Goodbye 2012!

Lupaamiani viimeisiä Hollannin matkakuvia en ole vieläkään saanut julkaistua mitä pahoittelen kovasti. Nyt on ollut niin paljon kaikenlaista tekemistä, että kuvienkäsittely on jäänyt puolitiehen, vaikka vapaa-aikaakin on ainakin periaatteessa ollut.

Olen lomaillut jo yli viikon ja kadottanut ajantajunkin lähes tyystin. Nytkin tässä vielä kirjoittelen, vaikka on jo nukkumaanmenoaika. Pääsärky meinasi kaataa minut tänä iltana sänkyyn ennen aikojaan, mutta onneksi kipulääkkeet on keksitty... Pääkipu on nykyisin tosi harvinainen vaiva mistä voinen kiittää verenpainelääkkeitä.

Senna on ollut pitkän aikaa jotenkin alavireinen ja lopulta vein sen perjantaina näytille eläinlääkäriin. Mitään vikaa ei löytynyt, joten päättelimme asiantuntijan kanssa, että Sennaa vaivaa valeraskaus tai jokin sentapainen juoksuajan jälkeinen masennus. Tänään Senna on vihdoinkin osoittanut selviä piristymisen merkkejä eli tyhjentänyt lelulaattikkonsa sisällön lattialle ja tarttunut pölyhuiskaan monta kertaa.

Viime viikkojen aikana Sennasta onkin päässyt kehkeytymään oikea sohva- ja sylikoira, mikä on mielestäni oikeus ja kohtuus, koska kisuilla on samat mahdollisuudet. Viiru on ruvennut änkeytymään syliini, kun neulon. Ja Kitihän on jo perinteisesti tullut rinnan tai mahan päälle loikoilemaan, kun joku lukee selällään kirjaa tai lehteä, tai katsoo telkkaria. Senna on ottanut nukkumapaikakseen meidän ihanasti unettavan sohvan ja pyrkinyt suureen läheisyyteen tunkemalla itsensä aina tiiviisti jonkun viereen tai mahdollisuuksien mukaan syliinkin. Se ei selvästikään ole vieläkään oikein ymmärtänyt, että siitä on tullut iso koira.

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa merkityksellinen. Jotenkin tuntuu, ettei ensi vuonna voi mitenkään tapahtua niin paljon mukavia asioita, kuin tänä vuonna on tapahtunut. Toivon kuitenkin, että ensi vuodesta tulisi kaikille mahdollisimman hyvä mitä se sitten kenenkin kohdalla tarkoittaakaan.

Omalla kohdallani olisi ainakin syytä tarttua itseä niskasta kiinni ja alkaa aktiivisesti hoitaa itseään: yksinkertaistettuna lisää liikuntaa ja vähemmän lihottavaa ruokaa.  Suuri määrä Nutrilett-valmisteita odottaa vielä syöjäänsä.

Hyvää uutta vuotta!

Terveisiä Amsterdamista /Greetings from Amsterdam!

Jokin niistä lukuisista kanavista. Kuva by Tuomo

Taas olemme monta kokemusta rikkaampia. Kotiuduimme viime yönä noin klo 2 tuulisesta ja sateisesta Amsterdamista. Lento lähti tunnin myöhässä, koska odottelimme muualta Euroopasta tulevia matkalaisia, joiden lennot olivat runsaiden lumisateiden takia myöhässä. Joidenkin lennot olivat ilmeisesti kokonaan peruttu, koska monta paikkaa koneestamme jäi lopulta tyhjäksi, vaikka aluksi kerrottiin koneen tulevan täpötäyteen.

Olimme kentällä jo hyvissä ajoin, koska emme enää keksineet tekemistä keskustassa eivätkä ratikka-ajelut kaupungin laitamillekaan jaksaneet loputtomasti kiinnostaa. Alkuillasta satoi aivan kaatamalla vettä ja sadepisaroiden sinkoillessa ympäriinsä näimme tuulenkin voiman. Kun meidän lentomme lopulta ajankohtaistui, ei enää satanut, mutta voimakas tuuli sai koneen heilumaan niin, että ainakin minua suorastaan pelotti. Ajelimme pitkin "peltoja" varmaa kilometrikaupalla ennen kuin kone lopulta nousi vaappuen ilmaan.

