poikki ulottuvalle pyykinarulle, alkoi sataa rakeita ja vettä. En siitä kuitenkaan lannistunut, vaan kehittelin narusysteemiä siten, että sain pyykit katon alle suojaan. Mikään ei ole niin kätevä kuin nainen! Ja juuri nyt paistaa aurinko ja tuuleekin puuskissa, joten eiköhän nuo jossain ajassa kuivu.

Laura on juuri laskeutunut Sofian kentälle. Viestiä en ole häneltä vielä saanut, mutta näillä nykyvehkeillä pystyy onneksi sen verran vakoilemaan, että tiedän koneen ainakin laskeutuneen. Kaiholla katselen noita Sofian sääennusteita ja etenkin lämpötiloja. Me emme ole täällä Suomessa saaneet nauttia vielä tänä keväänä ensimmäisestäkään varsinaisesta lämpöaallosta, en ainakaan ole huomannut tai en muista.

Mutta lomapäivä on lomapäivä, oli sää mikä hyvänsä. Taidanpa vähän syödä ja sitten jatkaa hommia. Pihatöitäkin voisi harkita, koska tuo aurinko aina välillä paistelee.

Meidänkin pihalla jo vähän kukkii: sinistä ja

punaista

Uusi kevät

Pihamaa tänään

Eipä ole tullut kirjoiteltua taas aikapäiviin. Jotenkin tuo painonhallinta kirvoittaa tuottamaan tällä hetkellä tekstiä enemmän kuin mikään muu. Muuten olen kai ollut vaan vähän saamaton kirjoittaja.

Tänä keväänä olemme tehneet pihahommia kai enemmän kuin koskaan. Tuomo on urakoinut ja raivannut puita ja pensaita, ja kaikki risut on haketettu omaa pihaa hyödyntämään. Iso homma! Tuohon kuvan kohtaan vuorenkilpien ja alasleikattujen pihlaja-angervojen väliin on suunnitteilla uusi iso kukkapenkki. Ja patiota pitäisi laajentaa tuohon etuoikealla näkyvään syyshortensiaan saakka. Tämä on jo kolmas kesä, kun pation laajennus on suunnitteilla. Ehkä kolmas kerta toden sanoo tässäkin asiassa ja patioremontti viimeinkin toteutuu. Remontti edellyttää monen kasvin siirtoakin eli uusi kukkapenkki alkaa muotoutua ehkä piankin.

Kevät on aikaisessa, vai onko vaan niin, että talvi oli aika olematon? Joskus vuosia sitten muistan meidän ahkeroineen pihalla vappuna ja silloin oli vielä joissakin paikoissa lunta. Ja tuntui, että olimme kovin ajoissa. Nyt taas tuntuu, että kevättä on jatkunut vaikka kuinka kauan, on vaan ollut vähän viileää.

Ensi viikollahan se on taas uusi vappu, ja toukokuun jälkeen tulee kesäkuu, Mahtavaa! Tätä kesää odotan aivan erityisellä innolla, mutta siitä sitten myöhemmin enemmän.

Syksyn iloja

Edellinen päivitykseni päättyi Jediin ja Sennaan, joten siitä on hyvä jatkaa. Oheinen kuva on tältä aamulta, jolloin sattumalta törmäsimme Jedin seurueeseen. Ja siitäkös riemu repesi koirakaksikolle. Jedi täyttää muutaman viikon kuluttua yhden vuoden ja on tuo isompi, joka ajaa Sennaa takaa.

Melkein yhtä riemullinen olo oli aamulla itsellänikin, kun luvassa oli täysin vapaa päivä, ei siis minkäänlaisia sitoumuksia tai lupauksia, joita pitää. Sellaisia päiviä on todella harvassa. No mihin se vapaus on käytetty? Tuolla aamulenkillä etsimme kanttarelleja, jotta saisin täydennystä edellisten päivien laihoiksi jääneisiin saaliisiin. Muutama keltainen herkku vielä löytyikin, vaikka avuksi olisi tarvittu suurennuslasia. Jos en olisi tiennyt mistä etsiä, mitään ei olisi löytynyt, olivat mokomat piloissansa sammalten seassa. 

Nyt, kun kello tätä kirjoittaessa lähenee kolmea iltapäivällä, on sienet ja sipulit paistettu, herne-peruna-porkkanakeitto keitetty ja syöty paistettujen pekonien ja kerman kera, pyykit pesty ja kuivumaan ripustettu sekä sämpylät leivottu. Siis ihan tavalliselta vapaapäivältähän tämä vaikuttaa. Oikeasti haluaisin kirjoittaa kirjaa. Tarkoitus oli myös osallistua hämäläiseen sukkakilpailuun, mutta tajusin aamulla, etten ehdi saamaan tänään toista sukkaa valmiiksi ja molempia viimeistelytyä. Ja kyseenalaista on, olisiko posti saanut kuljetettua sukat tiistahin mennessä perille. Sukkakisasta siis luovuin, tosin neulomismahdollisuus edelleen on. Sukkien lisäksi on huivia, puseroa ja pipoa kesken, joten on mistä valita.

