Tuntuu vielä enemmän keväältä

Vaikka pakkanen on viime viikkojen aikana paukkunut täällä etelässäkin, olen mielestäni aistinut kevään jo monta kertaa. Joinakin aamuina linnut ovat viserrelleet iloisesti ja iltapäivän aurinko pilvettömältä taivaalta paistaessaan lämmittää jo aina vaan enemmän. Onhan niitä tietysti ollut sellaisiakin aamuja, jolloin ympäristö tuntuu olevan aivan jäässä, eikä itsekään viitsisi millään lähteä ulos lenkkeilemään. Vaikka tuossa aikaisemmin kehuin Sennaa kuumaveriseksi, on se nyt yli kahdenkymmenen asteen pakkasilla alkanut nostella tassujaan ja yrittänyt esittää surkeaa, jotta ei tarvitsisi kävellä koleita ja aurattuja pyöräteitä pitkin. Umpihangessahan on lämpimämpää, ja Senna onkin niin hieno koira, ettei se koskaan kakkaa poluille, jalkakäytäville tai pyöräteiden varteen, vaan rämpii upottavassa hangessa aina mahdollisimman kauas. Yleensä kävelemmekin tuolla lähimetsiköissä ja pelloilla, missä Senna saa juosta vapaana, eihän sitä muuten kovin etäälle pääsisikään, kun talutusremmi on niin lyhyt. Kaikilla koirilla ei taida olla yhtä hyvät lenkit, kun niiden pitää toistuvasti kakata ja pissata meidän portin pieleen...

Kissatkaan eivät ole pahemmin hinkuneet ulos. Viiru pääsi eräänä aamuna Sennan ja minun kanssa omalle pihalle lehdenhakureissulle ja se rupesi ensimmäisen minuutin jälkeen tärisemään ja tahtomaan sisälle. Kissojen ulkohäkkikin on aivan lumessa, eikä kumpikaan ole käynyt siellä moneen kuukauteen. Pitänee se kohtapuoliin puhdistaa, jotta kisut pääsevät nauttimaan keväästä... jahka tästä vielä vähän lämpenee.

Tänään laitettiin Lauran kanssa kukat kevätkuntoon, mikä sekin on yksi kevään merkki, jota tosin olen laiminlyönyt monta vuotta. Olen saanut muutaman pelargonian säilymään jotenkuten hengissä tähän saakka, joten nyt kiinnostaa kokeilla pystyisinkö samaan kuin äitini, joka kasvattaa joka vuosi lukuisia uusia pelargoneja edellisvuotisista. Ja muitakin, noita varsinaisia sisäviherkasveja olisi mukava saada kukoistamaan, tähän sakka ne ovat pärjäilleet lähes omillaan, vain vettä olen niille antanut muistaessani.

Senna silmävaivasta

En ole tainnut muistaa kertoa, että Sennalla oli useita silmätulehduksia, jotka alkoivat hiukan ennen joulua. Senna siristeli erityisesti vasenta silmäänsä ja hankasi tassuillaan välillä niin, että se turposi kiinni. Rähmimistäkin oli jonkin verran, mutta jotenkin vaiva näytti koko ajan siltä, että silmässä on jotain roskaa, koska sen piti siristellä sitä lääkekuureista huolimatta. Jossain vaiheessa rupesin jo arvelemaan, onko Sennan vasen silmä ollut aina pienempi toista, koska se ei näyttänyt enää aukeavan täysin ennalleen. Kolmet lääketippakuurit käytettiin, mutta viimeistä hakiessamme lääkäri kehotti meitä hakeutumaan silmätauteihin erikoistuneelle eläinlääkärille, jolla olisi kunnon vehkeet silmän tarkasteluun. Näin tehtiin ja heti tuo lääkäri näki 15 kertaa suurentavilla laseillaan, että Sennan vasemmassa silmässä kasvaa noin sentin mittainen jäykkä ripsi. Pienempiäkin oli molemmissa silmissä, mutta tämä jouhimainen ripsi oli vaivojen varsinainen syy ja vähän jo vioittanut silmän pintaa. Ripset poistettiin ja jo seuraavan päivänsä Sennan molemmat silmät olivat taas auki, eikä sen tarvinnut niitä enää ylenmäärin räpsytellä tai hieroa. Ripset voivat kasvaa uudelleen, jolloin on taas lääkärireissu edessä. Tämä on jopa todennäköistä, kun kyseessä on nuori koira, eivätkä kaikki ripsikarvatkaan ole varmaan vielä edes ensimmäistä kertaa kasvaneet. Sitten, kun oletettavasti kaikki silmän sisään haluavat ripset ovat näyttäytyneet, voidaan tehdä niiden lopullinen nirhaaminen, mikä tapahtuu Sennan ollessa nukutettuna. Ripset tai paremminkin niiden juuret jäädytetään, jolloin niiden pitäisi tuhoutua lopullisesti. Mutta tätä operaatiota ei siis kannata tehdä vielä, koska uusia ripsikarvoja voi vielä ilmaantua edellisten uusimisen lisäksi. Mainittakoon, että Sennan vakuutus korvasi kaikki silmätulehdukset, mutta ei niiden aiheuttajan eliminoimista... 

Tänään oli siis vaihteeksi sellainen kotivapaapäivä, viime viikonloppuna teimme lauantaina teatterireissun ja sunnuntaina käväisimme Turun seudulla. Muutenkin on ollut aika vilkaista, mikä on tietysti mukavaa, mutta kyllä välillä on kiva olla kotona ja puuhastella kaikenlaista.

Harmittaa, kun en voi neuloa. Otin loppukirin Lauran villatakissa ja kävikin niin, että vasemman käden etusormi kai ylirasittui toistuvasta ja pitkäkestoisesta heiluttamisesta... sillä sormella minä nostan aina langan puikolle nurjaa neuloessani. Nyt sormi on turvoksissa ja kipeä, joten täytynee lepuuttaa sitä muutama päivä. Todella harmillinen juttu, kun keskeneräisiä neuleita on vaikka kuinka paljon ja mieli tekisi niitä saattaa valmiiksi. Toivottavasti sormi pian paranee.

Ohessa tämänpäiväisiä otoksia:

Narupallo on ehdoton lelu talvellakin

Tässä 8 kk ja risat

Pallo meinaa karata taivaalle

Mihin se pallo hävisi?

Voi ei, missä se pallo taas on...

Välillä pitää vähän hengähtää

Vieläköhän tuota jaksaisi palloa heittää?

Nyt ramasee