Amsterdam on aivan uskomaton kaupunki. Turisteja oli aivan valtavasti, vaikka on tämmöinen pimeä ja kolea vuodenaika. Enpä olisi uskonut, jos en olisi nähnyt. Joulua odotetaan siellä aivan selvästi, ja joka paikka oli koristeltu todella "runsaalla kädellä". Lämpötila vaihteli nollan molemmin puolin, ja suurin piirtein joka toinen päivä paistoi ja sitten taas satoi taivaan täydeltä. Onneksi olimme kylmän maan turisteja, jotka olimme lähteneet matkalle kahdenkymmenen asteen pakkasesta, joten olimme hyvin varustautuneet emmekä siis palelleet.

Voimme olla tyytyväisiä, että selvisimme reissusta ehjin nahoin, sen verran vilkasta ja monimuotoista on kyseisen kaupungin liikenne. Pyöräilijät hallitsevat liikennettä selvästi, ja kaikkien muiden pitää heitä väistellä, jalankulkijoiden ainakin. Pyöräilijöille on monissa risteyksissä aivan omat valot, joita ei kuitenkaan kaikkien selvästikään tarvitse noudattaa. Jalkakäytävät on jaettu keltaisella viivalla kahteen osaan, joista ulommainen on varattu pyöräilijöiden käyttöön. Puoliskojen leveys vaihtelee suuresti, ja välillä jalankulkijoille ei oikeastaan ole tilaa ollenkaan, koska talojen seinämät ja siis se jalankulkijoiden puolikas on täynnä parkkeerattuja pyöriä. Pyöriä oli köytettyinä myös aidoissa, kaiteissa ja lyhtypylväissä. Kaikki jalankulkijat eivät tosin huomanneet kävelevänsä pyöräteillä, joten iloinen pyöränkellon kilkatus soi korvissa tuon tuostakin.

Hotellimme on varmaan joskus ollut neljän tähtensä arvoinen, mutta siitä on aikaa. Hotellissa oli vielä aistittavissa jonkinlaista arvokkuutta ja tyyliä, mutta kaikki, paitsi hissit ja maksuton wlan, oli oikeastaan jo vanhaa tai ainakin vanhanaikaista. Mutta palvelu oli erinomaista ja henkilökunta tosi ystävällistä. Myös aamupala oli lähes täydellinen. En jäänyt kaipaamaan muuta kuin maustettua jugurttia, jota sitäkin ehkä oli tarjolla, koska valkoisia jugurttilaatuja oli kaksi. Toinen oli sileää ja maustamatonta. Toinen oli kokkareista ja sen verran epäilyttävännäköistä, etten uskaltanut sitä maistaa. Mutta se olisi saattanut olla ainakin hiukan maustettua.

Hotellin sijainti oli erinomainen; keskellä kaikkea, joten turisteille tarkoitettua joukkoliikennelippua emme tarvinneet kuin viimeisenä päivänä. Jalankulkuetäisyydellä oli niin paljon nähtävää ja koettavaa, että neljä ensimmäistä päivää sujui hyvin pääasiassa kävellen. Tietysti paljon jäi näkemättäkin, mitä ei voi kuin valittaa. Amsterdam on niin iso kaupunki, että sen kaikkiin nähtävyyksiin ja erityispiirteisiin tutustuminen veisi varmaankin vuoden.

Hotellimme sisäänkäynti

Vielä siisti huone

 

Tämmöiset aamupalapöydät meitä odottivat...

...ja näillä eväillä päästiin hyvään alkuun

Ensimmäisenä kokonaisena Amsterdam-päivänä osallistuimme aluksi Hop On - Hop Off -bussikiertoajelulle, joka johdatteli meitä ympäri kaupunkia keskustan tuntumassa kuitenkin pysyen. Poikkesimme kyydistä tutustuaksemme Heineken Experienceen eli vanhaan oluttehtaaseen ja koko kyseisen tuotteen brändiin. Tämän päivän muihin saavutuksiin kuului lounas japanilaisravintolassa puikoilla syöden. Huh, meikäläinenkin joutui tinkimään tavanomaisesta huippunopeasta syömisvauhdista, mikä oli varmasti mahalle mieleen. Iltapäivällä Tuomo lähti kuvailemaan  ympäristöä ja me tytöt vähän shoppailimme, tosin tuloksetta. Kauppoja kyllä oli runsaasti tarjolla, mutta monet valikoimineen Suomesta jo tuttuja tai muuten vain vähän kiinnostusta herättäviä. Tankkasimme itsemme kuumilla vohveleilla, joiden päällä oli tuoreita mansikoita (mistä lie?) ja iso kasa kermavaahtoa. Palan painikkeeksi nautimme kuumat kaakaot, joiden kera tarjoiltiin sokeria ja suklaata. Kaakaot jo sinänsä olivat niin makeat, ettei mitään lisämakeutta olisi tarvinnut, mutta hyvältähän nuo kaikki kieltämättä maistuivat…

Hop On - Hop Off
 

Lohta ja riisiä japanilaisittain

Kuuma vohveli kermavaahdon ja mansikoiden kera

 

Yhden päivän pyhitimme hollantilaisille ystävillemme. Niels, Gonnie, Leo ja Enya matkustivat meitä tapaamaan maan eteläosasta. Poikkesimme heidän kanssaan ensiksi kahvittelemaan tavalliseen kahvibaariin, minkä jälkeen tarvoimme kamalassa räntäsateessa merenkulkua esittelevään museoon. Matkalla sinne sateenvarjonikin hajosi kovassa tuulessa. Museo oli mahtava ja siellä saimme aikaa kulumaan monta tuntia. Nautimme siellä vielä hollantilaiset voileivät (broodjes) ennen kuin läksimme jatkamaan matkaa keskustaan ja hienoon De Bijenkorf- tavarataloon, missä lähes kaikki oli meille liian kallista. Enya tosin löysi sieltä itselleen lämpimän toppatakin. Illan viimeiset tunnit istuttiin italialaisessa ravintolassa herkutellen, minkä jälkeen saattelimme ystävämme rautatieasemalle. Van Gogh-museo jäi meiltä näkemättä, koska se meni niin aikaisin kiinni.

National Maritime Museum

edellisen pihalla oleva hieno maustelaiva
 

De Bijenkorf Dam-aukiolla

Seuraava päivä oli taas mitä kaunein ja aloitimme sen Anne Frank -museosta. Olimme siellä noin klo 10.00 ja pääsimme sisään pienen jonotuksen jälkeen. Kun tulimme ulos museosta, ulkona oli jo noin 100 metrin pituinen jono. Museossa käynti oli koskettava elämys. Anne Frankin päiväkirja löytyy kotoa kirjahyllystämme ja olen sen myös lukenut, mutta käynti kirjassa kuvatussa talossa palautti elävästi mieliin nuoren Anne-tytön kokemukset. Yksi Annen toive kuitenkin toteutui: hänestä tuli maailmankuulu kirjailija. Mahtaneeko Anne sitä itse tietää?

Tässä jonotetaan Anne Frankin kotitaloon

"Juustotiski" joulumarkkinoilla

Kaunista kanavamaisemaa Amsterdamisssa riittää

Anne Frankin kodin lähistöltä löytyi pienen pieni juustokauppa, jossa oli maistiaisia tarjolla. Sieltä hankimme muutaman eri-ikäisen ja -laatuisen Goudan tuliaisiksi. Jordaan-nimisen kaupunginosan kautta vaelsimme takaisin keskustaan ja varasimme paikat illan kanavaristeilylle (Old Amsterdam By Candlelight).  Pienten päiväunien jälkeen jaksoimme taas suunnata askeleemme kohti satamaa. Risteilyn ensimmäinen tunti oli elämys: edessämme oli lautasellinen erilaisia juustoja ja lasi hyvää viiniä, ja ympärillämme erilaisilla valoilla valaistu kanavisto. Kuin kaupanpäällisinä saimme kurkkia asuntolaivojen ikkunoista sisään, koska tapana näytti olevan verhojen aukipitäminen. Mutta yksi tunti olisi hyvin riittänyt. Vaikka oppaana oli selvästi värikäs ja osaava persoona, ja katsottavana valojen lisäksi kuuluisia rakennuksia, toinen tunti tuntui jo puuduttavalta.

Joulukuusikauppa oli jo täydessä käynnissä

Kanavaristeilijöitä iltavalaistuksessa

Amsterdamin hienoin hotelli Amstel, jossa monet
kuuluisuudet ovat kuulemma yöpyneet

Sillat alhaaltapäin ikuistettuna

 

Viimeinen aamu valkeni sateisena ja tuulisena. Mutta aamupalastelun ja pakkailun jälkeen sade olikin jo tauonnut ja pääsimme ”kuivin varpain” ostamaan yhden päivän turistilippuja kaupungin julkisiin kulkuvälineisiin. Poikkesimme mm. kukkatorilla ja käväisimme ajankuluksi myös jossain kaukaisessa itäisessä kaupunginosassa sadekuuron aina välillä yllättäessä. Lopulta emme enää jaksaneet kuluttaa aikaa kaupungissa, vaan siirryimme junalla Schipholin kentälle. Siellä meitä odotti taas yksi uusi elämys: laukut piti itse laittaa menemään koneeseen automaatin avulla. Mainittakoon, ettei käyttöohjeita ollut valittavissa suomenkielisinä. Maailma on menossa/mennyt siihen, ettei ulkomailla mitenkään pärjää pelkällä suomen kielellä. Laukut saapuivat kanssamme yhtä matkaa perille, mutta kovia olivat kokeneet.

Jouluvaloissa ja -koristeissa ei ole säästelty

 

Tänään on sellainen dager efter -päivä meillä naisilla, Tuomohan meni töihin. Aamulla lenkkeilin Sennan kanssa ja sulattelin lumitöitä tehden viikon aikana nautittuja juustoja ja croisantteja.  Lounaaksi teimme askeettisen riisi-tonnikalasekoituksen, joka saa arjen tuntumaan siltä miltä sen kuuluukin tuntua.

Lämpimät kiitokset Roosalle ja Villelle, te mahdollistitte reissumme! Viimeisessä kuvassa ovat hollantilaisilta ystäviltämme saadut lahjakupit. Kieli on vieras, mutta sanat melko tuttuja muista kielistä.

 

Ufoja ja Antti-myrskyä

Jopas taas on aika vierähtänyt sitten viime julkaisun. Joulukuu!

Tässä pimeyden vaiheessa on mukavaa, kun energiaa voi käyttää joulun valmisteluun. Kynttilöitä poltamalla ja muilla jouluvaloilla saa aikaan paitsi valoa, myös ihanaa tunnelmaa. Ja kun joulu on ohi, päivät ovat jo pitenemässä ja kevät aluillaan.

Syksy on ollut työntäyteinen eikä iltaisin ole jaksanut paljoa muuta kuin lenkkeillä Sennan kanssa ja neuloa ja nukahtaa TV:n ääressä. Viime ja monista vuosista Toscan kanssa poiketen, olen nyt lenkkeillyt Sennan kanssa lähimetsässä jopa pilkkopimeässä. Taskulamppu on yleensä ollut mukana, mutta onpa se välillä unohtunutkin. Yhtään en ole metsässä pelännyt, vaikka taivaan ollessa pilvetön, on metsä ollut synkkääkin synkempi. Pilvisellä kelillä kaupungin valot heijastuvat korkeuksista takaisin, eikä metsä ole silloin koskaan täysin pimeä.

Olisikohan ollut tiistai tai keskiviikko menneellä viikolla, kun viimeksi unohdin taskulampun. Keli oli poikkeuksellisen pilvetön, joten metsä oli melkoisen pimeä. Juuri ja juuri erotin tutun polun. Olimme Sennan kanssa noin puolivälissä metsälenkkiä ja mäen päällä, kun näin kaukana edessä usean pienen valon muodostaman äänettömän ryhmän lähestyvän meitä mäen alta. En millään tunnistanut tulijaa, joten kuvittelin sen olevan, mikäs muukaan, kuin ufo. Laitoin Sennan remmiin ja ajattelin, että kohta sitä kenties körötellään jossain korkeammissa svääreissä. Hetken aikaa olin ihan oikeasti peloissani, kunnes tunnistin näkemäni: viisi miespuolista polkupyöräilijää otsalamppujen kera. He ohittivat meidät viereistä metsäpolkua pitkin ja näky sivusta katsottuna oli jotenkin satumaisen hieno. Harmittelin, kun en ollut ottanut kameraa mukaani. Vaan tuskinpa olisin kuitenkaan onnistunut kuvanotossa pimeässä metsässä.  Pyöräilijätkin varmasti näkivät meidät pimeyden keskellä, kun olimme varustautuneet monipuolisella heijastinkokoelmalla. Että sellainenkin sykähdyttävä kokemus tällä viikolla, mutta Sennaa tosin eivät pyöräilijät saaneet säikähtämään missään vaiheessa.

Toinen varsinainen kokemus tällä viikolla tuli kohdattua Antti-myrskyn muodossa. Tuuli alkoi yltyä jo torstai-iltana, mutta siinä vaiheessa toivoin vielä parasta, vaikka sään ennustajat eivät kyllä yhtään mitään hyvää luvanneet. Erityisen ikävältä heidän ennustuksensa tuntui, kun meidän oli tarkoitus lähteä pikkujoulun viettoon ison työporukan kanssa Tallinnan laivalle.