Tämä huusholli on melkoinen työmaa. Perjantaina sain yhden vanhan pöydän myytyä ja olin vapautuneesta tilasta helpottunut. Eilen sain täytettyä yhden pahvilaatikon joutavilla astioilla ja kuskattua sen kierrätyskeskukseen. Ja autokatoksessa odottaa peräkärryllinen rojua kaatopaikalle pääsyä. Mutta edelleen, tavaraa on liikaa. Oikeasti kaikesta, mitä ei ole vuoteen tarvinnut, voisi varmaankin luopua, siis teoriassa. Käytännössä tavaroita pitää säilyttää kaiken varalta, eihän sitä koskaan tiedä... 

Talomme täyttää pian 18 vuotta, saavuttaa siis ikään kuin täysi-ikäisyyden. Olisikohan aika noin niin kuin aikuisuuden kunniaksi vähän ehostaa sitä sisäpuolelta? Sehän olisi sopivaa pimenevien syksyn päivien ja iltojen puuhastelua ennen kuin talven ehkä mukanaan tuomat lumityöt taas ulkona alkavat. Haaveilen valkoisesta yläkerrasta. Ehkä suurempi muutos saisi pienemmätkin hoitumaan siinä sivussa. Tapetoinnin tai maalauksen tieltä pitää kaikki roju raivata, joten ehkä siinä yhteydessä pystyisin vielä vähentämään tavaran määrää.

Lähden nyt paistamaan sämpylät, joita pitää sitten tuoreeltaan tietenkin maistaa. Ja sitten; neuloisinko vai kirjoittaisin? Lähtisinkö Sennan kanssa lenkille vai soittaisinko ensin äidille? Tekisinkö omena-kaurapaistosta vai ottaisinko päiväunet? Skypettäisinkö Ranskaan vai liimailisinko vanhoja valokuvia kansioon? Silittäisinkö vai menisinkö yläkertaan aloittelemaan raivaustöitä? Vai hakisinko ulkoa pelargoniat ja istuttaisin uusiin ruukkuihin talvisäilytystä varten? Voi tätä tekemisenilon runsaudenpulaa!

Uuden alku

Salamat singahtelivat aamupimeällä taivaalla, kun nostin kytkintä tänään klo 04.35. Juuri autoa peruuttaessani ihmettelin, välähtivätkö auton takavalot, mutta noustessani vielä autosta kuulin jyrinän ja tiesin ukkosen tekevän tuloaan. 

Laura raahasi itsensä ja 23-kiloisen matkalaukkunsa autoon ja pääsimme ukkosen alta pakoon kohti etelän auringonnousua. Muita liikkujia ei juuri tiellä ollut, joten astuimme lentoaseman aulaan klo 05.09, vain yhdeksän minuutti myöhässä sovitusta. Kaksi nuorta miestä istui jo penkillä odottelemassa Lauraa. Kun Laura sai laukkunsa jätettyä palvelutiskille, hyvästelin hänet ja nuoret miehet. Uusi työpäiväni oli alkava klo 05.40. Enpä muista siihen aikaan ennen töihin menneenikään.

Puolisen vuotta on tainnut vierähtää edellisestä julkaisustani. Vuodenaika on siis vaihtunut jo pariinkin kertaan, koska tällä viikolla on selvästi syksy alkanut. Vielä sunnuntaina vietimme tuplasynttäreitämme ihanassa kesäsäässä. En tiedä miksi en ole kirjoittanut, vaikka se on lempipuuhaani. Vai olisiko käynyt niin, että tekstien suunnitteleminen onkin sitä hauskinta mukavaa, koska siihen minulla on joka päivä aikaa. 

Onkin oikeastaan sääli, että Sennan kanssa lenkkeillessä suurin osa matkasta kuluu mieleni vaeltaessa jossain murhamysteerimaailmassa, enkä välttämättä havaitse luontoa ja nykyhetkeä. Toisaalta, monella lenkillä etsin nyt sadekauden alettua sieniä ja keskityn kovinkin siihen mitä ympärillä on ja tapahtuu. Metsä ainakin on ”täynnä” kanttarellinkeltaisia koivunlehtiä, mikä saa minut kumartelemaan toistuvasti ja turhaan. Suotakoon minulle moinen mielikuvituksen hullutus, nykyhetkellä on varmasti omat aikansa minunkin elämässä.

