Uuden alku

Salamat singahtelivat aamupimeällä taivaalla, kun nostin kytkintä tänään klo 04.35. Juuri autoa peruuttaessani ihmettelin, välähtivätkö auton takavalot, mutta noustessani vielä autosta kuulin jyrinän ja tiesin ukkosen tekevän tuloaan. 

Laura raahasi itsensä ja 23-kiloisen matkalaukkunsa autoon ja pääsimme ukkosen alta pakoon kohti etelän auringonnousua. Muita liikkujia ei juuri tiellä ollut, joten astuimme lentoaseman aulaan klo 05.09, vain yhdeksän minuutti myöhässä sovitusta. Kaksi nuorta miestä istui jo penkillä odottelemassa Lauraa. Kun Laura sai laukkunsa jätettyä palvelutiskille, hyvästelin hänet ja nuoret miehet. Uusi työpäiväni oli alkava klo 05.40. Enpä muista siihen aikaan ennen töihin menneenikään.

Puolisen vuotta on tainnut vierähtää edellisestä julkaisustani. Vuodenaika on siis vaihtunut jo pariinkin kertaan, koska tällä viikolla on selvästi syksy alkanut. Vielä sunnuntaina vietimme tuplasynttäreitämme ihanassa kesäsäässä. En tiedä miksi en ole kirjoittanut, vaikka se on lempipuuhaani. Vai olisiko käynyt niin, että tekstien suunnitteleminen onkin sitä hauskinta mukavaa, koska siihen minulla on joka päivä aikaa. 

Onkin oikeastaan sääli, että Sennan kanssa lenkkeillessä suurin osa matkasta kuluu mieleni vaeltaessa jossain murhamysteerimaailmassa, enkä välttämättä havaitse luontoa ja nykyhetkeä. Toisaalta, monella lenkillä etsin nyt sadekauden alettua sieniä ja keskityn kovinkin siihen mitä ympärillä on ja tapahtuu. Metsä ainakin on ”täynnä” kanttarellinkeltaisia koivunlehtiä, mikä saa minut kumartelemaan toistuvasti ja turhaan. Suotakoon minulle moinen mielikuvituksen hullutus, nykyhetkellä on varmasti omat aikansa minunkin elämässä.

Olemme siis taas pääasiassa kahden Tuomon kanssa, jos eläimiä ei lasketa. Laura singahti yläkerrasta vaihteeksi ranskalaisen koulun penkille, Marseillen lähelle Aix en Provence -nimiseen kaupunkiin, missä ilman lämpötilat ovat edelleen hellelukemissa. Kivat hänelle, minulle helle riittää tältä kesältä. Olen hikoillut enemmän kuin koskaan, mutta väitän, ettei se johdu keski-ikäisyydestäni vaan siitä, että on yksinkertaisesti ollut niin kuumaa. Olen kesäaikana käynyt myös kuntosalilla melko säännöllisesti. Pyöräily salille saa tai ainakin sai kesäkelillä hien pintaan, eikä se haihtunut kuntoillessa minnekään. Ruokatottumukset sen sijaan repsahtivat, mutta niihin tulee nyt muutos. No, onneksi vain kaksi kiloa tuli takaisin… kaiketi, ainakin viime punnituksessa siltä näytti.

Jatkoin kuntosalisopimusta vuodella ja ilmoittauduin pilateksen jatkokurssille paikalliseen opistoon. Harkitsin heikkona hetkenäni myös saksan ja jopa venäjän opintoja, mutta sitten päätin olla itselleni armollinen ja annoin luvan käyttää kieliopinnoilta säästyvän ajan johonkin nautinnollisempaan tai ihan vain kivaan tekemiseen kuten käsitöihin. Peruin eilen kahden kirjakerhon jäsenyyden, koska en meinaa millään muistaa perua kirjoja, joita en halua. Aikamoinen temppu sekin minulta, mutta jätin sentään vielä yhden jäsenyyden, kaiken varalta. Muutosta kuitenkin pukkaa.

Kesä oli kaikkien aikojen aktiivisin, varsinaisesti en ehtinyt lomailla ”omaan tahtiin” juuri ollenkaan, koska loman lopussa, kotona ollessa, piti vielä pestä matot ja vuodevaatteet, kerätä marjoja ja keitellä niistä mehuja. Mutta ei se mitään, tuskin olisin kuitenkaan jaksanut vain löhöillä, olemisesta puhumattakaan. Suurin ilo helteistä olikin apu pyykinkuivatukseen. Tuomo viritti upean, reilun 10 metriä pitkän pyykkinarun, joka ulottuu talon takaa tikapuista varaston kuistille. Kyllä siinä kelpaa lakanoita ja peittoja kuivatella, kuin ryysyrannassa konsaan. Nautin suunnattomasti, kun saan ripustaa lakanat suorina kuivumaan, talvikuukaudet niitä joutuu taas taittelemaan monin kerroin saunan oskareille.

Kesälomalla tuli pinnisteltyä myös kelikylvyssä, kun hollantilaiset ystävämme vierailivat luonamme viisi päivää. Se antoi jonkinlaista motivaatiota saksan opintoihin, mutta kuten todettu, mukavuudenhalu voitti. Ja tarvitseeko sitä niin täydellisesti osata vieraita kieliä, pääasia että tulee toimeen. Ystäviemme kanssa vaikeinta oli aluksi ymmärtää englannin erilaista korostusta, saksan kielessä se ei niin haitannut. Olen joka tapauksessa ylpeä meistä ja sillä mennään seuraavaan tapaamiseen. Tai sitten opiskelen omin päin…

Kuluneen puoli vuotta olen roikkunut Facebookissa, mikä on varmaankin yksi syy blogin päivittämisen vähyyteen. Nyt ajattelin kuitenkin jättää se vähemmälle ja keskittyä tänne enemmän sanoja, mutta vähemmän vuorovaikutusta edellyttävään toimintaan. Toivottavasti joku vielä piipahtaa täällä katsomassa, vaikka olen niin monena päivänä tuottanut pettymyksen.

Etelä-Ranskasta tuli lyhyt viesti: – Asunto saatu. Siitä voinemme päätellä, että kaikki on varmaankin kunnossa. Melkein kuulen korvissani kolinaa yläkerran portaissa, mutta sitä emme nyt sitten kuule neljään kuukauteen paitsi, jos eläimet päättävät juoksennella ylä- ja alakerran väliä. Viritimme eilen Skypen ja odotan innolla, että saan yhteyden Ranskaan näköpuhelimella.

Tänään on ollut ukkosellinen päivä. Paitsi aamulla, ukkonen mellasti myös kotiin tullessa ja äsken, kun yritimme lähteä Sennan kanssa metsään sieniä etsimään. Heti portille päästyämme kuulimme jyrinää, joka muutti suunnitelmamme välittömästi. Samaan aikaan näimme Sennan kaverin Jedin lähestyvän. Jedi on kymmenkuinen Collien pentu, Sennaa jo selvästi isompi komea trikkipoika. Koirat ehtivät kirmata vain hetken ennen kuin taivaan hanat aukenivat.

Tervetuloa syksy ja uudet elämäntavat, kyllä vaihtelu virkistää!