The early bird catches the worm

Tuo vanha sananlasku tulee aina silloin tällöin mieleeni, etenkin näin harmaina päivinä, kun aikaisin aamulla on nähnyt ihanan auringonpaisteen.

Viime yö ei ollut paras mahdollinen ainakaan mitä nukkumiseen tulee. Senna herätti minut klo 03.00, ja arvelin sillä olevan pissahätä. Puin kumisaappaat jalkaani mennäkseni sen kanssa pihalle, mutta Senna ryntäsi minua odottamatta suoraan pihan perälle kykkimään. Sillä oli ripuli ja se ennätti pyllistellä useampaan kertaan ennen kuin suostui tulemaan sisälle. Ehdin siinä seistessäni paitsi olla huolissani, myös katsella taivasta, joka oli täynnä tähtiä. Näytti siltä kuin tähdet ja kuunsirppi olisivat olleet tavallista lähempänä maata. Kerrassaan upea näkymä.

Tunnin kuluttua seurasi uusi herätys, kun Senna alkoi oksentaa. Tällä kertaa Tuomo nousi siivoamaan sotkut ja meni Sennan kanssa vielä uloskin. Seuraava ja viimeinen herätys oli sitten seitsemän maissa, kun Senna vinkui taas ulos päästäkseen. Ja ripuliahan se edelleen pentuparkaa vaivasi. Läksin Sennan kanssa aamulenkille juuri kun päivä oli valkenemassa, ja siihen aikaan näytti siltä, että päivästä tulee kaunis ja aurinkoinen. Yöllä oli ollut pientä pakkasta ja ruoho oli hiukan rapsakkaa, olipa joissakin vesilammikoissa pientä riitettäkin. Kävelimme reilun tunnin, minkä aikana taivaalle kertyi pilviä ja maan pinnan tuntumaan sumua. Kaunista päivää ei sitten tullutkaan, mutta aamunvirkkuna olin onnistunut näkemään ohikiitävän vilauksen siitä. Eli aikainen herääminen kannattaa...

Mietin vielä tuota Sennan pahaa oloa. Se oksensi vielä yhden kerran aamulenkillä, mutta söi aamupalan sen jälkeen ja on sittemmin ollut aivan kunnossa. Viime sunnuntainahan se oksensi viimeksi eli treenejä seuranneena päivänä kuten nytkin. Treenipaikalla on hevosten kakkaa ja vesilammikoita, joten olisikohan Senna juonut likaista vettä ja saanut siitä pahan olon? Ruokinta on kuitenkin ollut tavanomainen eikä kukaan ole ainakaan huomannut sen syöneen mitään sopimatonta ulkona. Katsotaan kuinka käy ensi viikonloppuna.

Eilen illalla en jaksanut enää käsitellä kuvia, joten laitan tähän nyt muutaman tuoreen kuvan. Marraskuun kaktukseni kukkii parhaillaan tosi runsaasti. Se oli ulkona aina kuluvan kuun alkuun asti ja siinä oli nuput, kun toin sen sisälle. Toisessa kuvassa Senna kurmuuttaa leikkikissaa, meidän oikeat kisut eivät aivan moiseen suostu. Viiru tosin antaa Sennan jo taputella itseään tassulla ja kestää myös näykkimistä. En muuten ole tainnut kertoakaan, että Senna ja kisut ovat päivät nyt jo yhdessä eli Kitiä ja Viirua ei enää teljetä yläkertaan. Kiti on ruvennut nukkumaan kanssamme samassa huoneessa, ja Viiru puolestaan on muuttanut jonnekin muualle nukkumaan.

Alimmaisessa kuvassa on ihana kukkakimppu, jonka sain huomionosoituksena työkavereiltani viime viikolla. Kiitos siitä!

Marraskuun kaktus lokakuussa 2011

Senna ja leikkikisu

Ihana kimppu, kiitos Elvi ja Marjukka!

