Terveisiä Hämeestä, jossa vierailin pari päivää vanhempieni luona. Keskiviikkona käväisin etsimässä puolukoita, koska marjankeruuviettini ei oikein päässyt kesällä tyydyttymään. Ajelin metsätietä, mutta auton ikkunasta en nähnyt missään yhtään punaista. Lopulta oli pakko pysähtyä, kun arvelin muuten koko iltapäivän kuluvan turhaan etsimiseen. Löysin kuin löysinkin vielä punaisia marjoja, mutta kerättäviä oli tosi niukasti, koska suurin osa vähäisistä puolukoista oli joko ylikypsiä, maahanpudonneita tai yllätys-yllätys, raakoja. Kolme tuntia ja kolme litraa oli lopullinen saalis, siis todella niukka.
Kaiholla muistelin aikaa seitsemän vuotta sitten, kun vaari oli juuri toipumassa keuhkosyöpäleikkauksesta. Ennen sairastumistaan ja operaatiota hän oli ehtinyt katsastaa sopivan paikan, jonne ei kukaan muu ollut vielä elokuullakaan ehtinyt. Paikka oli varsinainen puolukka-apaja, ja puolessa tunnissa sain poimurilla haalittua ämpärin täyteen. Tällä kertaa kolmen litran kerääminenkin oli tosi tuskallista, mitä ei yhtään vähentänyt kamala Siperian tuuli ja useat pienet lumikuurot. Normaalioloissa minulla olisi ollut kallioilla kiipeillessä ja suon silmäkkeitä vältellessä hiki, mutta nyt ei ollut. En kuitenkaan palellutkaan.
Isä kysyi, olenko laihtunut. Se tuntui tosi mukavalta, vaikka en olekaan yhtään keventynyt. Tunnen kuitenkin olevani kiinteytynyt, joten ehkä osa läskistä on muuttunut lihakseksi, mitä tietenkin toivon, kun olen itseäni jo muutaman kerran rääkännyt kuntosalilla. Viimeksi tänä aamuna. Olin salilla jo ennen puolta kahdeksaa ja sitä ennen olin käynyt aamukävelyllä pilkkopimeässä metsässä Sennan kanssa. Heräilinkin jo viiden jälkeen, mutta pysyttelin sängyssä kuuteen saakka. Olen kai tullut jo siihen ikään, ettei aamulla nukuta. Tai sitten alitajuisesti haluan ottaa lomapäivistä kaiken irti.
Siilimme ovat ilmeisesti vetäytyneet talviunille. Ainakaan ruokakupille ei ole ollut iltaisin tunkua ja aamulla kupissa on vielä ruokaa. Tosin joku kupilla on käynyt, koska osa ruoasta on kadonnut. Täytyy tässä viikonlopun aikana oikein tehotarkkailla kupilla kävijöitä. Riistakamera olisi kiva... Naapurin kissoja ei ole tarkoitus elättää, joten tarjoilut tältä vuodelta loppuvat nyt, jos ei siilejä enää näy.
Siilien myötä sireeniemme juuresta hävisi myös koko kesän ulkona "hoidossa"olleet kliivia ja marraskuun kaktus, kun Tuomo muisti siirtää kukat sisälle paleltumasta. Edellinen on kehittänyt kolme komeaa kukkavartta (kuva tuossa myöhemmin) ja kaktuskin on nuppuja täynnä. Olen saanut tuon kliivian vuonna 1981 silloiselta vuokraemännältäni. Koskaan sisällä se ei ole kukkinut, mutta ulkona nyt jo toista tai kolmatta kertaa. Ulkona se ei ole enempää kesiä ollutkaan. Ulkohoito ja harvahko kastelu tuntuvat sopivan hyvin ainakin noille kahdelle.
En muista olenko tässä foorumissa kehuskellut kännykällä ottamieni kuvien siirtymistä automaatisesti SkyDriveen, jossa ne ovat niin ikään automaattisesti sopivasti pienennettyinä mm. tähän blogiin liitettäviksi.
Elokuussa kohta Anna-Maijan synttäreiden ja siskojen kanssa tehdyn laivaristeilyn jälkeen tämä mainio palvelu lakkasi toimimasta. Toimimattomuus ei tietenkään johdu synttäreistä eikä risteilystä, vaan ehkä siitä, että SkyDriven minulle varattu tuli täyteen. Tämä on paras naisenlogiikalla syntynyt arvaus. Mitään tietoa ei ole mistään tullut, mutta hommaa ei pääse oikein korjaamaan, kun en muista salasanoja, jotka Tuomo kai minulle antoi. En kuulemma silloin maaliskuussa osoittanut mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan... Mitä vielä, minähän otin kännykän ja SkyDriven ja kuvien siirtämisen heti käyttööni! Salasanoja ei tarvinnut missään vaiheessa ja kaikki 5 kk nautin suuresti tuosta hienosta toimivuudesta ja laittelin kuvia tänne blogiinkin. Nyt kuvien lisääminen on vaikeutunut eli palautunut entiselle tasolle, kun kuvat pitää ensin purkaa tietokoneelle ja sitten vielä pienentää niin, että ne paremmin mahtuisivat tänne blogiin. Harmillisen tuskallista ja hidasta hommaa, varsinkin kun pääsi kokemaan helpompaa tapaa.
Puolukankeruureissulla näin pajon mustikoita, mikä kyllä vähän kirpaisi mieltä: niin paljon jäi tänäkin vuonna mustikoita metsiin. Voi miksi en ehtinyt niitä poimimaan ajoissa??? Ensi kesänä pitää skarpata, ainakin Häme on täynnä toinen toistaan upeampia metsäteitä, joiden varsilla on mustikkaisia metsiä vaikka kuinka paljon.
Tänään käyn kirjastossa ja kaupassa. Sitten siivoan ns. leivontalaatikkoni ja neulon sydämiä. Palaan näihin askareisiin vielä myöhemmin tässä blogissa. Upeaa, että minulla on tämmöinen ikioma lomapäivä, jonka voin käyttää juuri niin kuin haluan.
 |
| Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) |
 |
| Kliivia (Clivia miniata) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti