Juhannusjuhlaa

On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain... Jostain syystä tuo kappale soi päässäni tänään ja hyräilyttää. Eihän tänään edes ole sunnuntai, mutta pyhäpäivä kuitenkin. Aamulenkin saimme Sennan kanssa tehdä aivan kahden; tunnin kävelyn aikana vain yksi auto ohitti meidät, enkä sitäkään oikeasti nähnyt, koska olin juuri kääntynyt metsäpolulle.

Niin, se on juhannus nyt. Kotona kaupungissa ollaan eikä yhtään harmita. On ihanaa olla rauhassa kotosalla. Saimme onneksemme Ilkan vieraaksi ja säänhaltijalta upean aatonaaton ja aatonkin. Eilen kävimme mm. kesäteatterissa katsomassa Pastori Jussilaisen naisia. Vaikka näytelmä tuntui nykyihmisistä hauskalta, ja oli sellaiseksi tarkoitettukin, oli siinä kuitenkin selvästi mukana naisasiaa. Jussilaisen sanomahan oli:

"Oi oikeutes tietää tahdot, nainen,
rakasta, työtä tee ja kärsi vainen!"

Koska olen Jussilaisen kanssa täysin eri linjoilla, jäinkin ikään kuin näytelmän innoittamana tänään kotiin toteuttaman itseäni neuloen, puutarhahommia tehden ja blogia kirjoittaen, enkä lähtenyt miesten mukana Helsinkiin. Kivaahan sekin olisi ollut, koska sieltä löytää aina jotain uutta ihmeteltävää, ja nyt siellä olisi ollut epäilemättä tavallista enemmän tilaa liikkua. Mutta sitten en olisi ehtinyt ollenkaan tehdä omiani, mikä tuntui nyt jostain syystä tosi tärkeältä, onhan minulla vielä kesälomaankin pitkä aika. Siis rakastaa voi ja työtäkin tehdä, mutta kärsimystä pitää yrittää kaikin puolin karkoittaa.

Nyt pitäisi hidastaa, onhan vuoden odotetuin aika käsillä. Kevät ja alkukesä jotenkin vain lipuivat tai paremminkin syöksyivät ohi melkein huomaamatta töitä tehden ja varsinaisia kesäkelejä odotellessa. Pitänee lopettaa kaiken odottelu ja keskittyä nykyhetkeen, voihan olla, ettei tänä kesänä mitään kunnon helteitä tulekaan. Enkä oikeasti montaa sellaista päivää kestäisikään, ainakaan peräkkäistä.

Vaikka ne todella lämpöiset kesäpäivät ovat olleet harvalukuiset, luonnossa kaikki on edennyt varsin normaaliin tahtiin. Aamulenkkipolkumme rehevin osuuskin on lähes umpeenkasvanut, mikä on kyllä varma kesän merkki. Eilen puhkesivat kukkaan ensimmäiset ruskoliljat pihallemme, ikään kuin juhannuksen kunniaksi. Ja pionit saattavat puhjeta kukkaan ensi viikon aikana, ainakin jos on lämmintä.

Kaverit ovat jo ruvenneet kutsumaan tätä Sennan blogiksi, koska niin paljon olen Sennasta tänne kirjoitellut. Mutta en todellakaan kaikkea, ja 1-vuotissynttärien kuvatkin ovat vielä julkaisematta. En tänäänkään julkaise niitä, koska ne ovat Lauran koneella enkä saa niitä tähän hätään. Sen sijaan julkaisen muita ajankohtaisia kuvia, jotka on otettu eilen illalla. Juhannuskokkoa emme nähneet, mutta kosken kylläkin, olkoon se nyt vaikka meidän oma juhannuskoskemme.

Tuomo käväisi muutaman illan mittaisella valokuvauskurssilla saamassa oppia digikuvaukseen, ja täytyy myöntää, että hukkaan ei kurssin anti mennyt. Julkaisen Tuomon luvalla tässä muutaman hänen ottamansa kuvan muistoksi tästä juhannuksesta.

Sen verran kuitenkin Sennasta, että se on oppinut kiipemään portaat yläkertaan ja alas. Piti sitä hiukan rohkaista moiseen ja aikamoisen porun se päästi ennen kuin kipuamisesta alkoi tulla mukavaa. Eikä olisi eilinen koskiseikkailu onnistuntu ilman tätä uutta taitoa...

Senna laskeutumassa koskenpartaalle

... huolellista askellusta

Yäk, tuomenkehrääjien toukat ne tässä hommissa

Senna ja mamma juhannustunnelmissa

Sitten niitä varsinaisia Tuomon taidekuvia:

Tässä veden liikettä ei ole pysäytetty

Tässä vedenliike on pysäytetty

Tunnelmallinen kasvikuva

Kuva koskenpartaalta

Oman kylän juhannusmaisema

Terveisiä Hämeestä

Tänä aamuna meitä Sennan kanssa kohtasi aamulenkillä surullinen näky. Jo kaukaa näin isohkon harmaan pallonmutoisen kasan kävelytiellä, ja kun lähemmäksi pääsimme, pelkoni osoittautui todeksi. Keskellä hiekkatietä makasi siili tiukaksi liikkumattomaksi palloksi kääriytyneenä. Ei tuhinaa eikä sähinää, sillä tämä siili oli viime yön aikana kohdannut kohtalonsa siinä paikassa. Siilin ympärillä näkyi isohkon koiran tassun jälkiä ja muita jälkiä, joista saattoi päätellä, että paikalla oli ollut myös ihminen. Liekö siinä ihminen auttanut koiraa siilin hengiltä ottamisessa vai päinvastoin? Otin siilin syliini ja kannoin sen meidän autokatokseemme odottamaan hautaamista. Siili saattoi olla yksi meidän pihasiileistämme, joten se ansaitsee arvoisensa viimeisen leposijan meidän pihalta, jonne on sitä ennen haudattu Tosca-koiran lisäksi joukko pikkulintuja ja pari variksenpoikaa. Siilissä ei näkynyt päällisin puolin mitään erityistä vahingoittumista, olisiko ressukka saanut säikähdyksestä sydänkohtauksen. Tai sitten mahdolliset potkut ja/tai puremat eivät vaan näkyneet. Uskoni hyviin kanssaihmisiin näissä asioissa on heiveröinen. Tappavathan ihmiset toisiaankin, ja eläimiin on vielä helpompi kohdistaa pahaa oloaan. Toivottavasti siilimme ei joutunut kovin kärsimään.

Käväisimme eilen päiväreissulla Hämeessä, vaikka ennusteet lupailivat kaameaa sadekeliä ja myrskytuulta. Kumpaakin kai oli, mutta ei siinä määrin, kun olin ennakkotietojen perusteella kuvitellut. Selvisimme reissusta hyvin ja kosteat vaatteethan saa aina kuiviksi. Tuomo istutti (kylvi?) perunat... kai perunaa istutetaan? Me naiset kävimme naapurikaupungissa patjaostoksilla, mutta paikallinen Stemma ei ollutkaan auki klo 13.00, vaikka aukioloajan oli ilmoitettu kestävän  klo 14.00 saakka. Patja vaarille jäi siis hankkimatta, mutta kävimme sitten eräässä mukavassa vaateliikkeessä shoppailemassa.

Oli tuossa taas vähän taukoa kirjoittamisessa ja nyt ollaan jo reilusti puolen päivän paremmalla puolella. Lämpötila ulkona on jo 12,3 astetta. Aamulla seitsemän aikaan oli kahdeksan astetta lämmintä ja tihkutti vettä hienon hienosti niin, että hiukset ovat taas loivalla kikkaralla. Välillä oli jo kirkkaampaa ja vein sadeviitat pihalle kuivumaan. Ne piti pestä, kun Kiti oli yön aikana käynyt pissaamassa niiden päälle, ne kun jäivät illalla matkalta palatessa eteisen lattialle. Kitin mielestä viitat olivat ilmeisesti väärässä paikassa ja hän halusi osoittaa sen. Tai sitten Kiti oli loukaantunut, kun jäi pitkäksi päiväksi Viirun kanssa kahden kotiin. Viitat ehtivät jo välillä kuivuakin, mutta kunnon sadekuuro huuteli ne uudestaan märiksi. Saapa nähdä, kuivuvatko ne tänään ollenkaan.

Sennalla on huomenna 1-vuotis synttärit. Äkkiä on tämäkin vuosi mennyt. Ensi sunnuntaina menemme TOKO-harkkojen jälkeen Monicalle bilettämään 1-vuotiaitten kanssa. Ennen sitä onkin melko rankka viikko tiedossa työasioissa. Ja torstaina käväisen Tallinnassa. Ville ja Roosa kävivät äsken meillä syömässä, ja oma täysi mahani kaipaa nyt päivälepoa. Taidankin tästä lähteä lukemaan kirjaa, jonka eilen löysin eräänlaisesta halpakaupasta matkan varrelta.