Ukkosta ja telkkarikuumetta

Olipas ihmeellinen keli keskiviikkona: vettä tuli taivaalta kuin esteristä konsaan ja kastuimme Sennan kanssa iltalenkillä kertakaikkiaan läpimäriksi. Solidaarisuussyistä Sennaa kohtaa en viitsinyt ottaa itselleni mitään sateensuojaa, kun ei sillekään ollut tarjota vastaavaa. Mutta niin kuin kaikki ehkä jo tiedämme, keskiviikkona oli Etelä-Suomessa myös ukkosta ilmassa. Olimme Sennan kanssa noin kahden kilometrin päässä kotoa, kun taivas yhtäkkiä valkeni. Koska on lokakuu, en osannut epäillä ukkosta, vaan luulin suurin piirtein jonkin sähkölinjan katkenneen. Pelottava ja maatakin järistyttävä jyrinä seurasi salamaa kuitenkin lähes välittömästi, joten pakkohan se oli uskoa, että ukkonen voi lokakuussakin yllättää.

Vähän säikähdin, vaikka vakuuttelin Sennalle, että ukkonen on hieno juttu. Soitin hätäpäissäni Tuomolle, jotta tämä olisi tullut meidät pelastamaan. Mutta hän oli kotona sisällä lämpimässä eikä ollut kuullut eikä nähnyt mitään ukkoseen viittaavaa, ja vaikutti siltä, ettei hän oikein uskonutkaan minun ukkosjuttuani. No mikäs siinä sitten auttoi, kuin vain jatkaa matkaa. Taivaalla välähteli ja välillä jyrisi kovastikin, mutta onneksi ukkonen ei sattunut aivan kohdalle. Senna ei kyllä enää loppumatkasta jaksanut kiinnittää huomiota koko jyrinään, joten ehkä tämä oli sille hyvä kokemus vuodenvaihdetta ja ensi kesääkin ajatellen.

Tänään Sennalla olikin tapahtumarikas päivä. Aamulenkillä tapasimme naapurin Johannan ja Nallen, joka on 8-vuotias saksanpaimenkoira, maailman lempein rotunsa edustaja. Toscan kuoleman jälkeen, kolme vuotta sitten, lainasin joskus Nallea lenkkikaveriksi, ja Nalle on aina sen jälkeen kohdatessa tervehtinyt minua erittäin lämpimästi. Sennaa vähän hirvitti iso uros, vaikka Nalle suorastaan ryömi Sennan luo. Muutenkin Nalle pääasiassa makaili maassa, jotta Sennan oli helpompi tehdä tuttavuutta. Senna uskaltautui jo nenuttelemaan Nallea, mutta vähän jännittävää tapaaminen sille selvästi oli. Heti lenkin jälkeen läksimme treeneihin, joissa Sennan lisäksi tällä kertaa olivat vain veljet Elvis ja Aslan.

Jätimme Lauran ja Sennan tokoilemaan ja läksimme Tuomon kanssa  paikalliseen hyperkodinkoneliikkeeseen telkkareita katsomaan. Nykyinen töllöttimemme, merkillisen merkkinen putkimalli, on vuodelta 2005. Se ostettiin aikana, jolloin muut jo ostelivat litteitä vastaavia, mutta me päätimme odotella niiden halpenemista. Oletus oli, ettei moinen edullinen malli montaa vuotta kestäisikään, eikä se kestänytkään edes yhtä kokonaista. Mutta kun se hajosi juuri ennen takuuajan loppumista, saimme sen maksutta korjuutettua, ja sen jälkeen se onkin toiminut moitteettomasti. Ja toimii edelleen. Nyt vain on iskenyt jonkinlainen sisustamisen uusimisen vimma.

Minä löysin heti sopivan telkkarin, sellaisen, jossa oli hopeanväriset ohuet reunat. Minusta se oli ehdottomasti paras, koska se sopii täydellisesti meidän sisustukseen, mutta siinä oli yksi vika... huima hinta. Siinä oli kyllä Tuomonkin edellyttämät ominaisuudet ja ilmeisesti vähän liikaakin. Toiseksi paras telkkari  mielestäni oli se, jossa oli grafiitinharmaat kehykset... ja se oli tuhat euroa halvempi. Tuomo ei kuitenkaan suostunut ostamaan mitään, vaan hän haluaa vielä tutkiskella asioita. Minusta enempi tutkiskelu on turhuutta, harmaasävyisiä telkkareita kun ei ole kovin montaa mallia. Saattahan niitä tosin tulla, jos muutama vuosi vielä odotellaan. Ja tämänpäiväiset mallit saattavat muuttua edullisemmiksi. Mutta sitten on telkkareihin taas kehitelty lisää haluttavia ominaisuuksia, jotka nostavat uusien mallien hintaa. Tällä logiikalla meille ei tule koskaan uutta telkkaria. Eikö olisi vain parasta tehdä valinta ulkonäön perusteella? Se olisi ainakin minulle suhteellisen helppoa.

Tunnin kuuntelimme komean nuoren miehen esitelmöintiä televisioista ynnä muista niihin liitettävistä vermeistä. En muuten olekaan enää varma, voiko telkkaria käyttää kunnnolla ilman tietokonetta tai pitäisikö tietokoneen ja telkkarin olla yhtä... Sitten palasimme noutamaan Lauraa ja Sennaa. Aslan oli juuri lähdössä, kun saavuime kentän laidalle, mutta Elvis ja Senna jäivät vielä painimaan keskenään kentän vieressä sijaitsevalle kuraiselle pelolle. Koirat juoksivat välillä mieidän katselijoiden jalkojen välistä ja saivat osan kurasta pyyhittyä lahkeisiimme. Joukkoon liittyi vielä kouluttaja-Hannan pari kuukautta pentuja vanhempi Demi, jota Senna aluksi vähän arasteli kuten kaikkia isompiaan. Kotiin palattua meillä oli väsynyt, kurainen mutta onnellinen koira, joka pantiin heti suihkuun.

Hälsningar från Sverige!

Niin sitä tuli käytyä taas ulkomailla. Koska eilen oli mokailun päivä, voin sen kunniaksi kertoa omista matkakokemuksistamme rakkaassa naapurimaassamme:

Päätimme olla kunnolla lomalla ja ilmoittauduimme mukaan turistibussikierrokselle. Hieno ja uusi bussi odotti meitä satamassa, ja olikin oikein kiva astella laivasta heti takaisin lämpimään, koska ilma oli hiukan sateinen ja kolea. Opas oli entinen suomalainen, joten kieliongelmiakaan ei ollut odotettavissa. Kierros osoittautui jälkeenpäin ajateltuna todella lyhyeksi, mutta siitä huolimatta Tukholma-kuvamme laajentui merkittäväksi, olimmehan aina ennen kävelleet suurinpiirtein satamasta vanhan kaupungin läpi keskustaan kahden suuren tavaratalon antia katselemaan, ja takaisin. Nyt käväisimme vähän kauempana lännessä ja idässä sekä rahamuseossa, mutta jo tunnin kuluttua huomasimme seisovamme Sergelin torilla.

Sade oli onneksi lakannut, ja päätimme ensimmäiseksi pistäytyä Åhlensilla. Siellä oli myynnissä kaiken muun lisäksi Dermatologican ihonhoitotuotteita, jotka kiinnostivat minua kovasti, koska oma päivin ja öin käytettävä kosteusvoiteeni on lopussa. Koska opas oli vielä kehunut kaiken olevan Ruotsissa halvempaa kuin Suomessa, olisin mielelläni hankkinut uuden voidetuubin vaikka Åhlensilta. Mutta enhän minä tietenkään tarkalleen muistanut mitä laatua minun hieno naamarasvani on, ja tuubin olin jättänyt laivaan. Kaikki näytillä olevat testerit näyttivät vierailta, joten päätin turvautua varmaakin varmempiin aistihavaintoihin ja haistelin jokaista ainetta ja purnukkaa. Mutta mikään ei tuoksunut "omalta", joten päätin luovuttaa. Missään tapauksessa en aikonut turvautua ainakaan myyjän apuun, sillä pikainen ruotsin kielen muistelu ei tuottanut yhtään naamarasvan ostoon liittyvää ruotsinkieleistä sanaa mieleeni. Eikä myyjäkään  jostain syystä halunnut lähestyä meitä. Niinpä poistuimme lopulta tyhjin käsin hienosta tavaratalosta ja suuntasimme toiselle löytämällemme raha-automaatille, koska ensimmäinen ei suostunut antamaan rahaa Visa-korttiani vastaan. Rahaa tarvitsimme metrolippuun, koska aikomus oli matkustaa myös sillä. Toinen automaatti suhtautui myötämielisemmin korttiini ja niinpä meillä oli vähän paikallista rahaa. Pistäydyimme vielä NK:ssa ja sieltä matkaan tarttui pullo kivennäisvettä, jonka maksoin kruunuilla.