Olemme siis taas pääasiassa kahden Tuomon kanssa, jos eläimiä ei lasketa. Laura singahti yläkerrasta vaihteeksi ranskalaisen koulun penkille, Marseillen lähelle Aix en Provence -nimiseen kaupunkiin, missä ilman lämpötilat ovat edelleen hellelukemissa. Kivat hänelle, minulle helle riittää tältä kesältä. Olen hikoillut enemmän kuin koskaan, mutta väitän, ettei se johdu keski-ikäisyydestäni vaan siitä, että on yksinkertaisesti ollut niin kuumaa. Olen kesäaikana käynyt myös kuntosalilla melko säännöllisesti. Pyöräily salille saa tai ainakin sai kesäkelillä hien pintaan, eikä se haihtunut kuntoillessa minnekään. Ruokatottumukset sen sijaan repsahtivat, mutta niihin tulee nyt muutos. No, onneksi vain kaksi kiloa tuli takaisin… kaiketi, ainakin viime punnituksessa siltä näytti.

Jatkoin kuntosalisopimusta vuodella ja ilmoittauduin pilateksen jatkokurssille paikalliseen opistoon. Harkitsin heikkona hetkenäni myös saksan ja jopa venäjän opintoja, mutta sitten päätin olla itselleni armollinen ja annoin luvan käyttää kieliopinnoilta säästyvän ajan johonkin nautinnollisempaan tai ihan vain kivaan tekemiseen kuten käsitöihin. Peruin eilen kahden kirjakerhon jäsenyyden, koska en meinaa millään muistaa perua kirjoja, joita en halua. Aikamoinen temppu sekin minulta, mutta jätin sentään vielä yhden jäsenyyden, kaiken varalta. Muutosta kuitenkin pukkaa.

Kesä oli kaikkien aikojen aktiivisin, varsinaisesti en ehtinyt lomailla ”omaan tahtiin” juuri ollenkaan, koska loman lopussa, kotona ollessa, piti vielä pestä matot ja vuodevaatteet, kerätä marjoja ja keitellä niistä mehuja. Mutta ei se mitään, tuskin olisin kuitenkaan jaksanut vain löhöillä, olemisesta puhumattakaan. Suurin ilo helteistä olikin apu pyykinkuivatukseen. Tuomo viritti upean, reilun 10 metriä pitkän pyykkinarun, joka ulottuu talon takaa tikapuista varaston kuistille. Kyllä siinä kelpaa lakanoita ja peittoja kuivatella, kuin ryysyrannassa konsaan. Nautin suunnattomasti, kun saan ripustaa lakanat suorina kuivumaan, talvikuukaudet niitä joutuu taas taittelemaan monin kerroin saunan oskareille.

Kesälomalla tuli pinnisteltyä myös kelikylvyssä, kun hollantilaiset ystävämme vierailivat luonamme viisi päivää. Se antoi jonkinlaista motivaatiota saksan opintoihin, mutta kuten todettu, mukavuudenhalu voitti. Ja tarvitseeko sitä niin täydellisesti osata vieraita kieliä, pääasia että tulee toimeen. Ystäviemme kanssa vaikeinta oli aluksi ymmärtää englannin erilaista korostusta, saksan kielessä se ei niin haitannut. Olen joka tapauksessa ylpeä meistä ja sillä mennään seuraavaan tapaamiseen. Tai sitten opiskelen omin päin…

Kuluneen puoli vuotta olen roikkunut Facebookissa, mikä on varmaankin yksi syy blogin päivittämisen vähyyteen. Nyt ajattelin kuitenkin jättää se vähemmälle ja keskittyä tänne enemmän sanoja, mutta vähemmän vuorovaikutusta edellyttävään toimintaan. Toivottavasti joku vielä piipahtaa täällä katsomassa, vaikka olen niin monena päivänä tuottanut pettymyksen.

Etelä-Ranskasta tuli lyhyt viesti: – Asunto saatu. Siitä voinemme päätellä, että kaikki on varmaankin kunnossa. Melkein kuulen korvissani kolinaa yläkerran portaissa, mutta sitä emme nyt sitten kuule neljään kuukauteen paitsi, jos eläimet päättävät juoksennella ylä- ja alakerran väliä. Viritimme eilen Skypen ja odotan innolla, että saan yhteyden Ranskaan näköpuhelimella.

Tänään on ollut ukkosellinen päivä. Paitsi aamulla, ukkonen mellasti myös kotiin tullessa ja äsken, kun yritimme lähteä Sennan kanssa metsään sieniä etsimään. Heti portille päästyämme kuulimme jyrinää, joka muutti suunnitelmamme välittömästi. Samaan aikaan näimme Sennan kaverin Jedin lähestyvän. Jedi on kymmenkuinen Collien pentu, Sennaa jo selvästi isompi komea trikkipoika. Koirat ehtivät kirmata vain hetken ennen kuin taivaan hanat aukenivat.

Tervetuloa syksy ja uudet elämäntavat, kyllä vaihtelu virkistää!

Kevät / Spring!

Terveisiä taas Turusta, missä kävimme eilen Tuomon kanssa pikalomalla sisariani tervehtimässä, junalla. Saatiin lomapäivälle pituutta, kun läksimme kotoa jo puoli kuuden aikaan, Turkuun saavuimme klo 9.00 ja kotiin palasimme illalla noin klo 23.00. Siihen väliin mahtui monta hauskaa ja herkullista hetkeä, erityiskiitos sisarelleni Anna-Maijalle!

Onpa aika vierähtänyt taas. En muistanut noteerata kevätpäivän tasaustakaan, ja nythän alkoi jo kesäaikakin. Ja ylihuomenna eletään jo huhtikuuta! Käsittämättömän nopeasti kuluu aika, ja minusta tuntuu, etten ehdi tehdä mitään. Totuus on kuitenkin, etten ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin ja mihin olen jollain lailla sitoutunutkin. Aika paljon tulee oikeasti tehtyäkin.

Saimme viime viikolla kummipoikamme Jimin meille asumaan, kun hän aloitti opintoihinsa liittyvän työharjoittelun pääkaupunkiseudulla. Raivasin häntä varten tilaa omasta harrastushuoneestani, mikä avasi silmäni: huh, huh, kylläpä on mammalle kertynyt käsityö- ja askartelutavaraa! Nyt en osta yhtään lankakerää enkä muutakaan tarviketta ennen kuin entiset on jalostettu valmiiksi tuotteiksi. En vaikka kuinka halvalla saisin...

On terveellistä välillä siivota oikein perinpohjaisesti, jotta totuus valkenee. Mutta on vähän masentavaa, kun tavaramäärä ei vielä tuosta huoneeraivauksesta yhtään vähentynyt, siirtyi vain paikasta toiseen. Käsityötarvikkeita en kyllä hävitä, mutta vanhoja vaatteita sen sijaan pitää poistaa oikein tehokkaasti. Nyt kun ohennan itseäni, olenkin päättänyt, että mitään uutta en osta ennen kuin on pakko ja siinä vaiheessa poistan lopullisesti liian väljiksi käyneet vanhat.

Vaatteet ovatkin ihanasti löystyneet jo kuuden kilon painonpudotuksesta, mutta vielä niitä voi pitää. Eilen tosin Turussa kaupunkikävelyllä valuvia housuja piti jatkuvasti kiskoa ylöspäin, kun lahkeensuut meinasivat viistää maata.

Turun reissusta vielä. Säänhaltija suosi lomapäiväämme, tosin mereltä puhalsi raikas tuuli. Silmiinpistävää oli, että kaupungissa oli satsattu kevätkukkiin. Narsisseja oli joka puolella ja paljon. Myös jäätelökioskit olivat jo ilmaantuneet katukuvaan, ja ihmiset oikein jonottivat saadakseen jäätelöä. Enpä ole ennen moista nähnyt maaliskuussa.

Kävimme myöhäisellä lounaalla 1960-luvun ruotsinlaivalla Borella. Voi kun laiva olisi meitä lähempänä, se sopisi hyvin vaikkapa pikkujoulujen pitopaikaksi.

Snow, finally! Vihdoinkin lunta!

Our garden today

No niin, talvi on ikään kuin korkattu. Vaikka en itse ihan hirveästi lunta ole tänä talvena odottanutkaan, on sitä kuitenkin hyvä olla jo tähän vuodenaikaan. Erityisesti toivon sitä Saimaan norppien ja karhujen sekä niiden jälkeläisten takia. Saimaan norpille myös pakkasta sen verran, että järvet jäätyvät...

Aloitin aamun Sennan kanssa 5 km lenkillä kohtalaisessa tuulessa ja lumisateessa. Pukeuduin lämpimään takkiin, mutta reidet kuitenkin kärsivät kylmyydestä tuulen tuivertaessa takin helmojen alle. Muuten oli siis melkein hiki, mutta jalat palelivat ikävästi. Ja Senna-hienohelma ei voinut kunnolla kävellä jalkakäytävillä, kun tuore lumi paakkuuntui sen polkuanturoiden väliin. Metsissä, pehmeämmillä alustoilla, lumi ei niinkään haitannut sitä.

Päätin tässä uuden vuoden alun ja (toivottavasti) keventyvän elämän kunniaksi perustaa toisen blogin, jossa kuvailen tuntemuksiani ja aikaansaannoksiani painonhallinnassa.Toista blogiani pääsee katsomaan sivun oikeasta reunasta klikkaamalla.