Tuuli riepotteli meidän taloakin jo torstain ja perjantain välisenä yönä. Jo torstaina illalla kuulin sellaista metallista lähtevää ääntä talon katolta, mutta en keksinyt sen alkuperää, kun kattokin on tiilestä tehty. Kerroin havainnoistani Tuomolle, joka oli siinä kohdassa iltaa kai jo puoliunessa eikä juurikaan reagoinut sanomaani. Niinpä minäkin sitten kävin tyytyväisenä nukkumaan, vaikka tuuli ulvoi nurkissa ja katolta kuului kolinaa. Sitten puolilta öin alkoi tapahtua, kun katolta kuuluva ääni saavutti Tuomon tajunnan: hän meni ulos katsomaan ja huomasi talomme pohjoispäädyn räystäspellin (vai mikä lienee) puolittain irronneen ja taipuneen noin 90 asteen kulmaan. Tuomo sítoi ensiavuksi tuulessa heiluvan ja kolisevan pellinpätkän narulla tikkaisiin, ja loppuyön saimme nukkua pelkästään tuulta kuunnellen.

Aamu vakeni, siis todella valkoisena. Lunta pyrytti taivaan täydeltä ja sitä oli satanut jo muutaman sentin, mutta tuuli oli kinostanut sen satunnaisesti sinne tänne, joten jossain sitä ei ollut juuri ollenkaan, mutta jossain jopa kasapäin. Läksimme Lauran kanssa bussilla kohti keskustaa. Bussi ja junakin olivat vielä aikataulussa täältä lähtiessään, mutta satamaa lähestyttäessä matka muuttui takkuisemmaksi. Juna seisoi asemien välillä puoli tuntia paikallaan ja lopulta eräälle asemalle päästyämme matkustajia kehotettiin vaihtamaan kulkuneuvoa perille ehtiäkseen. Hyppäsimme junasta hyiseen taksijonoon, jossa ei onneksi tarvinnut kauaa värjötellä. Saimme seuraa ja maksajia mukaamme, ja matka satamaan saattoi jatkua. Pitkin matkaa saimme puhelinviestejä satamaan jo ehtineiltä kohtalotovereiltamme: ensin kuulimme, että matkan aikana pidettäviksi tarkoitetut hyvinvointiluennot on peruttu. Seuraava tieto koski lähtöajan muutosta tunnilla eteenpäin. Jälkimmäinen uutinen tuntui siinä vaiheessa pelkästään helpottavalta, olihan aikataulussa pysyminen tuntunut melko haasteelliselta tehtävältä jo jonkin aikaa.

Helsingissä lunta oli paljon enemmän kuin täällä kotinurkissa ja meno melkoisen hankalaa. Kadut olivat kovin lumisia ja isot rekat olivat juuttuneet liukkaisiin risteyksiin. Kaiken kaikkiaan sää oli todella surkea ja laivareissu kaihersi mieltä, olihan koko aamun ajan tiedotusvälineissä julistettu myrskyn vielä yltyvän iltapäivään ehdittäessä.

Laivan piti alkuperäisen aikataulun mukaan lähteä klo 11.30. Satamaan vihdoin päästyämme ilmoitustaululla lähtöajaksi olikin merkitty klo 14.30. Terminaalin kuppila oli täpötäysi ja jono tiskille liian pitkä. Osa porukasta päätti tässä vaiheessa perua koko risteilylle lähtönsä. Me muutamat päätimme vielä katsoa tilannetta, mutta nälkä kurni mahassa niin kovasti, että oli pakko lähteä etsimään murkinapaikkaa terminaalin ulkopuolelta. Sellainen löytyi, vaikka täyttä ja jonoa oli sielläkin. Lopulta onnistuimme saamaan pöydän ja lounaankin, ja sitten tuli tieto, että risteilymme on peruttu kokonaan ja siirretty helmikuulle.

Tieto risteilyn peruuntumisesta oli oikeastaan helpotus, koska ajatuskaan pahoinvoivista kanssamatkustajista ja ruokailusta keikkuvassa laivassa ei oikein houkuttanut. Ja olisimmeko ruokaa saaneetkaan? Ainakaan emme olisi ehtineet käymään maissa ja käsityökaupassa, mikä oli alkuperäinen tavoitteemme. Kotimatka oli vähän sutjakkaampi, kun ajoitin sen sattumata oikein. Puoli tuntia lähtöäni myöhemmin, junat menivät muutamaksi tunniksi "jumiin". Laiva lähti tietojeni mukaan kohti Tallinnaa vasta klo 15.15, joten sen paluuaikakin oli todennäköisesti aikataulua myöhäisempi...

Meidän valkokuusi Antti-myrskyn jälkeen

Romeo kävi eilen Sennaa tapaamassa...

... Senna suorastaan ahdistelee Romeota

Syksyn aikaansaannoksia

Senna ja Viiru tänään takan ääressä lämmittelemässä