Eilen pidin lomapäivän. Meinasi kiirastorstaista tulla kiirus torstai, eikä vain minulle.
Aamun aloitin hienosti lenkkeilemällä Sennan kanssa 1,5 tuntia, keskustasta kotiin metsien kautta. Sitten erehdyin lukemaan työsähköpostia, joka johdatti minut taas sorvin ääreen huomaamatta pariksi tunniksi. Sitten muistin olevani lomalla ja kisujen rokotusajan olevan klo 13.15.
Vauhdilla valmistelin itseni kauppakuntoon ja läksin keskustaan jo toisen kerran. Olin pahasti myöhässä, sillä en todellakaan näköjään ollut ainoa, joka piti vapaata; paikallisen hypermarketin parkkihalli oli jo aikamoisen täynnä, mutta sain vielä paikan hallin perältä, minne yleensäkin jätän auton.
Kauppa oli täynnä ihmisiä, jotka kuitenkin käyttäytyivät kuin olisivat olleet siellä yksin. Tunsin kuinka verenpaine alkoi kohota, kun yritin turhaan päästä käsiksi kermapurkkeihin. Joku oli jättänyt kärrynsä juuri siihen kohtaan maitohyllyn eteen ja hävinnyt itse jonnekin muualle. Sitten joku nuorimies kiilasi eteeni ja alkoi kahmia käsivarsilleen maitopurkkeja. Kohta hän kuitenkin tuli toisiin aatoksiin ja latoi purkit takaisin ja jäi ilmeisesti miettimään vaihtoehtoista ratkaisua. Siinä vaiheessa kärkevät kommentit olivat jo kieleni päällä, mutta sain juuri ja juuri hillittyä itseni. Lopulta hän sai valinnan tehtyä ja minäkin pääsin nappaamaan käsiini kaksi haluamaani kermapurkkia. Tätä ennen olin jo väistellyt lukuisia ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka jotenkin onnistuivat tukkimaan käytävät. Miksi ihmiset eivät voi hoitaa omia ostoksiaan haittaamatta muiden kaupassakäyntiä? Ehkä omaan mielentilaani vaikutti myös se, että en ollut vielä syönyt lounasta ja kisut pitäisi kiireellä onnistua pyydystämään ja pakkaamaan laukkuihin.
Selvisin olosuhteisiin nähden kuitenkin hyvin kaupasta ulos, enkä menettänyt hermojani kokonaan. Sitten menin erääseen erikoisliikkeeseen. Sielläkin edelleni ehti juuri ja juuri jokin minua vanhempi naisihminen, jolla ei tuntunut olevan mikään kiire. Nainen oli selvästi kauppiaan vanha tuttu ja kaupanteon lomassa käytiin läpi monenlaista asiaa. Taas verenpaineeni alkoi kohota, kun naisen mieleen muistui uusia asioita tai kysymyksiä, ja kauppiaan hyllystäkin tuntui löytyvän koko ajan jotain uutta ja kiinostavaa. Jos asiani ei olisi ollut tärkeä, olisin häipynyt kaupasta. Tietysti naisella oli oikeus hoidella omia asioitaan ja ymmärrän kauppiaan halun palvella kenties hyvääkin asiakasta. Mutta eikö voisi vähän hillitä puheen ja kysymysten tulvaa, kun toinen odottaa vieressä omaa vuoroaan? Ei kai sitten. Kaiken lisäksi kaupassa ei ollut juuri sen kokoista tavaraa kuin olisin tarvinnut... sen tiedon olisi voinut minulle antaa hyvin nopeasti vaikka missä keskustelun välissä... ainakin minun mielestäni.
Sitten kotiin, pikainen Nutrilett-juoma naamariin ja kissojen kimppuun. Kitin yllätin olohuoneen nojatuolista nukkumasta. Se ei juurikaan unenpöpperöisenä pannut hanttiin, mutta siinä vaiheessa toimenpiteeni nähnyt Viiru pakeni piiloon. Viirun sain houkuteltua ruoalla takaisin esiin, mutta kantolaukkuun en sitä saanut mitenkään. Sain pujotettua sille valjaatkin, mutta sen pidemmälle en päässyt. Viiru oli ilmeisesti päättänyt, että sitä ei lääkäriin vietäisi ja näin tapahtui, koska minulta loppui aika.
Kitin kanssa reissu sujui hyvin, se ei pahemmin edes itkenyt puolen kilometrin automatkalla. Ja lääkärissä se oli aivan hiirenhiljaa laukkunsa pohjalla. Kitihän on tosi ujo tyttö ja lääkärissä se meinaa maastoutua aina kantolaukun pohjalle. Nytkin tarvittiin neljä kättä irrottamaan se laukun pohjalla olevasta patjasta. Seuraavaksi Kiti tarrautui hoitopöytään. Mutta muuten homma sujui helposti ja rokotus oli äkkiä annettu. Takaisin laukkuun Kitin sai tosi helposti, se melkein valahti käsistäni laukun pohjalle. Viirun kanssa taistellaan uudemman kerran ensi torstaina.
Tämän aamun aloitin samoissa merkeissä kuin kaikki aamut eli Sennan kanssa lenkkeillen. Heräsin taas kuudelta, koska muuten niin älykäs kännykkäni ei erottanut pitkäperjantaita arkipäivistä. Koska minua ei enää nukuttanut, läksin taas erikoispitkälle lenkille Sennan kanssa. Eipä muita näkynyt, joten saatoin pitää Sennaa irti lähes koko kahden tunnin reippailumme ajan. Aamu oli sumuinen ja Sennan naamakarvat menivät ihanasti huuruun. Olisin halunnut ikuistaa nuo kauniin valkoiset haivenet, mutta kännykkäni lakkasi juuri siinä kohdassa ottamasta kuvia. Annoin kotiin palattuani puhelimen Tuomon tutkittavaksi eikä muuta vikaa ollut kuin että puhelin oli mennyt tilttiin. Mainio Windows!
On taas tullut hosuttua ja kiireistä kertoiltua. Nyt on kuitenkin pitkäperjantai ja pääsiäinen, joten olisi hyvä keskittyä vähän siihenkin. Taitaa monella nykyihmisellä, itselläni ainakin, mennä helposti arki ja pyhät jokseenkin samoissa merkeissä. Arkena ei ehdi tai jaksa hoidella kunnolla kotihommia, joten ne jäävät sitten pyhinä tehtäviksi, eikä sellainen varsinainen pyhä koita koskaan. Yritän tänään rauhoittua ja miettiä päivän teemaa. Aamulenkillä jo vähän aloittelinkin.
Alimmainen kuva on maanantailta, jolloin minulla oli edellinen lomapäivä. Senna varasti rukkaseni...
