Naisinsinöörin logiikkaa: Juhannusjuhlaa

On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain... Jostain syystä tuo kappale soi päässäni tänään ja hyräilyttää. Eihän tänään edes ole sunnuntai, mutta pyhäpäivä kuitenkin. Aamulenkin saimme Sennan kanssa tehdä aivan kahden; tunnin kävelyn aikana vain yksi auto ohitti meidät, enkä sitäkään oikeasti nähnyt, koska olin juuri kääntynyt metsäpolulle.

Niin, se on juhannus nyt. Kotona kaupungissa ollaan eikä yhtään harmita. On ihanaa olla rauhassa kotosalla. Saimme onneksemme Ilkan vieraaksi ja säänhaltijalta upean aatonaaton ja aatonkin. Eilen kävimme mm. kesäteatterissa katsomassa Pastori Jussilaisen naisia. Vaikka näytelmä tuntui nykyihmisistä hauskalta, ja oli sellaiseksi tarkoitettukin, oli siinä kuitenkin selvästi mukana naisasiaa. Jussilaisen sanomahan oli:

"Oi oikeutes tietää tahdot, nainen,
rakasta, työtä tee ja kärsi vainen!"

Koska olen Jussilaisen kanssa täysin eri linjoilla, jäinkin ikään kuin näytelmän innoittamana tänään kotiin toteuttaman itseäni neuloen, puutarhahommia tehden ja blogia kirjoittaen, enkä lähtenyt miesten mukana Helsinkiin. Kivaahan sekin olisi ollut, koska sieltä löytää aina jotain uutta ihmeteltävää, ja nyt siellä olisi ollut epäilemättä tavallista enemmän tilaa liikkua. Mutta sitten en olisi ehtinyt ollenkaan tehdä omiani, mikä tuntui nyt jostain syystä tosi tärkeältä, onhan minulla vielä kesälomaankin pitkä aika. Siis rakastaa voi ja työtäkin tehdä, mutta kärsimystä pitää yrittää kaikin puolin karkoittaa.

Nyt pitäisi hidastaa, onhan vuoden odotetuin aika käsillä. Kevät ja alkukesä jotenkin vain lipuivat tai paremminkin syöksyivät ohi melkein huomaamatta töitä tehden ja varsinaisia kesäkelejä odotellessa. Pitänee lopettaa kaiken odottelu ja keskittyä nykyhetkeen, voihan olla, ettei tänä kesänä mitään kunnon helteitä tulekaan. Enkä oikeasti montaa sellaista päivää kestäisikään, ainakaan peräkkäistä.

Vaikka ne todella lämpöiset kesäpäivät ovat olleet harvalukuiset, luonnossa kaikki on edennyt varsin normaaliin tahtiin. Aamulenkkipolkumme rehevin osuuskin on lähes umpeenkasvanut, mikä on kyllä varma kesän merkki. Eilen puhkesivat kukkaan ensimmäiset ruskoliljat pihallemme, ikään kuin juhannuksen kunniaksi. Ja pionit saattavat puhjeta kukkaan ensi viikon aikana, ainakin jos on lämmintä.

Kaverit ovat jo ruvenneet kutsumaan tätä Sennan blogiksi, koska niin paljon olen Sennasta tänne kirjoitellut. Mutta en todellakaan kaikkea, ja 1-vuotissynttärien kuvatkin ovat vielä julkaisematta. En tänäänkään julkaise niitä, koska ne ovat Lauran koneella enkä saa niitä tähän hätään. Sen sijaan julkaisen muita ajankohtaisia kuvia, jotka on otettu eilen illalla. Juhannuskokkoa emme nähneet, mutta kosken kylläkin, olkoon se nyt vaikka meidän oma juhannuskoskemme.

Tuomo käväisi muutaman illan mittaisella valokuvauskurssilla saamassa oppia digikuvaukseen, ja täytyy myöntää, että hukkaan ei kurssin anti mennyt. Julkaisen Tuomon luvalla tässä muutaman hänen ottamansa kuvan muistoksi tästä juhannuksesta.

Sen verran kuitenkin Sennasta, että se on oppinut kiipemään portaat yläkertaan ja alas. Piti sitä hiukan rohkaista moiseen ja aikamoisen porun se päästi ennen kuin kipuamisesta alkoi tulla mukavaa. Eikä olisi eilinen koskiseikkailu onnistuntu ilman tätä uutta taitoa...