Sitten alkoi matkan varsinainen mokailuosuus, kun rahat kourassa änkesimme metron sisäänkäynnin tuntumassa olevan lasikopin luukulle ostamaan lippuja. Nuori mies kopissa kertoi, että halvemmalla liput saisimme, jos menisimme jonnekin meidän selkämme takana olevaan paikkaan niitä ostamaan. Hän ei maininnut sanaa automaatti, mutta kun sellaisen takanamme näimme, arvelimme sen olevan hänen tarkoittamansa paikka. No, se oli "stängdt", mutta hallin toiselta reunalta löytyi toiminnassa oleva automaatti. Sinne sitten vaan Visa-korttia työntämään ja 36 kruunun lippua ostamaan.

Automaatti ohjeisti hienosti sekä ruotsiksi että englanniksi ja teimme työtä käskettyä. Sen jälkeen kun automaatti sai kysyttyä tunnusluvun, se ikään kuin lamaantui. Mitään ei tapahtunut, mutta aikamme keskeytys- ja muita nappuloita paineltuamme huomaisimme iloksemme automaatin sylkäisseen jonkinlaisen lipun. Siitä sitten ilahtuneena teimme samat temput Tuomon kortilla ja lopulta meillä oli kaksi kuittia, joiden kanssa iloisena ryntäsimme lippuluukulle. Ensin yritimme tunkea lippujamme johonkin aukkoon tai lukijaan, mutta kun se ei onnistunut, käännyimme meitä aikaisemmin neuvoneen miehen puoleen. Paljastui, että me emme olleetkaan saaneet lippuja vaan ilmoituksen, jossa kerrottiin, ettei lipunostomme ollut onnistunut. Jopas hävetti, olisimmehan tuon itsekin ymmärtäneet, jos olisimme ymmärtäneet lukea lapun loppuun asti. Olimme lopettanuut lukemisen siihen kohtaan, missä näimme numeron 36.

Nyt sitten lopulta meillekin selvisi, että liput piti ostaa pienestä kaupasta, jonne Tuomo sitten suuntaisikin minun mennessä viereisestä ovesta maksulliseen vessaan. Siellä turkkilaisennäköinen mies seisoi lasiluuukun takana ja seinälle katsoessani ymmärsin, että käynti paikallisessa mukavuuslaitoksessa maksaa 10 kruunua. Ajattelin ensin, että onpas kallista, mutta siten tajusin, että sehän on vain noin yhden euron verran. Minulla oli kahdenkympin seteli kädessäni ja ojensin sen miehelle. Tämä työnsi välittömästi minulle kaksi pientä kolikkoa takaisin ja ajattelin nyt, että jopas tuli vähän rahaa takaisin. Tarkempi kolikoitten silmäily paljasti niiden olevankin 10 kruunun kolikoita, ja siitä päättelin, että toinen kolikko pitää nyt sitten varmankin laittaa jonnekin muualle, kuin kyseisen miehen kouraan. Löysinkin sitten kolikonmentävän reiän seinästä ja rahan hävittyä jonnekin, aukesi minulle portti, josta pääsin sisään. Kävelin eteenpäin ja tuijottelin samalla pienen pientä kolikkoa kädessäni. Avasin eteeni tulleen oven, jolloin mies takanani huusi jotain. Tajusin silloin olevani menossa miesten vessaan ja päästäkseni naisten vastaavaan, minun pitikin kääntyä vasemmalle. En enää kehdannut katsoa taakseni vaan luikin vähin äänin naistenvessan puolelle ja mietin, kuinka tämä Ruotsissa selviytyminen voikin olla näin vaikeaa.

Tuomo sai kuin saikin ostettua liput, jotka piti vielä leimauttaa lasikopin virkailijalla, mutta lopulta olimme metroalueella. Lipun ostoon kului meitä noin puoli tuntia ja varmaan meitä jo vähän tarkkailtiin valvontakameroilla. En ole vielä muistanut katsoa, onko Visa-kortin käyttöyrityksistämme kertynyt jotain maksettavaa. Mutta huh sentään, kun oli vaikeaa. Asiaa pahentaa vielä se, että minulla ainakin on sellainen olo, että asiat olisi pitänyt pystyä hoitamaan maan kielellä. Jotenkin englanniksi asioiden hoitaminen Ruotsissa tuntuu absurdilta, kun on suomalainen. Jossain etelänmaassa voisin hyvinkin kuvitella esiintyväni ymmärtämättömänä turistina, mutta en oikein Tukholmassa.

Loppumatka sujui kommelluksitta ja kävimme mm. Globenissa, jossa pelihallin päälle oli rakennettu kaksi pienempää lasipalloa, jotka olivat näköalahissejä. Niiden avulla pääsi Globenin päälle katsomaan Tukholmaa lintuperspektiivistä. Satuimme Tuomon kanssa hetkeen, jolloin muita katselijoita ei ollut, ja pääsimme pallohissiin kahdestaan. Minua kyllä vähän hirvitti, kun kuvittelin, kuinka meille kävisi pallon pudotessa maahan. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt ja niinpä olen taas yhtä vähän hurjaa kokemusta rikkaampi.

Laivamatkat menivät hyvin mennen tullen, vaikka laiva keikkui melkoisesti Ahvenanmaan kaakkoispuolella, jonne tuulet pääsivät puhaltamaan avomereltä. Taivaalla paistoi täysikuu, joka valaisi vaahtopäiset aallot. Oli aika jännittävää katsoa laivan ikkunasta avomerta, jossa ei näkynyt muuta kuin kelmeänä loistavaa aallokkoa, joka tuntui jatkuvan loputtomiin. Mutta ruoka oli hyvää, etenkin buffetissa, jossa nautimme illallista paluumatkalla. Siellä oli kaikissa noutopöydissä erilaista ruokaa joten kaikkea hyvää ei jaksanut edes maistaa.

Palasimme riessusta tiistaina aamulla, ja minä menin suoraan töihin Tuomon lomaillessa vielä kyseisen päivän. Loppuviikko olikin aivan älyttömän työntäyteinen, joten emme saaneet täällä kotona paljoa aikaiseksi. Pikkuhiljaa olemme kuitenkin järjestelleet ompeluhuonetta parempaan kuntoon, ja eilen kävimme Ikeassa ostamassa hyllyjä ja muuta säilytyskalustetta kaikelle käsityötilpehöörille, jota meiltä kyllä löytyy.

Eilen kävimme myös Sennan kanssa treeneissä, jotka ovat nyt siirtyneet lauantaille. Samalla Senna sai vähän kirmailla etenkin veljensä Aslanin kanssa Tuomarinkylän pelloilla. Senna nukkuikin sitten autossa sen aikaa, kun me seikkailimme Ikean uusitussa tavaratalossa.

Emme ole muistaneet vieläkään hankkia pattereita vaakaan, joten Sennan punnitus on jäänyt tekemättä. Arvelen sen kuitenkin olevan ainakin 12-kiloinen. Senna oksensi viime yönä neljän maissa, lähinnä tyhjää, ja sitten taas heti aamuruoan syötyään. Aamiainen oli Sennan mielestä kuitenkin liian hyvää tuhlattavaksi ja niinpä se söikin sen sitten heti toiseen kertaan. Sen jälkeen ruoka on ilmeisesti pysynyt sisällä. Senna on kyllä muuten vaikuttanut aivan hyvävointiselta, joten en  tiedä mistä oksentaminen johtui. Nyt se on Tuomon kanssa puita pilkkomassa pihalla, vaikka teki kanssani aamulla jo tunnin lenkin. Jostain syystä se ei ole tänään vielä osannut rahoittua lepäämään. Viirukin on oleskellut ulkona häkissä melkein koko aamupäivän, kun ulkona on niin lämmin (nyt 9,5 astetta).

Vielä yksi muistikuva menneeltä viikolta: Yhtenä aamuna kuuden jälkeen näimme Sennan kanssa, kuinka poliisi otti rosvon kiinni tuossa meidän lähipuistossa. Luulin ensin, että joku roisto juoksee karkuun, mutta se olikin poliisi joka otti roistoa kiinni. Roisto oli kiivennyt rivitalon katolle ja kuulin kuinka poliisi käski miehen tulla alas katolta. Mies tulikin ja asteli tikapuut alas aivan kuin portaita olisi kävellyt, naama edellä, tosin käsillä hän piteli tikkaista kiinni selkänsä takaa. Siitä päättelin, että mies oli nauttinut jotain itseään väkevämpää. Sittemmin saimme lehdestä lukea, että mies oli kolhinut toista autoa ja lähtenyt juosten pakoon. Mieheltä oli löytynyt verestä promilleja ja autosta huumeita. Että sellaista meillä täällä tapahtuu aamulla varhain, jännittävää.

Globen ja näköalahissien raiteet

Näkymä näköalahissistä

Toinen näkymä

Sergelin torilla

Senna tänä aamuna, 4,5 kk

Pirkko-myrskyä ja perjantaita

Onnea mummu, sait oman myrskysi!

Haa, käväisimme juuri pikapissalla Sennan kanssa pihan perällä. Pukeuduin punahilkkasadeviittaan ja kumppareihin ja tarkenin juuri ja juuri seistä ulkona sen pari minuuttia, mikä kului Sennalta sopivan kukkapenkin etsintään. Senna on ruvennut jostain syystä pissailemaan mamman kukkien päälle. Kuihtuneet päiväliljapuskat tuntuvat olevan erityisessä suosiossa, mutta laakakatajatkin tuntuvat kelpaavan. Tällä kertaa pissat irtosivat kuitenkin punatähkien päälle. Ulkona on tosi kova tuuli, oikea myrsky, mutta lämmintä on vielä kymmenisen astetta.

Edessä on kolme vapaapäivää: viikonloppu ja maanantainen lomapäivä, jonka vietämme Tuomon kanssa läntisessä naapurimaassa. Onneksi myrsky tuli nyt, joten ehkä sunnuntaina, kun me astumme laivaan, se on jo ohi. Sain perheen manipuloitua muuttamaan huonekalujen paikkaa... siellä he nyt yläkerrassa touhuavat, kun minä istun laiskana ja kirjoitan. Ei vaan, kyllä minäkin kohta jatkan hommia. Pyykkikone ja tiskikone ovat päällä eli taas kerran on oikea tekemisen meininki. Olemmekin olleet tässä viime viikot niin väsyneitä työnteosta ja kaikesta muusta menosta, ettemme ole paljoa kotona jaksaneet.

Täytyy tässä kertoa maanantaiaamun tapahtumista. Luin lehteä ja söin aamupalaa ja ihmettelin, kun Senna oli niin hiljainen. Ehdin jo ajatella, että onkohan se sairas. Normaalistihan sillä on siihen aikaan kova touhu päällä koko ajan. Syötyäni menin leikkimään Sennan kanssa ja istuuduttuani lattialle näin pitkän langan, jonka toisessa päässä Viiru raapi lattiaa ikään kuin peittääkseen jotain. Langat lattialla on tavallinen näkymä meillä, onhan täällä kaksi ahkeraa neulojaa ja kaksi kissaa, joten en suuresti ihmetellyt näkemääni, vaikka en muistanutkaan äskettäin neuloneeni lilanvärisellä langalla. No joo, tarkempi tutkimus paljasti, ettei tämä ollutkaan lankaa, vaan hopeahapsille tarkoitettua shampoota, joka oli valunut avoimesta pullosta Sennan kannettua sen suihkuhuoneesta olohuoneeseen. Kaveruksilla oli kerrankin yhteinen mielenkiinnon kohde niin, että ne unohtivat keskinäisen nahistelun ja tutkistelivat aikaansaannoksiaan syvän harmonian vallassa. Minulle tuli kiire putsata värjäävä shampoo pois lattiasta. Pieni vana siihen jäi, mutta Tuomo sai sen jotenkin jynssättyä lopulta näkymättömiin.

Huomenna menemme käväisemään Lahdessa sovittelemassa metallista häkkiä auton takakonttiin. Senna alkaa olla niin iso tyttö, ettei se kohta mahdu kankaiseen häkkiinsä. Ja onhan se häkki vähän köykäinen turvallisuutta ajatellen. Mutta se on ollut tähän saakka tosi hyvä, koska sen avulla Sennan automatkat alkoivat sujua hyvin. Senna täytti tiistaina jo neljä kuukautta!

Ohessa pari kuvaa menneeltä viikolta: Viiru ja Senna lähentelevät toisiaan kangashäkin tuntumassa ja Kiti katselee menoa korkealta.

Lokakuu!

Voi sentään, täytyy myöntää, että nyt tuntuu syksyltä: on oikein kuulas ja kirkas päivä, ja kaikien puiden lehdet ovat saaneet vihreän värin tilalle jonkun muun, enimmäkseen kellansävyisen. Perjantaina tosin oli vielä meilläkin + 22 astetta lämmintä, mutta tänä aamuna oltiin lähellä nollaa. Tunnin aamulenkillä kyllä vähän kaipailin jo hanskoja.

Senna täytti eilen 17 viikkoa ja ylihuomenna tulee jo 4 kuukautta täyteen, joten täytyy kai pikkuhiljaa luopua noiden viikkojen laskemisesta. Mutta kuuteentoista oli hyvä laskea, koska siinä iässä oli Sennan toinen rokotus, jonka haimmekin paikallisesta eläinlääkärikeskuksesta tiistaina. Se rokotusreissu sujui hienosti, kun Senna sai herkkunappulan kuononsa eteen eikä huomannut mitään, kun neula niskalihaan sujautettiin. Eikä rokotuksesta tullut onneksi minkäänlaista reaktiota. Lääkäri ja hoitaja kumpainenkin kehottivat välttämään suurempia ponnistuksia ja pitkiä lenkkejä ko. iltana, mutta kun pääsimme kotipihalle, Sennaa alkoi riivata ja se juoksi ympäri pihaa tuhatta ja sataa, ja jatkoi sitten touhukkaana Kiinan projektiaan. Meidän piha alkaa olla täynnä peitettyjä kuoppia, joissa kivituhka ja tavallinen hiekka ovat iloisesti sikinsokin. Toivottavasti ensi kesänä Sennan suurimmat kaivuhalut ovat ehtyneet niin, että saamme kivituhkakerroksen pysymään päällimmäisenä.

Oli aikamoisen vilkas viikko taas, en näköjään ehdi blogiakaan päivittämään kuin näin sunnuntaisin. Aivan joka ilta oli jotain menoa, mikä meinaa olla minulle liikaa. Eilen sitten vielä käväistiin Hämeessä keräämässä mummun ja vaarin pihalta tyrnejä. Se olikin Sennan ensimmäinen visiitti sinnepäin. Mutta hyvin meni, kun Senna on niin ihana ja ihmisystävällinen. Ja matkat taittuvat Sennalta mukavasti omassa kangashäkissä, joka alkaa kuitenkin olemaan kohta liian pieni. Meidän vaaka ei näytä lukemia, kun patterista loppui virta, mutta Senna painaa jo toistakymmentä kiloa ja korkeuttakin on 43 cm eli selvästi enemmän kuin kissoillamme.

Perjantaina kävimme Tiuhti-siskoa, Sonjaa ja Kiiwi-mammaa katsomassa. Ja tänä iltana on taas treenit, joissa mahdollisesti tapaamme taas kaikki Sennan sisarukset.

Kuvathan ne ovat kaikkein kiinnostavimpia, joten ohessa niitä tuoreimpia. Siskosten kuvat ovat vähän epätarkkoja, kun ilta alkoi jo hämärtää eivätkä tytöt pysyneet hetkeäkään liikkumatta.

Tiuhti ja Senna päivää vaille 17-viikkoisina

Tiuhti ja Senna

Senna Hämeesä mummun ja vaarin pihalla

Mummun ja vaarin tyrnipuu

Tyrnisato on jälleen aivan uskomattoman runsas

Senna mummun ja vaarin laiturilla

Hieno neiti

Lauran kanssa lenkillä

Senna ja takatuulenpuuska