Huomenta ystäväiseni!
Aurinkoisen sunnuntain kunniaksi läksimme Sennan kanssa aamulenkille klo 6.38. Mitäpä sitä kaunista aamua nukkumalla tuhlaamaan... lienee enempi Sennan motto, mutta kyllä se minullekin sopii. Vilkaisu lämpömittariin oli pienoinen järkytys, olihan toiveeni korkealla kuten päiväksi luvattu lämpötilakin. Vain 0 astetta!
Tavallaan tuo kylmyys oli minulle kuitenkin myös hyvä juttu, sillä se pakotti laittamaan päähän pannan, joka upeasti sitoo suurimman osan villistä kuontalostani, joka syntyy, kun menee hiukset märkinä nukkumaan. Olen joskus herkutellut ajatuksella mennä töihin aivan luonnontilaisena, mutta toistaiseksi olen ilahduttanut toinen toistaan järkyttävimmillä kampauksillani lähinnä lähipiiriä. Mutta kyllä se olisi upeaa, kun hiukset pysyisivät oikeassa asennossa luonnostaan. Vaikka kuinka aamulla niitä suoristaisin kaikenmaailman tököttien avulla, pienikin ilmankosteus sateesta puhumattakaan, saa hiukset taipumaan: oikealla puolella ulospäin ja vasemmalla sisäänpäin.
Ei minun pitänyt itsestäni kertoa, vaan aamulenkistä. Kuten olen joskus ennenkin todennut, aamun hiljaiset hetket luonnossa ovat parhaat. Näimme mm. fasaanin ja harakan aamutoimissaan, mutta sitten alkoi kuulua kummia. - Sellainen metallinen "trrrrr" kuului ensin takaamme ja sitten kohta edestämme. Tosissani mietin mikä lintu mahtaakaan olla kyseessä. Ääni oli niin kova, että sen täytyi olla peräisin isosta linnusta. Sennakin oli vähän huolissaan ja äänen kuuluessa edestä, rupesi hidastelemaan. Ääni kuului jo tosi läheltä ja silloin näinkin sen aiheuttajan. Sehän oli tikka, joka takoi nokka mutkalla valaisinpylvään päässä olevaa metallista suojakupua. Rupesi oikein naurattamaan tikan touhut. Luulisi jo sitä vähän pyörryttävän moinen takominen.
Saimme tehdä aamulenkkimme rauhassa. Muutama auto meidät ohitti, ja yksi helikopteri ylitti, mutta yhtään kanssakulkijaa ei vastaamme tullut ennen kuin jo lähes kotinurkilla, missä tapasimme naapurin puolivuotiaan Amanda-noutajan. Senna on tustustunut Amandaan aikaisemmin, joten tapaaminen oli nytkin riemuisa. Tällä kertaa se oli Amanda, joka karkasi luoksemme. Edellisellä kerralla Senna oli karannut Tuomolta Amandan luo.
Karkaamisesti tulikin mieleni, että kuluneella viikolla Senna oli Tuomon kanssa aamulenkillä ollessaan kirvonnut jäniksen perään. Kumpikin oli hävinnyt silmistä salamannopeasti, mutta Senna tuli sentään muutaman minuutin kuluttua takaisin. Toscan kanssa oli sama juttu: jos et ehtinyt toppuuttamaan koiraa ennen kuin se lähti liikkeelle, ei enää mitään ollut tehtävissä. Kuulo on Sennallakin ikään kuin kiinnitetty jalan liikkeisiin: kun jalat irtoavat maasta, kuulo katoaa. Onneksi tälläkään kertaa ei mitään pahempaa tapahtunut. Pitää vaan itse olla skarppina ja ennättää huomata puput ja fasaanit ennen Sennaa.
Kello lähentelee jo kymmentä, kun tätä kirjoitan. Aamuaurinko ei enää paista keittiön mittariin, joka näyttää + 8,9 asteen lämpötilaa. Ehkä ennustus toteutuu ja tänään pääsemme sinne + 15 asteeseen, ainakin auringossa. Teimme Sennan kanssa 1,5 tunnin lenkin, minkä jälkeen Senna jäi vielä pihalle makailemaan. Ulkokoira mikä ulkokoira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti